Hukkaamisia

Kuvaterveisiä :)

2011-10-30T21:19:00.001+02:00

Rikotaanpa taas pitkä hiljaisuus juhlapäivän kunniaksi: Alice saapui kotiin kaksi vuotta sitten :)! Päivää on juhlistettu myyrien kaivuulla, pitkällä metsälenkillä, palloleikeillä ja nameilla... Eli siis tavalliseen tapaan ;).

Tässä vielä päivänsankari parissa kuvassa (ja laitetaan tasapuolisuuden vuoksi pari Hukkiskuvaakin):

Ja lopuksi vielä päivänsankarin leikkityylinäyte:

Nuljuluun niljahdus

2011-05-17T20:52:00.000+03:00

No niin, nyt on Hukkiksen tassut tarkastettu, eikä mistään hirmuisen vakavasta onneksi ole kyse :). Perjantaisen sattumuksen ja seuranneen ontumisen syyksi paljastui oikean etutassun toinen varvas, joka on selvästi turvoksissa aivan tassun pohjasta, polkuanturan vierestä; varvas ja jokin (tai jotkin) tassun pikkuluista - eläinlääkäri kutsui niitä "nuljuluiksi" - on nyrjähtänyt/niljahtanut/tms. ja on tietysti kävellessä kipeä. Samaiset luut myös kuulemma saattavat kipeytyä koiran kaivaessa, mikä selittää kaivuusessioita seuranneen ontumisen. Vaiva on kohtalaisen hidas paranemaan ja voi vaivata useita viikkoja, joten nyt Hukka sai kymmenen päivän tulehduskipulääkekuurin, jota sitten jatketaan vielä toiset kymmenen päivää puolella annoksella. Kävelylenkit tehdään lähiaikoina mahdollisimman pitkälti metsäautoteillä ja muilla pehmeämmillä alustoilla, ja kaivamista vältetään... Se on tietysti helpommin sanottu kuin tehty. Ja vaikka Hukan nivelet vaikuttavat olevan hyvässä kunnossa, saa Hukka lääkekuurin jälkeen vielä neljä kappaletta Cartrophen-pistoksia, siltä varalta että jossain on alkavaa kulumaa tai nivelrikkoa; talvella kova pakkanen tuntui kuitenkin hieman käyvän etujalkoihin, eikä Hukkis kuitenkaan enää ole ihan nuori koira.

Tassuongelmia

2011-05-14T18:46:00.001+03:00

Hukan etutassut vaivaavat :(. Tassut alkoivat kipeytyä jokin aikaa sitten, kun poika innostui kaivamaan myyriä pihalla ja kaivuusession jälkeen Hukkis ontui hieman kävellessään. Jalat näyttivät vaivaavan ajoittain talvellakin pakkasen ollessa kovempaa, joten varasin Hukalle pari päivää sitten lääkäriajan ensi tiistaiksi, jotta jalat saadaan tutkittua. Eilen pyysin vielä reseptin Rimadyliä (koirien kipulääke) viikonloppua varten. Lääkkeet tuli onneksi haettua eilen: iltapissille mennessään Hukkis loikkasi etuoven kaksi porrasta alas ja satutti oikean etujalkansa niin, ettei nyt juuri kärsi varata siihen kävellessään, vaan koettaa parhaansa mukaan nilkuttaa kolmella tassulla :(.

Nyt sitten siis otetaan särkylääkkeen voimalla rauhallisesti pari päivää ja toivotaan, että syy löytyy tiistaina (eikä ole mitään kovin vakavaa). Hukka nukkuu rauhallisesti, joten jalkaa ei näytä ainakaan pahasti särkevän levossa, onneksi.

Vaihdetaan koira (tai kaksi) alpakkaan

2011-04-24T01:46:00.000+03:00

Alpakat ovat hienoja eläimiä. Ne ovat pehmoisen pörröisiä kuten koiraeläimet, mutta toisin kuin koiraeläimet ne eivät kaiva metrotunneleita takapihalle myyriä jahdatessaan, eivätkä sukeltele (tietääkseni) kuraojissa. Ne eivät myöskään saa, jälleen toisin kuin koiraeläimet, multaa silmäänsä kaivettuja multapaakkuja pyydystäessään. En ole myöskään koskaan kuullut alpakan livistävän ennen kävelylle lähtöä (varmaan alpakoitakin kävelytetään) metsään ja palaavan takaisin mädännyt peuranpää mukanaan (koiraeläimet todistettavasti tekevät niin). Olen siis hyvää vauhtia tulossa siihen tulokseen, että koiraeläimet kannattaa vaihtaa...alpakkaan.

Kevätkuvia

2011-04-17T21:59:00.000+03:00

Tänään nappasin taas vaihteeksi kameran mukaan pihalle ja napsin muutamia kuvia koirista (tietenkin) niiden puuhaillessa omiaan. Kevät on niiden mielestä varmasti tosi mukavaa aikaa, kun lumen alta paljastuu taas uusia mielenkiintoisia hajuja, ojat ovat täynnä vettä jota loiskuttaa ja myyrien kaivaminen onnistuu taas paremmin. Kotiväelle se sitten tietää loputonta tassujen pesua ja kuivaamista :).

Lumileikkejä

2011-02-06T21:32:00.001+02:00

Talvi on mennyt menojaan ilman sen suurempia tapahtumia, mitä nyt lumikasat pihalla ovat pikkuhiljaa kasvaneet ja lumikerros paksuuntunut. Lunta on niin paljon, että se ulottuu Hukkaakin rintaan saakka ja vaikka se hankaloittaakin liikkumista (koirat pysyttelevät mieluummin takapihalle lapioiduilla poluilla), on siitä myös paljon hupia: ykkösleikki on ilmaan heitettyjen lumipaakkujen nappaaminen ja kaivaminen tulee hyvänä kakkosena. Eli tässä kevättä odotellessa jatketaan talvesta ja lumesta nauttimista :).

Ja niin, kuvat saa klikkaamalla hieman suuremmiksi :).

Hyvää Joulua!

2010-12-24T11:48:00.002+02:00

Allun vuosipäivä

2010-10-30T23:48:00.000+03:00

Hupsista heijaa: ihana Allumme vietti tänään ensimmäistä vuosipäiväänsä, eli tyttönen saapui kotiin tasan vuosi sitten . Silloin Alice oli varsin epäluuloinen nuori neiti, joka irvisteli tarhalla häkkinsä eteen tulijalle ja nappasipa kotona minua kevyesti kädestäkin, kun koetin korvallisia rapsuttaa... Nyt tyttö on kainaloinen, joka tuhisee sylissä telkkaria katsottaessa ja rellottaa yöllä vieressä, pikku prinsessa. Eli hyvään suuntaan on elämä mennyt .

Allu on kasvanut hieman vuoden aikana: se oli meille tullessaan selvästi Hukkaa matalampi, mutta nyt korkeutta alkaa olla saman verran, eli n. 65 cm ja tyttö on myös rotevoitunut. Kun Alice lisäksi on luonteeltaan Alice vieläkin monessa suhteessa ihan kakara, luulen että se saatoi hyvinkin olla meille tullessaan reilusti alle kaksivuotias. Niinpä olemme tänään viettäneet myös penskan "kaksivuotis"päivää ja koirat ovat sen kunniaksi saaneet herkutella järeillä naudan reisiluilla ja tuoreella lampaanmaksalla (Tenhon tilalla sattui juuri sopivasti olemaan myyntipäivä).

Viralliset synttärikuvat jäivät ottamatta, mutta tässä jokunen otos eiliseltä :).

Nukkuu Raadonsyöjien Kanssa

2010-10-24T15:45:00.001+03:00

Hukka hävisi toissayönä pihalta, läksi viimeiseltä iltapissiltä hyvin määrätietoisesti takapellolle ja katosi pimeään. Se oli ollut koko alkuillan kovin kiinnostunut tuulen mukanaan kuljettamista hajuista, haistellut ilmaa kuono pystyssä ja kuunnellut Ääniä Joita Muut Eivät Kuule. Alkuyöstä uteliaisuus sitten kävi ylittämättömän suureksi ja korvat sulkeutuivat kotiväen kutsuilta ja komennuksilta.

Huutelin ja viheltelin poikaa aikani ja Lari läksi lopulta etsintäkierrokselle taskulampun kanssa, tarkisti paikat jotka Hukkista yleensä kiinnostavat pihapiirin läheisyydessä, mutta poikaa ei näkynyt eikä kuulunut. Naapurin koiratkin olivat hiljaa. Palasimme sisälle odottelemaan. Parinkymmenen minuutin kuluttua menin uudelleen ulos kuuntelemaan ja yhtäkkiä Allu, joka oli oleskellut pihassa kiltisti koko ajan, valpastui ja alkoi tuijottaa talon nurkalle. Hetken kuluttua Hukkis ilmestyi pihan hämärään valopiiriin riiputtaen suurehkoa möykkyä suussaan.

Menin sisälle ja huusin Laria tuomaan taskulampun, pelkäsin Hukan nyt viimein onnistuneen pyydystämään sen lähistöllä asustelevan supin tai jonkin muun varomattoman otuksen. Mutta ei, koiran suussa roikkui harmaanvihreää säkkiä muistuttava, hieman limaiselta näyttävä ja kammottavan hajuinen möykky, jonka se sitten laski maahan, ravisti hieman ja alkoi syödä. Kesti hetken ennen kuin tajusin: hirven maha! Hukkis oli haistanut jonkin hirviporukan perkeet ja löytänyt Suuren Aarteen. Nyt se tyytyväisenä mutusteli saalistaan, ravisteli sitä aina välillä saadakseen mahan sisällä vielä olevan, osaksi sulaneen kasvimassan pois ja murisi välillä pitääkseen asiasta hyvin kiinnostuneen Alicen kauempana.

Pakenimme hajua sisälle ja jätimme Hukan hetkeksi nauttimaan aarteestaan. Jonkin ajan kuluttua otus sitten tulikin kutsuttaessa kiltisti sisälle - ei onneksi koettanut tuoda ruokaansa mukanaan - ja päätyi saman tien kylpyhuoneeseen pesulle: etutassut, rinta ja naama olivat erittäin haisevan, vihreän mönjän peitossa, joka onneksi kuitenkin tuoreena läksi melko helposti pois.

Pesuoperaation jälkeen koirat saivat järsittäväkseen puruluut ja niin harhautettuina eivät juuri välittäneet, kun livahdimme ulos keräämään mahan sisältöineen vanhaan ämpäriin, missä se sitten päätyi autotalliin odottamaan seuraavaa päivää ja kuljetusta pois. Kauas pois, hajunkin ulottumattomiin.

Pääsimme lopulta viimein nukkumaan ja vaivuimme uneen viehkon "Hirvenmaha-Omenakoirashampoo" -tuoksun tuudittamina.

Muutama kuva

2010-10-05T18:49:00.000+03:00

Kun tässä nyt ei ole vähään aikaan tullut laitettua tänne yhtään kuvaa otuksista, niin korjataan tilanne: tässä muutama oikein onnistunut otos, jotka Larin äiti nappasi kesäisen Hangonreissumme aikana (terveisiä sinne!). Allun ilmeet noissa vesiletkun jahtauskuvissa ovat kyllä mainioita :).

Seikkailu Syysyössä

2010-09-22T21:19:00.003+03:00

Tapahtuipa eilen illalla...

On synkkä ja myrskyinen yö, kello melkein kahta lyö, kun Lari vetää kumisaappaat jalkaansa ja takin päällensä, nappaa taskulampun ja lähtee viemään koiria vielä pihalle ennen nukkumaan menoa. Hän avaa oven, ja koirat menevät ulos, nuuskuttavat hetken yöilmaa ja katoavat sitten pimeään takapihalle. Tuuli on yltynyt pitkin iltaa ja riepoo nyt puiden latvoja, taivas on pilvessä ja on sysipimeää.

Oven sulkeuduttua minä nilkutan vessaan ja ryhdyn pesemään hampaitani, kuuntelen tuulen ujellusta hormeissa. Yhtäkkiä ulkoa kuuluu raivokasta koiran haukuntaa, välillä lähempää välillä kauempaa, ja tunnistan haukkujan Hukaksi. Ei kellon lailla soivaa, kaikuvaa metsästyshaukkua vaan karkeampaa ja matalampaa... sitten haukkuun sekoittuu omituinen särisevä rääkynä, joka voimistuu ja vaimenee tuulen mukana. Naapuritalon hirvikoirat ovat myös alkaneet haukkua. Suljen hanan ja kuuntelen; jotain on nyt pielessä.

Lari kävelee kuistin ohi alas takapihalle. Aikaisemmin kesällä niitetty alue kasvaa taas pitkää ruohoa, eikä koiria näy taskulampun valokiilassa niiden kulkiessa jossain pihalla hajuja seuraten. Sitten pihan reunustan pensaissa häivähtää Alicen valkoinen turkki ja hetken päästä jonkin matkan päässä liikahtaa jotain tummaa. Lari kääntää lampun sinnepäin ja Hukan silmät välähtävät vihreinä valossa. Sitten, yhtäkkiä, valo löytää toisen, pienemmän silmäparin. Larin mielessä välähtää ajatus: "Kissa! Hukka on saanut kiinni kissan! Jos se on pahasti loukkaantunut, joudumme vielä lopettamaan sen..." Lari kutsuu Hukkaa, koettaa komentaa sitä pois, mutta hänen lähestyessään Hukka aloittaa hurjan rähäkän ja samassa pimeästä alkaa kuulua hurja, vihainen ja epätoivoinen sähisevä rääkynä. Lari pysähtyy. "Mitä hittoa..."

Kompuroin eteisessä, vedän parhaani mukaan saappaita jalkaan ja takkia päälle, nappaan hyllyltä pienen taskulampun. Hukan haukku kuuluu koko ajan ja siihen sekoittuu naapuritalon koirien ääni. "Jospa Hukka on saanut päähänsä juosta mekastamaan niiden aitaukselle, ei olisi ensimmäinen kerta..." Tajuan, että Hukalla ei ole pantaa, joten nappaan sen mukaani naulakosta. Pysähdyn pihalla oven eteen ja kuuntelen. Naapurin koirat haukkuvat yhä, mutta vaikka tuuli repiikin ääniä sinne tänne, kuulen nyt, että Hukan haukku ja kärisevä huuto tulevat toiselta suunnalta, takapihalta tai sen takaiselta pellolta. Larista tai Alicesta ei näy eikä kuulu merkkiäkään. "Miksi Lari ei ole soittanut? Missä Allu on? Ei kai sille ole sattunut mitään?" Klenkkaan kuistin vierelle ja koetan nähdä takapihalle; meteli kuuluu pihan laidalta pellonreunuksen pusikosta ja sieltä näkyy myös taskulampun valoa... Klenkkaan polkua alas pihalle - hämmästyttävää, kuinka nopeasti kyynärsauvoilla ja yhdellä jalalla pääsee epätasaisella ja heinikkoisella alustalla pilkkopimeässä - ja sitten Alice ilmestyy viereeni, kääntyy ympäri ja juoksee takaisin valoa kohti. "Allu siis on kunnossa. Mitä ihmettä sitten..." Sitten kuulen metelin ja tuulen yli Larin äänen "Ei! Ei sinne! Pois!" Ja Alice perääntyy suuren pensaan juurelta, jonne juuri ryntäsi. Pääsen lähemmäs ja näen vihdoin: Lari istuu jalat oikosenaan hieman pensaan vasemmalla puolella ja roikkuu kaksin käsin Hukan kaulassa pitäen tätä aloillaan. Hukka haukkuu ja tempoilee koettaen päästä syöksymään pensaaseen, mistä kuuluu läpitunkeva, sähisevän kärisevä meteli. Lari huomaa minut ja virnistää "Supikoira!"
Hetken aikaa Hukan kanssa taisteltuaan hän saa pannan koiran kaulaan ja alkaa raahata tätä kohti kotia. Alice seuraa vapaaehtoisesti ja minä könkkään joukon viimeisenä. Supikoira vaikenee ja pihalla kuuluu enää vain tuulen humina.

Epilogi:
Kaikki osapuolet selvisivät kohtaamisesta naarmuitta lukuunottamatta Laria, joka sai Hukan kanssa painiessaan nirhaman rystyseensä. Supikoiran hurja ja urhoollinen vastarinta sai Hukan hämilleen siksi hetkeksi, että Lari ennätti hätiin. Loppu hyvin. Ja pesässään supikoira kertoo pennuille, kuinka isoisä kerran kävi suurta hirmua vastaan, pysäytti sen hyökkäyksen ja ajoi sen lopulta pakosalle häntä koipien välissä... Toivottavasti pikku supi oppii myös hieman varovaisuutta.

Juhannusta ja jänisjahtia

2010-06-29T22:53:00.003+03:00

Juhannus sujui rauhalliseen malliin kotosalla pihatöitä tehdessä, kokatessa ja ollessa. Koirat olivat taas pitkästä aikaa tyytyväisiä pihalla oloon, kun aurinkoinen ja tuulinen sää piti hyttyset teillä tietymättömillä. Räpsin taas muutamia kuvia otuksista niiden tuhveltaessa pihalla; niistä on vain niin hankalaa saada kunnon tilannekuvia, kun molemmat kameran nähdessään jähmettyvät paikoilleen (tai koettavat mennä pois) ja näyttävät ylettömän vakavilta (tai katselevat ihan muualle).

Välillä sentään hieman nujusivat, vahtasivat jotain ja haistelivat vaikka kameralla osoittelinkin.

Suurinta jännitystä koirien (ja kotiväen) elämään ovat viime päivinä tuoneet keskenkasvuiset jänikset, joita pihalla ja viereisellä pellolla on pyörinyt varsinkin iltahämärän aikaan. Siinä ei juuri aikaa mietintään kulu, kun perään painellaan viivana paistin kuva silmissä kiiluen. Onneksi pupujussit ovat ainakin toistaiseksi osoittautuneet vikkelämmiksi ja ovelammiksi ja ainoa uhri on ollut piharakennuksen viereen istutettu lehtosinilatva, joka jäi takaa-ajon tiimellyksessä otusten jalkoihin. Toivottavasti jänikset pikkuhiljaa päättävät pihapiirin olevan liian riskialtista aluetta ja muuttavat muualle.

Takaisin arkeen

2010-06-09T21:56:00.004+03:00

Nyt on sitten lomailtu kaksi viikkoa. Tai enemmän se on mennyt pihatöiden merkeissä, tekemistä kun tuossa tontissa riittää seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Koirat ovat olleet innokkaasti mukana, auttaneet kaivuutöissä ja toimineet työnjohtajina. Nyt ne ovat onneksi myös huomanneet, että koko ajan ei tarvitse touhottaa, vaan välillä voi kaikessa rauhassa myös makoilla heinikossa, ehkä ottaa torkutkin.

Hyttysen pirulaisia vaan alkaa olla niin suunnattomia määriä, että takapihalla ei tee mieli olla kovin pitkään edes aurikoisella säällä. Varsinaiset riesat.

Allu on keksinyt uuden leikin: kasteluletkun jahtaamisen. Tai siis vesisuihkun jahtaamisen, mitä tyttö jaksaisi vaikka kuinka pitkään ja on lopuksi sitten ihan litimärkä (murjottaa tuossa alla olevassa kuvassa, kun veden tulo lakkasi).

Uni on sitten sisällä koirille maistunut, kun ovat olleet useamman tunnin ulkona. Välillä tuntuu, että nuo eivät ole saaneet nukuttua tarpeeksi, kun minua on pitänyt seurata paikasta toiseen ja puuhata mukana. No, huomenna on paluu arkeen ja päiväuniin.

Piha- ja remonttiblogi

2010-06-06T19:50:00.003+03:00

Aloitin juuri toisenkin blogin, missä kirjoittelen kuulumisia Kivimaalta, lähinnä siis remontista ja pihan laitosta, kasveista jne. Koirien kuulumiset päivittelen jatkossakin tänne :).

Uuden blogin nimi on Kivimaan Kertomuksia ja se löytyy osoittesta
http://kivimaankertomuksia.blogspot.com/.

Vihreä valtaa kaiken

2010-05-19T21:29:00.005+03:00

Kesä on sitten tullut: helle alkoi viime torstaina ja lämpötila on pyörinyt kahdenkymmenen yläpuolella. Viime viikolla kaikki näytti vielä keväiseltä, ruoho alkoi pikkuhiljaa vihertää ja silmut aueta hiirenkorviksi ja koirat jahtasivat innoissaan myyriä takapihalla. Tai Hukka siis jahtasi, kaivoi ja kuopsutti Allun toimiessa tarkkaavaisena takapiruna.

Sitten ilma lämpeni ja eivätkä koiratkaan enää ole päiväsaikaan suuremmin viitsineet touhustaa. Alluhan rakastaa vettä ja vedessä lutraamista ja kun viime viikonloppuna sain työkaverilta tarpeettomaksi jääneen lasten kahluualtaan, oli sen suosio taattu : ). Alice mahtuu siihen juuri kaikkine tassuineen ja jaksaisi melkein loputtomasti viihdyttää itseään loiskuttamalla vettä tassuillaan ja yrittämällä sitten pyydystää sitä hampaillaan. Lopulta koko koira on rintaa ja päätä myöten märkä... Viilentää tietysti mukavasti kuumalla. Hukkaa altaaseen ei ole saanut menemään, vaan poika tyytyy läähättelemään varjossa. Hukkiksella on vielä talviturkki päällään, joten kuuma sille helposti tulee; onneksi karvanlähtö on kuitenkin alkanut.

Viime yönä ukkosti sitten oikein urakalla: havahduin jossain vaiheessa siihen, kun talo tärähti ja salamat näkyivät makuuhuoneen pimennysverhon läpi. Hukka on alkanut päästää Allun makuuhuoneeseen ja koirat nukkuivat nytkin molemmat onneksi siellä, sillä Alice olisi varmaan hieman pelännyt pauketta yksin olohuoneessa. Nyt tyttö istui hetken aikaa hieman huolestuneena, mutta asettui sitten viereeni nukkumaan. Hukkis nukkui omalla paikallaan sängyn vieressä lattialla, havahtui kovimpiin jyrähdyksiin, mutta nukahti sitten uudelleen hieman silittäessäni. Ukkosta kesti ainakin pari tuntia ja jyrinän säestämiä kovia sadekuuroja tuli vielä aamu kahdeksan jälkeen. Ilma ei juuri viilentynyt, vaan koko päivä on ollut hyvin kostea ja painostava. Kasvit ovat kyllä olleet moisesta mielissään ja vihreä on nyt vallanut kaiken. Ja hyttyset.

Takaa-ajo ja myrsky

2010-04-17T22:51:00.005+03:00

Toissapäivänä tapahtui se, mitä olemme odottaneet ja hieman pelänneetkin. Menin töistä tultuani viemään koiria ulos ja talon ohi takapihalle päästyämme huomasin, että viereisellä pellolla seisoi aivan tontin rajalla valkohäntäpeura. Peura seisoi hetken aivan hievahtamatta paikallaan katsellen koiria, jotka eivät vielä olleet huomanneet sitä, ja ampaisi sitten hetken kuluttua pakoon peltoa pitkin. Samalla silmänräpäyksellä koirat syöksyivät sen perään ja hävisivät viivana näkyvistä pellon takaisen metsän suuntaan; en edes yrittänyt huutaa niille, koska eivät ne olisi sillä hetkellä mitään kuulleet. Soitin Larille sisälle ja läksin sitten koirien perään, viheltelin välillä ja valmistauduin pitkäänkin etsintään, sillä ties minne asti ne olisivat innoissaan peuraa seuranneet. Ei kuitenkaan mennyt kuin muutama minuutti niin ensin Alice ja sitten Hukka palasivat takaisin nuuskuttamaan innoissaan maata siihen, missä peura oli pellolla seissyt. Peura oli ilmeisesti jättänyt koirat niin kauas taakseen metsässä, että takaa-ajointo oli lopahtanut ja otukset palasivat viheltäessäni kiltisti kotiin. Hyvä tietää, että nuo kaksi eivät tuossakaan tilanteessa kovin kauas kotoa juokse :).

Tänään on ollut hieman viimeaikaista viileämpi ja pilvinen sää, ja kun yhdeksän maissa läksimme kävelylle, yllätti meidät pienoinen kevätmyrsky. Taivas pimeni, alkoi sataa melko rankasti ja hetken päästä vesi muuttui rakeiksi! Suurimmat rakeista olivat herneen kokoisia, niin suuria, että sattuivat kasvoihin osuessaan, joten rymysimme kapean hakkuukaistaleen läpi kuusikkoon suojaan. Kuuro ei kestänyt kovin kauaa ja kun läksimme taas liikkeelle, alkoi aurinko paistaa pilvien lomitse ja värjäsi ohi kulkeneet myrskypilvet omituisen tummankeltaisiksi. Kameraa ei tietenkään sattunut olemaan mukana. Kauempaa kuului vielä muutamia melko voimakkaita jyrähdyksiä: tämän vuoden ensimmäinen ukkonen :). Koirat eivät näyttäneet säästä juuri hätkähtävän, pikkuisen vain luimistelivat raekuuron aikana ja haistelivat maahan jääneitä jääpallosia.

Ja taas on kevät...

2010-04-11T15:57:00.004+03:00

Kevät tulee vauhdilla tänne länsirannikolle: lumet ovat melkein sulaneet ja joutsenten, kurkien ja hanhien muutto on hyvässä vauhdissa. Koirat ovat riemuissaan ja viettäisivät pitkät tovit pihalla kaivamassa ja täysissä ojissa lutraamassa. Ah, sitä tassujen pesun määrää! Tänään kun leikkelimme vanhoja marjapensaita alas saadaksemme joskus muinoin niiden ympärille laitetut autonrenkaat pois, kaivoivat koirat melkoista juoksuhautaa viereiseen pikku nyppylään. Tai siis Hukka kaivoi ja Alice koetti pyydystää ilmaan sinkoilevia multapaakkuja... Toivoi varmaan, että seassa olisi ollut myyrä tai pari. Eilen Allu löysi kävelyllä ollessamme hakkuuaukiolta kivenkolosta myyränraadon - olisiko kettu tai jokin muu otus sen sinne varastoinut - rouskautti pari kertaa ja nielaisi sen kerralla. Hukkishan ei pyydystämiään pikkuotuksia syö, vaan hautaa ne; Allu sitten varmaan jatkossa käy tyhjentämässä Hukan kätköt.

Allu toipui steriloinnistaan ihan huomaamatta: haava ei missään vaiheessa näyttänyt neitiä vaivaavan eikä menoa hidastavan ja nyt mahanaluskarvatkin ovat jo kasvaneet mukavasti takaisin. Hukkis puolestaan on nyt ollut kaksi ja puoli viikkoa ilman sydänlääkettään: pojan verenpaine mitattiin ennen lääkkeen pois jättämistä ja nyt kahden viikon kuluttua uudelleen, eikä muutosta huonompaan ollut tapahtunut lainkaan :). Ilman siis jatketaan ja tarkistellaan verenpaine uudelleen muutaman kuukauden kuluttua, ellei mitään kummempaa ilmene. Ja niin! Hukalla oli parisen viikkoa sitten vuosipäivä, kun poikasen kotiin tulosta tuli kuluneeksi kolme vuotta :).

Uusia kevätkuvia odotellessa tässä vielä muutamia kuvia kauniilta lopputalven viikonlopulta (voi tuota puhdasta lunta...).

Toipilasprinsessa

2010-01-13T20:04:00.001+02:00

Sterilointioperaatio on ohi ja toipilas köllii parhaillaan sohvalla :) . Allu leikattiin kymmeneltä tänä aamuna ja haimme tyttösen pois eläinklinikalta yhden aikaan, kun he halusivat tarkkailla potilaan heräilemistä. Leikkaus oli sujunut hyvin ja pois hakiessa Alice oli jo sen verran tajuissaan että hoiperteli omin jaloin ulos ja kävi kakalla :) . Autoon saimme tyttösen taas nostaa kahdestaan ja sinne pikkuinen sitten kuukahti kotimatkan ajaksi. Tai pikkuinen ja pikkuinen, Allu punnittiin ennen leikkausta ja tyttö painaa kolmisenkymmentä kiloa, eli jonkun verran on painoa jo tullut lisää, vaikka kovin hoikka toinen vieläkin on (selkäranka tuntuu yhä selvästi).

Hukkis hieman ihmetteli Allun olotilaa kotiin tultuamme, päästeli hassua ulvohaukkua kun avustin horjuvaisen tytön sisälle ja haisteli tarkkaan toisen turkkia. Alice kiipesi paikalleen olohuoneen sohvalle ja onkin sitten nukkunut siinä pöhnäänsä pois, kävi tosin jokin aikaa sitten pihalla pissillä. Vettä tyttö ei ole vielä halunnut, eikä ruokaa ole vielä tarjottu; kunhan toinen vielä hieman virkistyy, niin koetetaan sitten. Allu oli saanut eläinlääkärissä kipulääkettä pistoksena eikä ainakaan nyt vielä vaikuta kivuliaalta, mutta saimme lääkäristä parikymmentä tablettia Dolagis-särkylääkettä (kuulemma vastine Rimadylille) ja sitä sitten annetaan ennen nukkumaanmenoa (voi kuulemma antaa 2.5 tablettia vuorokaudessa, vaikka kahdessa erässä).

Pikkuisen ressukka prinsessa kyllä on: massu on ajeltu, samoin osa toisesta tassusta (tytön veriarvot tarkistettiin vielä ennen leikkausta, kaikki ovat kohdallaan). Pyysin lisäksi heitä leikkaamaan Allun korvien takaa pahasti takkuuntuneen karvan, jota emme viitsineet ruveta väkisin leikkaamaan tytön hereillä ollessa (kampaaminen alkaa sujua, mutta paikallaanolo saksiessa on vielä hieman hakusessa), joten korvantaustatkin ovat pikkuisella ihan kynityt. Mutta karvahan kasvaa :) . Kunhan vaan nyt saadaan valkotornado ottamaan iisisti siihen saakka, että haava paranee. Se tietää sitten ainakin viikon ajan vain hihnakävelyä, ilman riehustusta. Ja minulle ainakin seuraavaa yötä olkkarin lattialla Allun seurana, minä kun herään tarvittaessa Laria helpommin :) .

Talvisia kuvia

2010-01-12T23:53:00.005+02:00

Tässä muutamia kuvia viime päiviltä :).

Kaverukset köllöttelemässä keittiön lattialla:

Työkaverilta saatiin taas hirvenluita:

Ja upeat talvisäät jatkuvat, joten muutama talvikuva viime viikonlopulta:

Nyt täytyykin painua pehkuihin, sillä Alicelle on varattu sterilointiaika huomenaamuksi. Eikä hetkeäkään liian aikaisin, koska tyttö on viime päivinä haissut Hukan mielestä kovin, kovin hyvältä ja mielenkiintoiselta. Kirjoittelen huomenna sitten toipilaan kuulumisia :).

Hyvää Uutta Vuotta!

2010-01-01T16:46:00.007+02:00

On taas päivittäminen jäänyt, kun en ole pitkäksi venyneiden työpäivien jälkeen enää jaksanut ryhtyä naputtelemaan tänne kuulumisia. Paljon olisi asiaa ollut, tärkeimpänä tietysti muutto Eurajoelle, maalle, ja Alicen liittyminen joukkoomme parisen kuukautta sitten :). Nykyisin Hukka siis vartioi tyytyväisenä omaa, melkein kuudentuhannen neliön pihaansa ja vartiokaverina partioi Alice, kavereiden kesken Allu, nuori laumanvartijasekoitustyttönen Rakveren tarhalta Virosta.

Joulunpyhiä vietimme rauhallisesti kotona (pitkään jatkunut keittöremonttimmekin edistyi, kun saimme uunin ja kunnon ruokapöydän pari päivää ennen aattoa, jee!), nautimme harvinaisesta talvisäästä ja pitkistä metsärymykävelyistä koiruuksien kanssa. Ne nauttivat kyllä suunnattomasti lumesta ja pakkasesta, arktiset eläimet :). Juuri äsken tultiin pihalta lumitöistä ja nyt karvakorvat vetävät tyytyväisinä päikkäreitä, Hukkis pitkin pituuttaan lattialla ja Allu sohvalla.

Eli toivottelemme täältä Pihlauksen Kivimaalta kaikille oikein hyvää alkanutta vuotta :) .

Koira joka ei ehtinyt kotiin

2009-10-02T19:21:00.002+03:00

"Minttu", n. 12-vuotias hysky/malamuutti-narttu hylättiin espanjalaiselle Asperonasin tarhalle perheestään syyskuun alkupuolella. Perhe ilmoitti muuttavansa pienempään asuntoon ja niinpä koiravanhus jätettiin tarhalle, kymmenien muiden hylättyjen ja kodittomien koirien joukkoon. Häkissään Minttu sitten raapi koppinsa verkko-ovea ja ulvoi ihmistensä perään, kärsi kuumasta paksussa, takkuisessa, hoitamattomassa turkissaan.

Joskus syyskuun puolivälin tienoilla näin Mintun Kodittomat Espanjan Koirat ry:n sivuilla, missä mummolle etsittiin kiireellisesti uutta kotia. Ajatus alkoi itää: miksipäs emme tarjoaisi vanhukselle paikkaa eläkepäivien viettoa varten, oli niitä sitten jäljellä kuukausia, vuosi, ehkä jopa kaksi. Nythän meillä maalle muuton myötä oli hyvät puitteet: saisi Minttu mennä pihalla omaan tahtiinsa, kaivella kuoppia Hukan kanssa ja ihmetellä talvella luntakin, ensimmäistä kertaa elämässään.

Otin viime viikon lopulla yhteyttä yhdistyksen edustajaan ja asiat alkoivat edetä ripeään tahtiin, olihan mummolla kiire päästä pois tarhalta, kuumasta ja hälinästä. Eläinlääkäri tarkasti Mintun perjantaina ja totesi sen hieman tavallisesta poikkeavia munuaisarvoja lukuunottamatta ikäisekseen terveeksi ja hyväkuntoiseksi ja näytti vihreätä valoa matkaa varten. Täytin tarvittavat lomakkeet, postitin ne maanantaina, maksoin luovutusmaksun tiistaina. Minttu olisi tulossa kotiin seuraavana tiistaina, aikaisemmin ei sopivaa suoraa lentoa ollut järjestettävissä. Aloin suunnitella matkaa Helsinki-Vantaalle mummoa noutamaan.

Sitten saapui viesti: Mintun takaruumis oli halvaantunut yllättäen, eikä mummo päässyt enää kävelemään. Mitään ei ollut tehtävissä: Minttu päästettiin kärsimyksistään tarhalla, neljä päivää ennen kuin se olisi matkannut luoksemme, kotiin.

En koskaan saanut tietää oikeaa nimeäsi.
Sitä nimeä, jonka tunsit kaksitoista vuotta.
Emme koskaan ehtineet tavata toisiamme,
emme ehtineet haistella syksyn lehtien kirpeätä tuoksua,
emme ehtineet kulkea talven valkoisessa metsässä.

Sen minä olisin sinulle halunnut antaa,
edes yhden valkoisen talven.

Sillä sinä ehdit tehdä pesän sydämeeni,
ehdit käpertyä sinne lämpöiseksi keräksi
niinä muutamina päivinä joina sinua ajattelimme,
sinua odotimme.

Siellä minä sinua kannan,
kaikkina tulevina talvina.

Ah, kevät...

2009-02-27T18:00:00.004+02:00

... ja kaikki ihanat, juoksuiset narttukoirat, joiden sulotuoksut leijailevat Hukkapoikasen pikku kuonoon ja saavat hormonit hyrräämään! Hyrräävien hormoneiden sekaan hukkuvat sitten niin korvat, ruokahalu kuin kaikki muut ajatuksetkin: lenkeillä mennään (tai ainakin yritetään mennä) tuhatta ja sataa kuono maassa, hajujen perässä singahdellen, kotona huokaillaan ja piipitetään ja tahdotaan ulos tunnin välein.

Mutta tänään moiselle touhotukselle tuli loppu, kun poika sai niskaansa Suprelorin implantin, hormonikapselin, joka alentaa uroskoiran testosteronituotannon nollaan jopa puoleksi vuodeksi. Kyseessä on ensimmäinen lemmikkieläimille tarkoitettu ehkäisylääke ja sen pitäisi olla vaikutukseltaan kastraatiota vastaava, eli huomattavasti tehokkaampi kuin meidänkin aikaisemmin käyttämiemme anti-testosteroniruiskeiden. Melkoisen tyyris lääke on kyseessä, kahden kapselin myyntipakkauksella on hintaa 180€, mutta jos tuo tosiaan toimii hyvin ja ongelmitta, niin on se hintansa väärti; minä kun en vieläkään mielelläni teetä Hukkikselle nukutusta vaativia toimenpiteitä, joten kastrointi ei ole ainakaan lähitulevaisuudessa ohjelmassa. Toinen kapseli jäi meillä eläinlääkärin jääkaappiin odottamaan seuraavaa asennuskertaa sitten joskus puolen vuoden päästä :).

Hukkiksen sydämen suhteen kaikki näyttää kuitenkin edelleen hyvältä! Nesteenpoistolääkkeethän lopetimme jo muutama kuukausi sitten ja nyt pojalla on takana vajaat pari viikkoa myös ilman sydänlääkettä. Sen kummempia vaikutuksia emme ole lääkkeen lopetuksella havainneet olevan, vaan Hukkis on käyttäytynyt aivan normaalisti. Nyt lääkäri sitten kuunteli sydämen ja keuhkot: sydän lyö tasaisesti ja vahvasti eikä keuhkoista kuulu mitään nesteen kertymiseen viittaavaa. Eli kaikki kuulostaisi olevan kunnossa :D. Pidämme tietysti tilannetta vielä tarkasti silmällä :).

Silppua

2009-02-04T21:52:00.009+02:00

No heippa vaan taas! Sorruin viimein ostamaan digijärjestelmäkameran ja ensimmäiseksi sitä piti tietenkin testata kuvaamalla Hukkaa. Kamera näyttää toimivan siinä kuin entinen pokkarikin (heh) ja kun ehdin perehtyä siihen oikein kunnolla, saa sillä varmasti aivan eri tasoisia kuvia. Nissä nyt ei sen ihmeellisempää ole, onpahan vain taas pari kuvaa korvaeläimestä:

Näissä kuvissakin muuten näkyy, kuinka Hukkiksen silmät heijastavat vihreätä valoa... Kiinnitin siihen huomiota joskus, kun olimme pimeällä ulkona Hukan, Martan ja Unan kanssa Larin vanhempien luona. Koirat tunnisti pimeässä silmien heijastuksen perusteella: Hukalla vihreää, Martalla oranssinkeltaista, Unalla lähes valkoista.

Hukalle on silloin tällöin ostettu jokin pehmolelu, jotka ovat otuksen käsittelyssä osoittautuneet varsin lyhytikäisiksi. Kävimme jokin aika sitten läheisellä kirppiksellä ja ostimme sieltä vanhan, ison nallen; ajattelimme sen olevan hyvä paini- ja riepotuslelu. Näin siinä sitten kävi:

Tuossa vaiheessa nalle takavarikoitiin ja se odottaa nyt vaatehuoneessa tyhjennystä ja uusia täytteitä (vanhoja riepuja)... Ja ensi kerralla muistamme tarkistaa täytteen laadun etukäteen (nuo pienet styroksipallerot sähköistyvät varsin mielenkiintoisella tavalla :P).

Koiraotus alkaa huomautella lattianrajasta että on iltakävelyn aika, joten jätän tämän naputtelun tällä erää tähän :).

Joulukortti

2008-12-24T01:18:00.004+02:00

Rauhallista Joulua ja Hyvää Vuotta 2009!

Harrastus

2008-12-07T18:47:00.004+02:00

Hukka on kehittänyt itselleen uuden lempiharrastuksen: myyrästyksen. Tavallisten kävelyreittiemme varsilta löytyy useita joutomaita ja ruohikkoisia tienreunuksia, jotka ovat myyrien asuttamia ja viime viikkojen ajan Hukkis on metsästänyt niitä suurella antaumuksella. Kuono tungetaan jokaiseen vastaantulevaan koloon ja kun nenä kertoo kolon olevan asutettu, alkaa innokas kaivaminen. Toistaiseksi saaliiksi on jäänyt vasta yksi epäonninen myyrä, jolla ei ilmeisesti ollut kolostaan varapoistumistietä. Tässä muutama kamerakännykkäkuva tämänaamuiselta kävelyltä; tällä kertaa maansiirtotyö ei tuottanut tulosta :).

Terveisiä Raumalta

2008-12-06T21:15:00.002+02:00

Jaaha, edellisestä kirjoituskerrasta onkin sitten kulunut "vain" puoli vuotta, melkein. Aika kuluu ihan käsittämättömän nopeasti. Emme siis ole kadonneet maan päältä ja Hukkakin voi mainiosti :). Puolessa vuodessa on vain tapahtunut kaikenlaista ja kiirettä on piisannut... Muutimme elokuun alussa Raumalle uuden työni perässä ja asustelemme nyt siis täällä länsirannikolla. Muutto oli hirmuinen hässäkkä (suuret kiitokset vielä tätäkin kautta kaikille auttajille!) ja etukäteen hieman jännitti Hukkiksen suhtautuminen, mutta poika pärjäsi hienosti. Kun yhtä huonetta tyhjennettiin, laitettiin Hukka toiseen oven taakse odottamaan leluineen ja vesikuppeineen, ja pienen huolestuneen alkupiipityksen jälkeen se odotteli kaikessa rauhassa :). Matka Raumalle sujui oman auton takatilassa (hankimme sen hieman ennen muuttoa) ja perillä poika odotteli keittiössä tavaroiden sisälle kannon ajan.

Hukka hieman ihmetteli alkuun uutta asuntoa (meillä on täällä nyt mukavan tilava kolme huonetta ja keittiö sekä parveke) ja paikkaa ja näytti odottavan kotiinlähtöä, mutta on nyt jo täysin kotiutunut. Hukka on myös oppinut kulkemaan hissillä! Kämppämme on kerrostalon ylimmässä (viidennessä) kerroksessa ja portaat ovat kapeammat ja jyrkemmät kuin Helsingissä; hukka ei ole missään vaiheessa suostunut kulkemaan niitä ylös ja alasmenokin tyssäsi jokin aika sitten, kun otus oli liukunut yhden porrasvälin alas mahallaan, joten hissi jäi ainoaksi mahdollisuudeksi. Muutamaan otteeseen Hukkiksen joutui raahaamaan siihen epäilyttävään kopperoon väkisin, mutta onneksi koiruus oppi pian, ettei pelättävää ole. Nyt hissillä kuljetaan sujuvasti (ja toivotaan että se pysyy kunnossa!).

Seutu on huomattavasti rauhallisempaa kuin Taka-Töölö, illalla ei yhdeksän jälkeen juuri ketään liiku, joten lähistöllä on hyvä tehdä pitkiä kävelylenkkejä. Rajasaarta kyllä kaipaamme suuresti: lähistöllä on kyllä koira-aitaus jossa käymme varsin usein, mutta se on niin pieni, että Hukka ei siellä juuri pääse juoksemaan, ja jos paikalle sattuu toinen uroskoira, niin rähinähän siitä syntyy. Rauman kaksi muuta koira-aitausta ovat ilmeisesti yhtä pieniä...Täytyy kuitenkin käväistä joskus vilkaisemassa niitäkin.

Hukkiksen kunto on ollut hyvä :). Nesteenpoistolääkkeet vähennettiin pikkuhiljaa ja niiden syönti loppui kokonaan reilu kuukausi sitten. Nyt on käynnissä sydänlääkkeen vähennys: tällä hetkellä Hukka saa puolet aikaisemmasta annoksesta ja kohta sitäkin ryhdytään pienentämään. Käytimme Hukkaa jokin aika sitten paikallisessa eläinlääkäriasema KnowHaussa, missä lääkäri kuunteli pojan sydämen ja kehui sen lyövän hienosti. Kun sydänlääkkeestäkin on sitten päästy eroon, niin käytämme poikaa vielä kontrolliröntgenissä, jotta nähdään, ettei keuhkoihin ole ryhtynyt kertymään uudelleen nestettä. Hyvältä siis näyttää :).

Karvaräjähdyksiä

2008-06-24T14:45:00.003+03:00

Hukkiksen karvanlähtö on nyt pahimmillaan; onkin pojalla jo korkea aika pudottaa talviturkki. Lattiat ovat täynnä karvaa, joka yön aikana mystisesti keräytyy tupoiksi nurkkiin ja ovenpieliin. Välillä löytyy tiiviitä valkoisia karvatuppoja kuin höyheniä tai untuvia. Mielenkiintoista, kuinka karvanlähtö etenee koirassa paikasta toiseen. Alusvillan irtoaminen alkoi lonkista, joista karvaa kuoputettiin kourakaupalla useita päiviä, sitten irtoaminen eteni kylkiin ja lapoihin ja nyt niskan ja kaulan tuuheasta harjasta on alkanut irrota untuvatuppoja. Takajalkojen pitkistä pöksyistä ja hännästä karva irtoaa viimeisenä. Irtoavan karvan kuoputtaminen ja nyppiminen on omituisen addiktoivaa puuhaa: irtoamassa oleva karva erottuu muun turkin joukosta vaaleana utuna ja kun sellaisesta kohdasta nyppäisee, tapahtuu pieni karvaräjähdys tiukkaan pakkautuneen villan irrotessa ja välillä tuntuu, että sitä riittää loputtomasti. Otan vielä vähän tuosta. Ja tuosta. Ja sitten onkin vierähtänyt puoli tuntia. Hukkis onneksi näyttää pitävän nyppimisestä ja köllöttää kyljellään tyytyväisenä tuhisten; vanha turkki varmaan hieman kutittaa ja turkin läpikäynti on otuksen mielestä varmaan pitkä lellimishetki. Pohjavillan irrottua turkki on varmasti myös paljon viileämpi, kun jäljelle jää lähinnä vain karkeampi ja jäykempi peitinkarva.
Irronneen karvan olemme keränneet talteen ja sitä onkin yhdessä viime keväisen karvanlähdön aikana kerätyn kanssa kertynyt jo pienehkö pahvilaatikollinen. Tiukkaan pakattuna. Olemme ajatelleet lähettää villan kehrättäväksi, kun tämänkertainen nyt loppuu... Koirankarvalanka on kuulemma lämmintä ja pehmeää.

Koiravahtina

2008-06-02T15:25:00.012+03:00

Larin vanhemmat lomailivat viime viikon Roomassa, joten me matkasimme Hankoon koiranhoitajiksi. Homma meinasi kyllä tyssätä heti alkuunsa, sillä kuin kohtalon oikusta sekä Una että Martta päättivät pitää juoksunsa juuri samaan aikaan. Tytöt olivat olleet hormonilääkityksellä muutamia päiviä juoksun keskeyttämiseksi, mutta hieman kuitenkin jännitti, kun sunnuntai-iltana Hankoon menimme: kuinka Hukka mahtaisi suhtautua? Tytöt tulivat meitä pihalle vastaan ja Hukka kömpi ulos autosta...haisteli kumpaakin hieman tavallista tarkemmin ja paineli sitten nostamaan koipeaan lähimpään pensaaseen. Tilanne selvä, lääkkeet olivat onneksi ehtineet vaikuttaa, eikä Hukkis innostunut tytöistä sen enempää, joten saatoimme huoletta jäädä pitämään seuraa koirille :).

Ja koirat pitivät seuraa toisilleen. Ilma oli hieno koko viikon ajan, joten vietimme aikaa pihalla, missä koirat olisivat viihtyneet vaikka kuinka kauan nuuskuttelemassa ja palloa jahtaamassa. Loppuviikosta Hukkista ei tosin enää arvannut pitää irti, sillä näimme pari kertaa kävelyltä tullessamme talon läheisessä metsikössä valkohäntäpeuroja, joita Suuri Metsästäjä olisi välttämättä halunnut päästä jahtaamaan. Parin peurojen jäljille suuntautuneen karkumatkan jälkeen pidimme Hukkaa sitten pihallakin pitkässä liinassa, vaikka eihän se koiran mielestä yhtä mukavaa ollutkaan.

Käytimme myös hyväksemme tilavaa, kauttaaltaan kaakeloitua kylpyhuonetta ja pesimme Hukan (kun poika viimeksi pestiin kotona, kämppä lainehti eteistä myöten), joka onneksi alistui moiseen operaatioon jo edellistä kertaa paremmin ja seisoi kiltisti paikallaan sen suuremmin rimpuilematta. Ulkona oli sitten mukava kuivatella märkää turkkia.

Illat ja yötkin sujuivat rauhallisesti: Una nukkui eteisen oven edessä paikalla, jolla se muutenkin usein nukkuu, Martta nukkui alkuyöt Unan lähettyvillä ja hiipaili sitten muutaman kerran yläkertaan huoneeseen, jossa me nukuimme Hukkiksen kanssa. Hukka murahteli Martalle pari kertaa ja kerran tilanne yltyi molemminpuoliseksi murinaksi Martan hiippaillessa ryöväämään lattialla olleita Hukan nappuloita, mutta sitten koirat asettuivat nukkumaan sulassa sovussa, joskus jopa vierekkäin. Aamuisin lenkille lähtöä odottaessaan Hukkis jopa innostui leikkimään Martan kanssa pariin otteeseen: otukset tönivät ja puskivat toisiaan ja hamusivat toistensa naamaa kidat ammollaan hännät heiluen.

Perjantaina alkuillasta Una sitten järjesti yllätyksen. Läksimme viemään koiria kävelylle vielä ennen kuin lähdimme ajamaan Helsinkiin (olimme menossa Larin vanhempia vastaan lentokentälle puolen yön aikaan). Hukka ja Martta kulkivat hihnoissa kuten tavallista, Una seurasi tapansa mukaan vapaana ja jäi, kuten usein, pihaan, eikä näyttänyt tahtovan tulla mukaamme kutsumisesta huolimatta. Kiersimme pienen lenkin Tvärminnen kylän kautta ja palasimme takaisin talolle. Una oli kadonnut. Lari läksi Hukan kanssa Hangon tien suuntaan ja minä Martan kanssa kylän suuntaan katsomaan näkyisikö tyttöä. Palasimme talolle reilun viiden minuutin kuluttua, Unaa ei ollut näkynyt. Laitoimme koirat sisälle, hyppäsimme autoon ja läksimme ajamaan Tvärminnen kylälle kävelemäämme reittiä. Tulimme risteykseen, josta olimme kääntyneet takaisin Larin vanhempien talon suuntaan; päätimme kuitenkin jatkaa suoraan ja käydä kääntymässä venesatamassa... Ja siellähän Una oli, istuskelemassa rannalla lähitalon suomenpystykorvauroksen, Kirren, ja sen omistajan kanssa :). Unski oli sitten kuitenkin ilmeisesti päättänyt lähteä peräämme, mutta ei sitten tajunnut kääntyä takaisin kotiin päin ja oli ilmeisesti tuttuja nähdessään sitten mennyt heidän luokseen satamaan. Kirren omistajakin ihmetteli Unan "karkumatkaa" kun "eihän se koskaan lähde pihasta minnekään yksin" ja oli jo ollut lähdössä tuomaan tyttöä takaisin kotiin. Seikkailu siis loppui hyvin ja mekin loppujen lopuksi ehdimme aivan ajoissa kentälle, kun olimme ensin tuoneet Hukan ja tavaramme kotiin. Eikä Hukka oksentanut matkalla kertaakaan :).

Väri

2008-05-28T20:58:00.004+03:00

Koirakuvahaasteen aiheena on tällä viikolla VÄRI. Ajattelin ottaa aiheeseen sopivia uusia kuvia, kun nyt olemme tämän viikon täällä Hangossa koiranvahtina, mutta toistaiseksi en vielä ole saanut aikaiseksi kaikelta muulta puuhalta. Tässä kuitenkin yksi hieman vanhempi kuva, jota ei näin suurena tästä blogista vielä löydy:

Hukalla on syksyn väriset silmät.

Aaltoja

2008-05-03T20:22:00.002+03:00

Hukka ei suuremmin pidä vedestä, mutta eilisiltaisella Rajasaarilenkillä koettiin sitten sekin ihme, että koira paineli mereen ihan vapaaehtoisesti, ei tosin kovin pitkälle.

Vein Hukkaa "alkuilta"lenkille puolen kymmenen maissa ja kun ilta oli ihana eikä koirapuistossa vielä sinä päivänä ollut käyty, kävelimme Rajasaareen. Puisto oli tyhjä, ehkä hieman yllättäen kauniin sään ja kuitenkin melko aikaisen ajankohdan huomioiden, joten kiersimme saarta kaikessa rauhassa. Hukalla oli taas tutka päällä, kuten varsin usein alkuillasta, ja se singahteli pusikkoihin milloin minkäkin rasahduksen perässä (siilejä saaressa ei kuitenkaan ilmeisesti ole, onneksi :P).

Kävelimme hiekkarantaan ja rannan takana oleville pienille kallioille. Mereltä päin kävi leppoisa tuuli, joka sai aallot loiskumaan kalliota vasten, mitä Hukka hieman ihmetteli. Sitten koira huomasi aallot, jotka kulkivat rantaa pitkin rantaviivaan nähden kohtisuorina, matalina harjanteina, ja loikkasi innoissaan veteen niitä pyydystämään! Olin ihan ihmeissäni enkä voinut kuin nauraa: koira, jota ei ole saanut veteen nakilla houkuttelemallakaan kuin nilkkoihin saakka, juoksenteli innoissaan puoleen sääreen saakka ulottuvassa rantavedessä, läiski aallonharjoja tassuillaan ja koetti pyydystää niitä suuhunsa selvästi nauttien uudesta leikistään :). Välillä poika jopa innostui kaivamaan hiekkapohjaa niin, että vesi vain roiskui. Vesileikit huvittivat Hukkista useita minuutteja ja minä kirosin, kun käsillä ei tietenkään ollut kameraa, vaikka varsin hämäriä otoksista olisi kyllä tullut, kun valoa ei enää niin kovin paljoa ollut. Mutta ehkä Hukka nyt innostuu vesileikeistä toistekin, olisihan se hyvää viilennystä tulevan kesän kuumina päivinä :).

Koirakuvahaaste: Kiire

2008-04-29T20:14:00.005+03:00

Tämän viikon koirakuvahaasteessa on aiheena KIIRE. Hukkis ottaa asiat yleensä aika rennosti, mikä näkyy kuvissakin: selasin juuri otokset läpi ja varmaan suurimmassa osassa otus on pitkällään tai muuten vaan löysäilee :).

Muutama aiheeseen tavalla tai toisella liittyvä sentään löytyi ;):

Koira pulassa: "Hei jeesatkaa nyt joku, KIIREESTI!"
cursor:hand;" src="http://1.bp.blogspot.com/_D0g2_kD3tl8/SBdZHq2NzAI/AAAAAAAAARM/SAYbKss3G54/s400/IMG_4230.jpg" border="0" alt=""id="BLOGGER_PHOTO_ID_5194718683490798594" />"Jos oikein kovasti keskityn, niin ehkä nuo valmistuvat vähän kiireemmin..."
Kiireellä isännän luo :).

Harmi ettei viime päivien siiliepisodin aikana sattunut olemaan kameraa käsillä, siinä nimittäin tuli kaksijalkaisille KIIRE ;).

Suuri Metsästysretki

2008-04-24T19:48:00.002+03:00

Tämän aamupäiväistä kävelyä ei ainakaan tylsäksi voi sanoa: vakiolenkin kiertämisestä ja leppoisasta nuuskuttelusta kehittyi Suuri Metsästysretki, jolta taluttaja palasi kotiin hikeä valuen ja Suuri Metsästäjä verisiä suupieliään lipoen. Mutta aloitetaanpa alusta.

Lähdin viemään Hukkista aamulenkille hieman kymmenen jälkeen ja kun koiruus oli kahtena edellisenä aamuna päässyt hieman pidemmälle lenkille Sibeliuspuistoon, niin päätin tänään kiertää vain vakioreittimme: lähipuistojen laitaa Lastenlinnaa kohti ja sitten Lastenlinnan ja Sibeliuspuiston välimaastoon jäävän pikku puistikon ja metsäläntin ympäri. Alkumatka sujui leppoisasti, Hukkis nuuhkutteli kaikessa rauhassa eteenpäin, tarkisti välillä metsäläntin puut oravien varalta; muisti varmaan haukkuneensa paikalla oravaa pari päivää sitten.

Palailimme kaikessa rauhassa takaisin Lastenlinnaa kohti metsäläntin kierrettyämme ja päätin sitten oikaista kotiinpäin pienen kallioisen mäennyppylän yli. Tästä oikaisusta on tullut meille aika tavallinen käytäntö: mäen juurella on pieni kaitale ruohikkoa, pensaita ja puita joiden seassa Hukka mielellään tutkii hajuja ja itse mäen päältä avautuu mukava näkymä Rajasaaren suuntaan... toiselle puolelle on sitten hyvä tähystää ja tarkistaa ettei lähipuistikkoon ole ilmaantunut kierroksen aikana viholliskoiria. Tänään Hukkis sai mäen juuren heinikossa vainun, jota alkoi tohkeissaan seurata ja kuinka ollakaan, onnistui ajamaan liikkeelle päiväpiiloonsa asettuneen rusakon. Pupu meni menojaan ja jatkoimme matkaa kallion viertä pitkin.

Yhtäkkiä koira sinkosi läheisen pensaan juureen ja alkoi innoissaan tavoitella sieltä jotain. Menin lähemmäs ja koetin nähdä mikä poikaa niin kiinnosti, mutta en huomannut kuivan heinän seassa mitään ihmeellistä, joten ajattelin Hukkiksen ehkä innostuneen hiiren tai muun pikkuotuksen rapinasta. Ryhdyin vetämään koiraa poispäin, kun se yhtäkkiä peruutti taaksepäin suussaan suuren greipin kokoinen, harmaanruskea piikkipallo. Kerälle kiertynyt siili! Kiljaisin Hukalle "Ei!", mitä se ei innoissaan todennäköisesti edes kuullut, mutta onneksi ote oli huono ja pojan ravistaessa päätään, siili vierähti sen suusta maahan. Kiskaisin samantien Hukan kauemmas, tai siis ainakin yritin. Otus nimittäin iski neliraajajarrutuksen päälle ja koetti kaikin voimin kiskoa itseään takaisin saaliinsa luo. Pääsin kuitenkin lopulta voitolle ja sain hinattua Hukan kauemmas ja lopulta ylös kallion päälle. Koira näytti olevan kunnossa ja siilikin oli varmasti selvinnyt pelkällä säikähdyksellä.

Hengähdin hieman ja läksimme laskeutumaan mäen päältä alas puistoon, kun koira taas yhtäkkiä sinkosi vauhdilla läheiseen pensaikkoon ja hetken kuluttua näin sen suussa... toisen siilin. Tämänkin Hukka pudotti vetäessäni koiraa taas kaikin voimin taaksepäin. Hihna oli kuitenkin kiertynyt pensaan oksan ympärille, enkä saanut vedettyä Hukkaa pois. Jouduin löysäämään hihnaa, jolloin Hukka ilmeisen fiksuna otuksena kurotti käpälänsä ja vieritti sopivasti pyörivän piikkipallon taas ulottuvilleen ja nappasi sen uudelleen suuhunsa. Hukkis peruutti saaliineen ulos pensaasta, päätti ilmeisesti parantaa otettaan ja pudotti siilin uudelleen, jolloin sain sen vihdoin vedettyä kauemmas. Tällä kertaa Hukka ei selvinnyt naarmuitta: koiran suupielet olivat verisen kuolan peitossa ja verta vuosi sen suupielistä ja parista paikkaa ikenistä. Siili onneksi näytti vahingoittumattomalta, vaikkakin hieman kuolaiselta, kovin läheltä en tosin päässyt otuksen vointia tarkistamaan keskittyessäni raahaamaan innoissaan vinkuvaa ja kiskovaa koiraa paikalta poispäin.

Pääsimme sitten kunnialla takaisin kotiin, vaikkakin huomasin Hukan namipalapussin pudonneen rytäkässä takkini taskun suusta roikkumasta. Pojan suusta ei tarkistettaessa sen suurempia reikiä löytynyt, huulissa tosin erottuivat ne pari jo aiemmin huomaamaani piikinjälkeä. Tarjosin Suurelle Metsästäjälle lohdutukseksi jäisen kanansiiven, jonka se halukkaasti rouskuttelikin, vaikka huulista vielä hieman verta tihkuikin. Eli muutamalla naarmulla Suuresta Metsästysretkestä selvittiin, opiksi ei kuitenkaan varmaan otettu. Vältämme siis suosiolla, tai ainakin taluttajan päätöksellä, nyt muutamia päiviä "Siilimäkeä".

Jälkikirjoitus:
Kuljimme päiväkävelyllä paikan ohi ja Larin jäädessä Hukan kanssa puiston puolelle odottamaan (kamala parku), kipaisin mäelle katsomaan, löytäisinkö sen pudonneen namipalapussin (ja varmistamaan, ettei siilille käynyt kuinkaan). Siiliä ei näkynyt, mutta pussi löytyi pensaan juurelta...tarkkaan tyhjenettynä. Toivottavasti naudanmahapalat päätyivät siilin suihin, korvauksena koetusta säikähdyksestä :).

Kuutamossa

2008-04-19T01:04:00.008+03:00

Rajasaaressa pari tuntia sitten :). Miettiiköhän poikanen pitäisikö vaivautua ulvomaan...;).

Mukana 34. Koirakuvat-viikkohaasteessa, aiheena Kevät.

Nyt se alkaa taas...

2008-04-18T19:25:00.003+03:00

...nimittäin tämän vuoden punkkikausi :P. Harjailin tuossa juuri Hukkista ja huomasin poitsun keränneen päiväkävelyn saldona kevään ensimmäisen pikkupirulaisen. Ei tosin ollut vielä ehtinyt asettua aloilleen vaan käveli muina otuksina poikasen poskella, mistä päätyi sitten pikaisesti paremmille imumaille. Ovat kyllä perhanat melko aikaisessa tänä vuonna; täytyy suorittaa Hukan pesuoperaatio nyt lähiaikoina, niin että saa sitten punkkipannan käyttöön, jos sille näyttää jo enemmänkin tarvetta olevan.

Ai kawaii...

2008-04-14T00:36:00.003+03:00

On se vaan aika söpö kun se nukkuu. Ja näkee otus muuten varsin usein uniakin: tassut vispaavat, välillä häntä heiluu hurjasti ja tömisee lattiaa vasten, joskus muristaan ja pöhistään hieman...Jahtaa varmaan pupuja ja ottaa mittaa siitä isosta sakemannista :D.

Sydänkuulumisia

2008-04-14T00:03:00.000+03:00

Tässä hieman jälkijunassa kuulumisia Hukan leikkauksenjälkeisestä sydänkontrollista, jossa kävimme HauMaussa jo reilu viikko sitten (perjantaina 4.4.). Hukkiksen sydän ultrattiin ja ainakin minä olin jopa hieman yllättynyt siitä, kuinka hyvältä kaikki näytti: ennen leikkausta vasen kammio oli laajentunut niin, että sen läpimitta oli 6,25 cm; nyt läpimitta oli enää 5 cm, vain puoli senttiä enemmän kuin Hukan kokoisilla koirilla normaalisti! Olin jotenkin ajatellut, että palautumiseen kuluisi enemmän aikaa, joten tuo oli iloinen yllätys :). Sydämen supistuvuuskin näytti ihan hyvältä: normaalioloissa sydän supistui hieman laiskanpuoleisesti, mutta kun Hukkis alkoi hieman jännittää, alkoi sydänkin supistua reippaammin, joten tehoa tarvittaessa näyttäisi löytyvän.

Tilanteen ollessa noin hyvä päätettiin Hukkiksen lääkitystä ryhtyä pikkuhiljaa vähentämään alkaen nesteenpoistolääkkeestä. Niinpä Hukkis sai sitä viime viikon ajan vain puolet aikaisemmasta annoksesta (sydänlääkkeen annostus on pidetty vielä ennallaan). Nyt viikonlopuksi nostin annostuksen takaisin entiseen, sillä Hukka oli muutamien viime päivien ajan varsin veto poissa, läähätti paljon ja joi tavallista enemmän ja tahdoin kokeilla, johtuiko moinen nesteenpoistolääkkeestä vai mahdollisesti hormonipiikistä, jonka poika sai samalla kertaa lääkärissä käydessämme (ah, kevät!). Eilen ja tänään Hukkis on ollut pirteämpi, mutta johtuuko se nyt sitten suuremmasta lääkeannoksesta vai hormonitoiminnan tasoittumisesta...Kirjoitin perjantaina Hukan lääkärille ja hän varmaan vastaa viestiini huomenna, katsotaan mitä hän tuumii. Täytyy varmaan taas pienentää annosta ja katsoa, palaavatko oireet :).

Tässä vielä taas pari kuvaa Rajasaaresta, missä olemmekin nyt käyneet lähes päivittäin :). Jotain hyötyä työttömyydestäkin, tulee ainakin käytyä koiran kanssa paljon ulkona ;).

1000 kävelyä

2008-03-24T18:39:00.003+02:00

Tänään tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun Hukka saapui kotiin. Aika on kulunut niin nopeasti ja kuitenkin toisaalta tuntuu siltä kuin Hukkis olisi ollut osa meitä jo paljon pidempäänkin. Olemme nyt viettäneet yhdessä 365 päivää, ulkoilleet vähintään kolme kertaa päivässä, käyneet kävelyillä siis ainakin 1095 kertaa, kulkeneet jokaisella kävelyllä keskimäärin ehkä pari kilometriä, 2190 kilometriä kaikkineen. Helsingistä Ivaloon - pidemmällekin - ja takaisin. Toivottavasti edessä on vielä monta tuhatta kävelyä, monta tuhatta kilometriä :).

Vuosipäivän kunniaksi lainaan tässä Rekku Rescuen sivuilla silloin vuosi sitten ollutta kuvausta ja kuvia Hukasta, silloin vielä Sudesta:

"7.3.2007: uros, reg.nro 4716, noin 3-vuotias, löytynyt Lootsista 22.1., valmis lähtemään uuteen kotiin

Susi on yhtä uljas kuin nimensä. Tämä koiraherra on reilut 60 cm korkea, ehkä jopa 65cm. Tarhahäkissään komea Susi seisoi hyvin hiljaisena, vaikka kaikki koirat sen ympärillä haukkuivat stressiään.
Rauhallisena se laski heti meidät luokseen, sekä miehen että naisen ja antoi kuvata ja silittää itseään. Ei hyppinyt, ei vöhöttänyt, ei haukkunut, pienieleinen ja rauhallinen tarhaoloissa. Kun Tommi puski naamaansa liian lähelle hellyyden osoituksissa, Susi puhui kauniisti koiraa, ja teki rauhoittavia signaaleja päätä hieman kääntäen ja kirsua nuolaisten. Ihmisille siis hyvin ystävällinen koira, mutta ei välttämättä silti lapsiperheeseen vaan aikuisen perheen elämänkumppaniksi. Hihnassa hieman kiskoi ja koska voimaa isossa koirassa toki piisaa, nätisti kävelyä hihnassa uusi elämänkumppani toki harrastaa Suden kanssa.
Toisiin koiriin Susi suhtautuu hieman varauksella eli en suosittele toisen uroksen kanssa samaan kotiin, nartuistakaan ei varmuutta. Lempeä herra joka painaa päät ihmisten vasten ja haluaa läheisyyttä ja kuuntelee ihmistä eli varmasti tästä saa uskollisen kumppanin elämäänsä. Ei kuitenkaan ensimmäiseksi koiraksi.

Olethan valmis yhdistyksen edustajan kanssa ja opastuksella hakemaan itse Suden mukanasi uuteen kotiisi. Kulukorvaus Sudesta on 100e, joka kattaa mm. rokotuksista ja sirumerkinnästä ja madotuksista tulleet kulut tarhalle."

Hangossa

2008-03-23T19:58:00.012+02:00

Kävimme taas pitkästä aikaa Hangossa Larin vanhempien luona parin päivän pikavierailulla. Hieman jännitti etukäteen kuinka kaikki sujuu: edellisellä kerralla Hukkis hermostui paikalla olevien vieraista ihmisistä ja äityi lopulta vahtimaan yläkertaa oikein kunnolla. Nyt paikalla olivat vain Larin vanhemmat, mutta koiria yksi aikaisempaa enemmän, Unan lisäksi viime syksynä Rekku Rescuen kautta Pärnusta tullut Martta. Hukka oli tavannut Martan pari kertaa aikaisemmin mm. Rajasaaressa, mutta pidempää aikaa koirat eivät olleet keskenään viettäneet ja kun Martta on varsin energinen, mietimme kuinka Hukkiksen pinna kestää.

Huoli oli kuitenkin turhaa. Menomatkalla jouduimme pysähtymään kertaalleen, kun Hukka yökkäsi tapansa mukaan, muuten matka sujui hyvin. Koirat pääsivät tutustumaan toisiinsa ensin pihalla ja sitten siirryimme sisälle ilman ongelmia, edes ovella ei tullut kränää sisäänmenosta. Tutut paikat oli pian katsastettu, eikä Hukkis tällä kertaa enää katsonut tarpeelliseksi merkkailla ovenpieliäkään. Martta härräsi kovasti ympärillä, änkesi rapsutettavaksi ja koetti tunkea syliin aina kun silmä vältti. Kun tyttönen kävi Hukan mielestä hieman liian tunkeilevaksi, murahti se pariin otteeseen hieman ja se riitti toisen rauhoittamiseen. Yhteiselo siis sujui mukavasti sisällä ja varsinkin ulkona, missä koirat nauttivat pihalla leikkimisestä ja juoksemisesta, sekä pidemmistä lenkeistä lähimetsissä. Hukan vahtivietti ei nostanut päätään, ainoastaan kerran täytyi haukkua unenpöpperössä Larin isälle tämän tullessa huoneeseen Hukan nukkuessa. Ei toinen varmaan hetkeen muistanut missä oli... Ilmakin suosi meitä, joten oikein mukava reissu, kaikenkaikkiaan. Kotimatka sujui sitten oksentamatta, hienoa!

Tässä vielä joitain kuvia ja videopätkät Martan ja Unan leikkitappelusta sekä Hukan ja Martan leikkitakaa-ajosta :).

Kevättä, kanansiipiä ja karvaa

2008-03-05T19:20:00.006+02:00

Tänään oli aivan mielettömän hieno sää: pari astetta pakkasta ja auringonpaistetta. Kun maassa vielä oli luntakin enemmän kuin vielä koskaan tänä talvena, niin en aamulenkillä malttanut olla menemättä Hukkiksen kanssa Rajasaareen. Hukka kulki yllättävän hienosti, selvisimme saareen menevän tien neljällä istumisella. Poika on nimittäin taas viime päivinä ollut ulkona kovin tohkeissaan, kun lähiseudulla alkaa taas olla juoksuisia narttuja, ja meno on sitten sen mukaista; kiskomisen yltyessä ja pysähtymisen aiheuttaessa parkumista olemme ryhtyneet laittamaan poikaa aina hetkeksi sivulle istumaan...rauhoittuu siinä sitten hieman :). Saaressa oli mukavaa, sopivasti haisteltavia kavereita, eikä onneksi yhtään liian kiinnostavaa narttua. Paikalle tosin saapui nuori, alta parivuotias rhodesiankoirauros, jolle Hukkis kävi hieman uhoamaan, ei tosin kuitenkaan mitenkään aggressiivisesti. Nojaili vain päätään toisen niskaan ja koetti pariin otteeseen hivuttautua selkään; poistuimme sitten toista kiusaamasta. Hormonipiikki olisi kyllä varmaan taas pojalle paikallaan.

Olemme viime aikoina silloin tällöin syöttäneet Hukkikselle raakoja kanansiipiä, jotka maistuvat nirsolle otukselle varsin hyvin. Kovin montaa ei kerrallaan ainakaan vielä voi syöttää, kun tuppaavat hieman löysyttämään vatsaa. Siivet on myös parasta antaa jäisinä tai syöttää kädestä, sillä muuten Hukkis koettaa niellä ne hieman liian suurina paloina. Kädestä syöminen on onneksi kivaa :). Ja hyvää on.

Tässä vielä pari kuvaa, joista näkyy, kuinka karva on jo kasvanut takaisin ajeltuun kylkeen. Selkäharjan kohdalla sillä on pituutta jo yli kolme senttiä :).

Suositeltavia kirjoja

2008-02-25T15:56:00.009+02:00

Vuosien varrella ja nyt Hukkiksen myötä on hyllyyn kertynyt lukuisia koira- ja susiaiheisia kirjoja. Laittelen niistä parhaimpia/hyödyllisimpiä pitämiäni aina tänne blogiin Kirjat-kategorian alle, jos jotakuta kiinnostaa tutustua :).

Hilska, Kaisa: Laumanvartijakoirat (90 s., Sanasilta, ISBN 952-99475-3-4)
Perustietoa alunperin karjanvartiointiin käytetyistä koiraroduista, niiden käyttäytymisen erityispiirteistä ja vaatimasta koulutuksesta. Hyvää tietoa sovellettavaksi myös muiden vaativampien rotujen kohdalla.

Hourdebaight, Jean-Pierre: Koirahieronta - Käytännön opas hierontaan ja venyttelyyn (VK-Kustannus, ISBN 978-951-9147-50-0)
Käytännönläheinen, runsaasti kuvitettu opas koiran anatomiaan, hierontaan ja venyttelyyn, tietoa yleisimmin rasittuvista lihaksista sekä rasituksen syistä, ennaltaehkäisystä ja hoidosta (tämä taitaa olla loppuunmyyty).

Kaimio, Tuire: Pennun kasvatus (WSOY, ISBN 978-951-0-26816-2)
Monipuolinen tietopaketti, jossa selkeitä, vaiheittain eteneviä neuvoja koiran koulutukseen sen eri ikävaiheissa, tietoa koiran käyttäytymisestä, vinkkejä virikkeellisen toiminnan tarjoamiseksi jne. Erinomainen perusteos varsinkin uusille koiranomistajille.

Lopez, Barry Holstun: Of wolves and men (308 s, Simon & Schuster, ISBN 0-684-16322-5)
Erinomainen kirja kaikille susista kiinnostuneille, joka nimensä mukaisesti kertoo yhtä paljon meistä ihmisistä. Kirja käsittelee sutta usealta näkökannalta kuvaten sekä suden biologiaa, ekologiaa ja käyttäytymistä että ihmisen suhtautumista suteen kautta vuosisatojen. Susi opettajana, susi pahan ilmentymänä, susi petona, susi myyttisenä olentona, susi eläimenä...susi sutena.

Parsons, Emma: Click to calm - Healing the aggressive dog (Sunshine Books)
Askel askeleelta eteneviä harjoituksia koiran agressiivisen käytöksen korjaamiseksi naksutinta käyttäen. Saatavana myös sähköisessä muodossa e-kirjana.

Pryor, Karen: Koira ja delfiini (68 s., Sanasilta, ISBN-13: 978-951-97686-
0-1)
Ehdolliseen vahvistamiseen perustuvan naksutinkoulutuksen perusteita.

Rugaas, Turid: Rauhoittavat signaalit (90 s., Sanasilta, ISBN-13: 978-952-
99475-1-5)
Tietoa koiraeläinten käyttämistä ns. rauhoittavista signaaleista ja niiden hyödyntämisestä myös koiran ja ihmisen välisessä kommunikaatiossa.

Rugaas, Turid: Kiskomatta paras (56 s., Sanasilta, ISBN 951-97686-8-8)
Selkeät, koiraystävälliset ohjeet koiran opettamiseksi kauniiseen hihnassa kulkemiseen.

Sängyssä

2008-02-25T15:14:00.007+02:00

Hukkis on tottunut nukkumaan lattialla omalla patjallaan, sänkyyn sitä ei ole päästetty, eikä se ensimmäisen yön jälkeen ole sinne pyrkinytkään. Tuossa kuitenkin joitain päiviä sitten koiruus aamulenkiltä tultuamme meni tapansa mukaan nuolemaan vielä nukkuvan Larin jalkoja ja kun ei oiken yltänyt, nousi etutassuineen sängylle. Ajattelin koettaa tulisiko otus sinne, joten istahdin sängyn laidalle ja kutsuin Hukkaa. Varovasti poikanen kiipesi sängylle kokonaan ja asettui sitten pyynnöstä makaamaan jalkopäähän. Siinä sitten jonkin aikaa köllöttelimme koko lauma, Hukka silmät pyöreinä ja lähes hievahtamatta, aivan kuin olisi pelännyt rikkovansa jotain liikkumalla :). Lari nousi sitten hakemaan kameraa ja me jäimme Hukkiksen kanssa vielä hetkeksi loikoilemaan.

Tämä aamuinen köllöttelyhetki on toistunut pariin oteeseen ja luulenpa, että siitä tulee pikkuhiljaa tapa :). Nukkumista Hukkis varmasti jatkaa omalla patjallaan, eipähän tule potkituksi ja siellä on viileämpääkin.

Uusia kuvia ja pari videota

2008-02-06T16:39:00.002+02:00

Toissapäivänä käytiin taas Rajasaaressa ja täälä kertaa muistin käyttää kameraakin :). Hukkis vaan mennä viipotti niin, ettei kuvia tahtonut saada...

Rajasaaressa

2008-01-31T22:33:00.003+02:00

Rajasaari on varmasti Hukan lempipaikka. Siellä on tilaa ja mielenkiintoista maastoa juosta ja runsaasti mielenkiintoisia hajuja, koirakavereista puhumattakaan. Ja jos koirapuistoon menee tarpeeksi myöhään illalla, saattaapa siellä yhyttää tyhmänrohkean jäniksenkin...ovat vaan penteleet aika nopeita!

Tänään Hukka pääsi Rajasaareen toista kertaa leikkauksen jälkeen. Ensimmäisen kerran kävimme pari päivää sitten myöhään illalla, eikä paikalla silloin ollut muita koiria. Tänään läksimme päiväkävelylle ihastelemaan pitkästä aikaa hienoa ilmaa (pilkistelevä aurinko, tyyntä ja ehkä asteen verran pakkasen puolella) ja Hukkis pääsi nyt ensimmäistä kertaa hieman yli kuukauteen irti muiden koirien kanssa. Paikalla oli ehkä kymmenkunta koiraa ja Hukka tykästyi kovin kahteen samojediin, joiden kanssa se mennä viipotti ja nuuskutti pitkin saarta. Innostui välillä melkein hieman leikkimäänkin nuoremman kanssa. Mukavaa oli, että poika malttoi kuitenkin myös pitää meitä silmällä, ei lähtenyt huitelemaan aivan omille teilleen ja tuli luoksekin aina kutsuttaessa :).
Olin ottanut kameran mukaan, mutten sitten tietenkään muistanut saaressa koko asiaa. Harmi, olisin varmaan saanut mukavia kuvia.

Tässä kuitenkin muutama kuva, jotka Larin äiti otti aikaisemmin syksyllä, lokakuun puolivälin tienoilla Rajasaarireissulla, missä mukana olivat myös heidän koiransa bergamasconarttu Una ja myös Virosta adoptoitu Martta :).

Martta ja Una, josta tosin näkyy vain häntäpää...

Etualalla Martta Mastodontti, taustalla Hukkis tutustumassa huskysekoitukseen

Hukkis ja kaverit

Superkerttu :).

Tervetuloa...

2008-01-29T01:15:00.001+02:00

...Hukkiksen "uuteen" blogiin! Kirjoittelen kuulumisia jatkossa siis tässä osoitteessa ja täältä löydät myös kaikki vanhat kirjoitukset kommentteineen (vanhojen kommenttien paivämäärämerkinnät tosin kertovat nyt siirtoajankohdan :P).

Pari huomiota:
Kuvia klikkaamalla näet ne hieman suuremmassa koossa; vasemmalta löytyvät linkit aikaisempiin kirjoituksiin ja kirjoitukset kategorioittain sekä kokoelma koira-aiheisia linkkejä ja muuta tärkeää.

Kommentit ovat tervetulleita :).

Piikkejä

2008-01-25T00:53:00.001+02:00

Hukka kävi taas lääkärissä tökittävänä, tällä kerta tosin vain saamassa rabies- ja nelosrokotteen tehostukset :). Käytimme poikaa HauMaussa (aiemmin käyty yleensä Hertassa Herttoniemessä), kun Hukkis alkaa jo olla siinä kunnossa, että hieman pidempikin kävelylenkki onnistuu. Mielissään se kävelylenkistä olikin ja vastaanotolla odotettaessa taas kerran käyttäytyi oikein mallikelpoisesti, makaili ja istuskeli kaikessa rauhassa vaikka odotus venyikin. Toivoin hieman että Taru Kangasniemi, Hukalle sen ensimmäisen ultraäänitutkimuksen tehnyt lääkäri, olisi sattunut olemaan paikalla; hän olisi varmasti mielellään nähnyt pojan nyt leikkauksen jälkeen. Hän oli kuitenkin ollut aamuvuorossa, mutta varaamme sitten sen kontrolliultran reilun parin kuukauden päästä hänelle. Rokotukset antanut lääkäri oli Hukan tiedoista lukenut leikkauksesta ja halusi kuunnella pojan sydämen: ei kuulemma uskoisi ellei tietäisi, sillä niin normaalilta Hukkiksen sydän nyt kuulostaa :D! Ja niin, kaikki turvotus katosi leikkaushaavasta muutama päivä sitten, eli tikit ovat nyt sitten ilmeisesti sulaneet. Viimeinenkin ontuminen katosi turvotuksen mukana :).

Tässä vielä tyytyväinen koira (Hukalla on nykyisin usein kieli hassusti hampaiden välissä silloin, kun se nukkuu oikein sikeästi :D).

Kutinaa!

2008-01-15T22:47:00.001+02:00

Leikkaushaava paranee pikkuhiljaa ja paraneminen on tuonut muassaan kammottavan kutinan. Välillä koiruus on aivan rauhassa ja vaikuttaa oloonsa tyytyväiseltä, sitten iskee hirmuinen kutinakohtaus eikä otus tiedä miten päin olisi. Kutinaa on tietenkin koetettava lievittää nuolemalla ja rapsuttamalla ja kun me moisen koetamme parhaamme mukaan estää, on keksittävä muita keinoja: karkuun juokseminen ja kyljen hinkkaaminen seiniin ja kirjahyllyihin ovat ainakin tulleet kokeilluksi. Kostealla pyyhkeellä hautominen näyttää riesaa lievittävän, samoin viilentävä eläinten haavasuihke ja molemmat keinot ovatkin olleet ahkerassa käytössä. Vasemman etutassun ontuminen on vähentynyt selvästi sitä mukaa kun haavan ympäristön turvotus on laskenut (turvotusta on vieläkin hieman haavan alaosassa) ja loppunee tilanteen "normalisoiduttua". Olemme nyt vieneet poikaa jo hieman pidemmille kävelyillekin kerran tai kaksi päivässä ja Hukkis on ollut kovin riemuissaan päästessään taas muuallekin kuin läheiseen pikkupuistoon. Kovasti koira olisi menossa, mutta toppuuttelemme nyt vielä ja lisäämme liikuntaa pikkuhiljaa :).

Potilaan kuulumisia

2008-01-06T20:24:00.002+02:00

Tänään poistimme ohjeen mukaisesti haavateipin. Hukka köllötteli kiltisti kyljellään, kun pikkuhiljaa vedin teippiä irti nahasta ja karvansängestä, vaikka välillä varmasti nipisti ja varsinkin kainalon ohuessa ihossa tuntui ikävältä. Haava on reilut parikymmentä senttiä pitkä, juuri kainalon yläpuolelta reilusti yli puolen kyljen. Se on siistin näköinen, vaikka reunat hieman punertavatkin ja viillon molemmin puolin on jonkin verran turvotusta muutaman sentin matkalla. Täytyy katsoa alkaako se pikkuhiljaa painua. Kainaloon on myös näköjään tullut punertava mustelma ja iho on hieman ärtynyt teipin jäljiltä.

Hukkis ontuu vieläkin vasenta etujalkaansa, varsinkin pidempään maattuaan. Jalka varmaan jäykistyy aina hieman ja tuntuuhan tuo haavakin varmasti vähintäänkin omituiselta. Päiväkävelyllä poika kyllä kulki jo melko reippaasti ja olisi tahtonut lähteä jo lähipuiston nurkkaa pidemmällekin...Saa kyllä luvan odottaa vielä pari päivää, ennen kuin pidennetään lenkkiä hieman :). Pakkasta ja varsinkin tuulta on riittänyt, joten kyljen suojaksi on aina viritetty paita/idealside.

Tässä pieni videopätkä lenkiltä; älkää välittäkö höpinöistäni, puhuin juuri puhelimessa kaverini Kirsin kanssa, joka kyseli pojan kuulumisia :).

Ruokakin on alkanut jo jonkin verran maistua: keitetty kana, pakastesei ja raa'at koiran lihapullat ovat kelvanneet. Parempaan päin ollaan siis menossa :).

Hukka on kotona

2008-01-04T20:38:00.001+02:00

No niin. Hukkis pääsi kotiin tänään iltapäivällä :) .

Leikkaus itsessään oli siis mennyt hienosti: sydän toimii nyt niin kuin pitääkin eikä entistä voimakasta sivuääntä enää kuulu. Lääkäri oli tyytyväinen, mutta hieman huolissaan siitä, että poika oli vieläkin aivan tokkurassa, vaikka narkoosista sen olisi jo pitänyt selvitä. Syyksi lääkäri arveli morfiinilaastaria, sillä kuulemma on joihinkin harvoihin koiriin sellainen vaikutus. Hukan virtsassa oli lisäksi ollut aamulla verta, kun rakko oli tyhjennetty (koiruus ei ollut pissinyt itse). Munuaisarvot olivat kuitenkin onneksi normaalit, eikä vajaatoimintaa sen perusteella ole, joten poika pääsi kotiin.

Oli se kyllä varsin reppana: ei hirveästi jaksanut innostua meidät nähdessään ja käveli ulos sairaalasta hitaasti, takajalat horjuen :( . Autoon otus ei kuitenkaan antanut nostaa itseään vaan hyppäsi pienen psyykkauksen jälkeen itse, samoin kotona autosta ulos (onneksi isäni autossa on matala peräosa). Hissiin menosta ei myöskään suostuttu neuvottemaan, vaan portaat kavuttiin ylös hitaanlaisesti mutta määrätietoisesti. Kotona Hukkis kuukahti nukkumaan eteisen lattialle, jossa nukkui pari tuntia ennen kuin siirtyi olohuoneeseen omalle patjalleen.

Poika on jokseenkin surkea ilmestys ajellulla turkillaan: vasen kylki on possunpunaisen paljas (rintakehä avattiin kylkiluiden välistä) ja karvaa on ajeltu myös etutassuista, toisesta takatassusta ja hännän päältä erinäisiä kanyyleja ja epiduraalia varten...tilkkutäkkikoira :) . Leikkaushaavan päällä pitäisi pitää tuota haavasidettä sunnuntaihin saakka, se kyllä meinaa irrota koko ajan. Haava itse vaikuttaa varsin siistiltä ja siinä on sulavat tikit, joten tikkien poistoon ei tarvitse mennä. Selässä juuri ja juuri erottuva lappu on morfiinilaastari, jota pidetään myös sunnuntaihin saakka jos poika alkaa virkistyä; ellei, niin poistamme sen jo huomenna. Haava ei onneksi vaikuta kipeältä sinänsä, vaikka Hukka hieman ontuukin vasenta etujalkaansa kävellessään... Luulen sen johtuvan lähinnä siitä että kylki tuntuu "omituiselta".

Kävimme juuri hetki sitten pienellä ulkolenkillä ja nyt pissaaminenkin jo onnistui: poika lorotti talon seinustalle melkoisen lammikon :) . Täytyy huomenna ja ylihuomenna tarkkailla vieläkö verta on joukossa... Hukka tosin sai mahdollisen tulehduksen varalta myös antibioottikuurin ja keittelin juuri kanaa, niin että voimme koettaa joko ruoka jo maistuisi, saisi lääkkeetkin annettua siinä sivussa.
Alkuviikosta sitten soittelemme Hukan voinnista leikkauksen tehneelle lääkärille. Nyt poika taas nukkuu rauhallisesti...Eiköhän se pikkuhiljaa ala sitten piristyäkin :) .

Leikkaus on ohi

2008-01-03T13:20:00.001+02:00

Hukan leikannut lääkäri soitti hetki sitten: leikkaus on ohi ja kaikki on mennyt hyvin!

Hukka on siirretty tehohoito-osastolle ja on kuulemma herännyt varsinaisesta narkoosista, mutta nukkuu nyt rauhallisesti selkäydinkanavaan annetun kipulääkkeen voimin. Aukko oli ollut suuri, mutta suoni ei ollut haurastunut ja sitominen oli onnistunut hyvin. Täytyy vain ihmetellä pojan sitkeyttä/tuuria, kun sen olisi periaatteessa pitänyt kuolla vaivaansa jo aikaa sitten... No se on nyt korjattu ja pahin toivottavasti takana päin :) . Leikkauksessa mukana ollut opiskelija varmaan soittelee koiran voinnista iltapäivällä ja ellei mitään yllättävää käännettä huonompaan tapahdu, lääkäri ilmoittelee huomenna aamupäivällä kotiutuksesta.

Tällä hetkellä siis kaikki hyvin, lopullisesti huokaisemme helpotuksesta kun tikit on saatu pois...tai ehkä vasta sitten, kun sydän on alkanut palautua ennalleen :) .

H-hetki lähenee

2008-01-01T23:44:00.001+02:00

H-hetki lähenee, eikä hetkeäkään liian aikaisin. Hukkiksen hengitys muuttui muutama päivä sitten taas raskaammaksi, eli nestettä on keuhkoihin alkanut kertyä hieman aiempaa enemmän. Soittelin asiasta sydänlääkärille ja nesteenpoistolääkkeen annostus kaksinkertaistettiin näiksi leikkausta edeltäviksi päiviksi, kun keuhkojen saanti puhtaaksi on tärkeää narkoosia varten. Temppu näyttäisi tepsivän, sillä poika on nyt eilen ja tänään hengitellyt taas helpommin.

Tänään kävimme alkuillasta Rajasaaressa, niin että Hukka sai vielä juosta hieman vapaana, kun tassukin taas toimii normaalisti. Hukkaahan puri pari viikkoa sitten Rajasaaressa saksanpaimenkoira, joka tikkasi poikaparan etutassun kyynärpäähän kolme kunnon reikää. Tassu oli pari päivää varsin kipeä, eikä Hukka sillä juuri astunut, mutta nyt puremat näyttävät parantuneen mukavasti vaikkakin niitä vielä peittää rupi. Antibioottikuuri onneksi puri hyvin, eivätkä puremat päässeet tulehtumaan; se ei varmaan olisi ollut hyvä juttu leikkaustakaan ajatellen.

Huominen otetaan iisisti, ettei rasituta liikaa ja torstaiaamuna sitten kahdeksaksi Viikkiin. Voi kun kaikki vain sujuisi hyvin!

Leikkaukseen 3. tammikuuta

2007-12-17T17:02:00.001+02:00

Toinen ultraäänitutkimus tehtiin Viikin eläinsairaalassa pari viikkoa sitten. Hukan sydän tutkittiin oikein perinpohjaisesti ja toimenpide kestikin kaikkiaan reilun tunnin...Täytyi olla oikein ylpeä koirasta, niin kiltisti se seisoi syynättävänä, vaikka vieraita ihmisiä oli välillä paikalla useampiakin. Näyttää todellakin siltä että kysymyksessä on PDA, kaikki löydökset viittasivat siihen, eikä muuta vikaa löytynyt. Leikkaukseen Hukka siis on menossa, mutta aikaa ei saatu enää tämän vuoden puolelle, vaan vasta torstaiksi 3. tammikuuta. Siihen saakka jatketaan lääkitystä, otetaan kaikessa rauhassa ja katsotaan ettei poika rasitu liikaa. Pelottaa kyllä jonkinverran: PDAsta kärsivät koirat kuolevat yleensä nuorina ellei asialle tehdä mitään ja kun Hukka on sinnitellyt näin pitkään (arviolta nelisen vuotta), on vaarana se että suoni on arpeutunut ja repeää sidottaessa. Jos näin käy, voi syntyvä verenvuoto olla vaikeaa tyrehdyttää ja saattaa johtaa kuolemaan :(. Suonen kuntoa on etukäteen mahdoton selvittää, mutta leikkaus on kuitenkin se paras vaihtoehto ja onneksi yleisesti ottaen turvallinen kokeneen lääkärin suorittamana (leikkauskuolleisuus vain parin prosentin luokkaa).

Jos leikkaus onnistuu, joutuu Hukka olemaan sen jälkeen vuorokauden verran tehohoitoyksikössä tarkkailtavana. Hyvä sinänsä, mutta ikävää asiassa on se, ettemme voi olla sinä aikana sen luona. Luulee koiraparka vielä tulleensa uudelleen hylätyksi herätessään vieraassa paikassa tuntemattomien ihmisten keskellä; täytyy vain toivoa ettei se joudu kovin paniikkiin :(. Ehkä mukaan kannattaa laittaa oma tyyny ja jokin käytetty t-paita, jotta ainakin tuttuja hajuja olisi lähellä. Se sentään luvattiin järjestää, että saamme olla Hukkiksen kanssa ennen leikkausta siihen saakka, että poika rauhoitetaan ennen varsinaista narkoosia. Emme kyllä suostuisi sitä yksin jättämäänkään.

Pari viikkoa siis vielä. Ensi viikko on onneksi vapaata, joten voimme puuhata otuksen kanssa ja kenties saamme vihdoin sen hissiinmenonkin onnistumaan (tällä hetkellä hissiin menee puoli koiraa eikä sekään tahdo siellä kauaa pysyä :).

Potilas voi kuitenkin hyvin, tilanteeseen nähden :).

PDA - patentti ductus arteriosus

2007-11-19T17:10:00.001+02:00

Hukka käytettiin perjantaina Eläinlääkäriasema HauMaussa sydämen ultraäänitutkimuksessa ja syy sivuääneen sekä sydämen laajentumiseen saatiin selville: patentti ductus arteriosus eli PDA. Tässä pojan kliininen diagnoosi:

"Hukalla on voimakas sydämen sivuääni (diast sin 5/6, thrilli). Ultraäänitutkimuksessa todetaan merkittävä sydämen vasemman kammion laajentuma ja lievä vasemman eteisen laajentuma. Sydänlihaksen supistuvuus on hieman normaalin alapuolella. Keuhkovaltimossa todetaan voimakasta veren turbulenssia. Sivuäänen luonne ja ultraäänilöydökset viittaavat synnynnäiseen sydänsairauteen, jossa sikiöaikainen verisuonijäänne aortan ja keuhkovaltimon välillä ei ole syntymän jälkeen normaalisti sulkeutunut (PDA eli persistoiva ductus arteriosus). Aloitetaan Prilium 300mg/ml- ja Furovet 40mg-lääkitys. Keskustellaan leikkausvaihtoehdosta ma 19.11."

Onni onnettomuudessa on siis se, että Hukan vaiva on korjattavissa leikkauksella; toisena vaihtoehtona olisi hoitaa oireita jatkuvalla lääkityksellä niin kauan kuin mahdollista. Saimme viikonlopun miettimisaikaa, mutta päätimme melkein samantien, että leikkaus on tässä tilanteessa se ehdottomasti paras vaihtoehto: Hukka on vielä nuori koira ja tilanteeseen nähden hyvässä kunnossa ja leikkauksella poika on mahdollista saada terveeksi, kunhan kaikki vain sujuu hyvin. Riskitöntähän leikkaaminen ei ole, mutta kuten alla olevasta tekstinpätkästä (lainattu Lahden Eläinlääkäriaseman sivuilta Seppo Lambergin "Koiran sydänsairaudet" -kirjoituksesta) käy ilmi, ei lääkehoidolla ehkä pystyttäisi parantamaan tilannetta kovinkaan kauaa:

"Patentti ductus arteriosus, PDA, on koiralla varsin yleinen synnynnäinen sydänvika. Tätä sairautta tavataan eniten villakoirilla, colliella, shetlannin lammaskoiralla ja saksanpaimenkoiralla. Ductus arteriosus on verisuoniyhteys, joka sikiöaikana yhdistää aortan ja keuhkovaltimon. Ductus sulkeutuu normaalisti syntymän yhteydessä. Jos näin ei tapahdu, kuormittaa virheellinen suonitus keuhkovaltimoa ja sydämen vasenta puolta. PDA:n yhteydessä kuultava sivuääni on hyvin tyypillinen ja erittäin voimakas. Leikkaushoito on mahdollinen, tällöin epänormaali verisuoniyhteys suljetaan ja onnistuneen leikkauksen jälkeen koira voi elää normaalin elinkaaren oireettomana. Leikkaus ei ole riskitön: jos ductus toimenpiteen aikana repeytyy, on seurauksena syntyvä verenvuoto useimmiten mahdoton kontrolloida. Lääkehoidon ennuste on huono."

Puhuin juuri puhelimessa Hukkaa tutkineen eläinlääkärin kanssa ja kerroin päätöksestämme. Hän oli asiasta ilahtunut ja sanoi sen olevan omasta mielestään myös se paras ratkaisu ja hän ryhtyy nyt selvittämään sopivaa ajankohtaa leikkaukselle, joka tehdään sitten Yliopistollisessa eläinsairaalassa.
Leikkaukseen saakka Hukka syö sydän- ja nesteenpoistolääkkeitä, jotta hengitystä saadaan helpotettua ja sydäntä vahvistettua narkoosia varten.

Että tällaista. Kyllä on koiraparalla huono tuuri, kun synnynnäisiä sydänsairauksia on vain alle 1%:lla koirista :(. Mutta Hukkiksessa nyt sitten ilmeisesti on saksanpaimenkoiraa ja vika on sieltä peräisin... Itseltä kyllä vierähti jonkinlainen murikka sydämeltä kun kuuli vian olevan parannettavissa, sillä sen viime tiistaisen lääkärikäynnin jälkeen ehti jo pelätä pahinta. Leikkaus tietysti jännittää ja pelottaa - ainakin kotiväkeä, potilas itse on onneksi asiasta autuaan tietämätön :) - mutta ennuste on hyvä ja parasta voidaan toivoa.

Nyt otetaan sitten rauhallisesti, koetetaan saada koiruus syömään muutakin kuin jäistä seitiä ja keitettyä kanaa ja ryhdytään harjoittelemaan hissiin menoa ja sillä kulkemista, leikkauksen jälkeen kun ne portaat eivät ole se paras vaihtoehto. Kyllä tämä tästä. Toivottavasti.

Huonoja uutisia :(

2007-11-14T14:01:00.001+02:00

Saimme eilen huonoja uutisia, yllättäen. Hukkis on ollut viikon verran hyvin huono syömään ja kakonut silloin tällöin hieman, joten eilen sitten veimme pojan lääkäriin arvellen että kurkku on kenties kipeä. Kurkunkannesta kyllä löytyi rakkuloita, jotka saattavat olla syynä nykyiseen vaivaan ja niihin saatiin antibioottikuuri. Mutta paljon pahempaakin löytyi: pojan sydämessä on kuulemma todella voimakas sivuääni (kuulostaa ennemmin reiältä kuin läppävialta) ja sydän on myös laajentunut lähes kaksinkertaiseksi. Hyvä uutinen on, jos sellaisesta voi tässä yhteydessä puhua, ettei rytmihäiriöitä ole eikä keuhkoissa ole nestettä. Nyt koetetaan elää perjantaihin, jolloin Hukka pääsee sydänspesialistille ultraäänitutkimukseen. Sitten tiedämme enemmän... Sillä aikaa voidaan vain koettaa saada poika syömään hieman paremmin ja ottamaan lääkkeensä. Ja toivotaan että jotain on tehtävissä.

Kesäkuulumisia

2007-10-17T17:27:00.001+03:00

Jestas sentään kun aika rientää! Edelleisestä päivityskerrasta on vierähtänyt jo kaksi ja puoli kuukautta ja siinä ajassa onkin sitten ehtinyt tapahtua yhtä ja toista; niin, ettei oikein tiedä, mistä aloittaisi. No koetetaan.

Osallistuimme Hukan kanssa siis Koirakoulu Silkkitassun arkitottelevaisuuden alkeiskurssille Heinäkuun alkupuolella. Kurssi oli lyhyt ja koostui kolmesta vajaan tunnin mittaisesta harjoituskerrasta (sikäli kun vielä muistan oikein), joilla todellakin harjoiteltiin aivan perusasioita - istumista, maahanmenoa, hihnakävelyä, luoksetuloa - ja Hukka taisikin olla kurssin vanhin nelijalkainen osallistuja. Asiat olivat meille sinänsä jo tuttuja, sillä olimme harjoitelleet niitä Hukan kanssa jonkinverran kotona, missä istuminen ja maahanmeno jo sujuivatkin melko mallikkaasti. Kursilla tilanne olikin sitten toinen: olimme ulkona mielenkiintoisten hajujen ja toisten koirien seurassa, eikä Hukkiksen keskittymiskyky säilynyt niissä olosuhteissa kovin kauaa. Harjoittelemalla asiat kuitenkin alkoivat pikkuhiljaa sujua ja saimme ötökän mm. istumaan käskystä - ensimmäistä kertaa ulkona :). Harjoittelua on sittemmin jatkettu, sekä kotona että ulkona, ja nykyisin "istu"-komento tai vastaava viitottu käsky toimivat jo kohtalaisen luotettavasti. No, ainakin silloin, kun poika on rauhallisessa mielentilassa. Edistystä on tapahtunut myös maahanmenossa ja vierellä kulkemisessa, vaikka niitä saamme kyllä vielä harjoitella melko lailla. Mutta kirjoittelen näistä myöhemmin lisää :).

Kuopiossa asuvat vanhempani olivat jo pitkään halunneet nähdä Hukan koko karvaisessa persoonassaan, mutta koska heillä on kissa (ihanainen Roosa-neiti) ja koska Hukka on reagoinut näkeminsä kissoihin likimain samoin kuin jäniksiin ja oraviin ("Tahtoo pyydystää! Saalis! Menen perään! Pliiiiis!"), emme olleet vielä päässeet vierailulle. Asia kuitenkin korjautui heinäkuun lopulla: sedälläni on pieni mökki Kuopion lähellä Karttulassa ja hän lupasi sen käyttöömme. Varasin siis muutamaksi päiväksi auton City Car Clubista, ajoimme pikavisiitille Kuopioon ja sieltä sitten muutamaksi päiväksi mökille Karttulaan, jonne myös vanhempani sitten saapuivat päivävierailulle. Otus oli tietenkin taas elementissään nuuskutellessaan pitkin mökin pihaa ja juostessaan pallon perässä... Naapurissa asusti myös keskikokoinen, vanha koiraherra, jota täytyi välillä käydä tervehtimässä. Hukan taipumus vartiointiin nosti hieman päätään vanhempieni saapuessa: isäni sai mökkiin tullessaan vastaansa melkoisen haukkuryöpyn, mutta koira kyllä sitten rauhoittui melko nopeasti (äidilleni ei haukuttu, ehkä samanlainen äänemme vaikutti asiaan...tai äitini kantama ruokakori ;). (Tämä vartiointitaipumus äityi sitten melko pahaksi, kun hieman myöhemmin kesällä vierailimme taas Larin vanhempien luona; kirjoitan siitä enemmän myöhemmin.)

Matkapahoinvoinnista reppana poika kyllä taas kärsi, varsinkin paluumatkalla, jolloin oikaisimme alkumatkasta hieman mutkaisempaa reittiä. Yökkimään oli pysähdyttävä lähes puolen tunnin välein, kunnes kaikki oli saatu ulos :(. Hukka selvästi stressaa autossa matkustamista, mikä varmaan osaltaan vaikuttaa asiaan: stressi ja jännittäminen -> pahoinvointi -> stressi ja jännittäminen. Täytyy kenties jatkossa kokeilla pidemmillä matkoilla rauhoittavia lääkkeitä. Harmi, kun ei ole omaa autoa, silloin pojan voisi totuttaa matkustamiseen toistuvilla lyhyillä ajoilla.

Koulun penkille

2007-07-04T17:48:00.000+03:00

Hukka on nyt sitten ilmoitettu koirakouluun: menemme perjantaina Koirakoulu Silkkitassun arkitottelevaisuuden alkeiskurssille :). Saamme toivottavasti itsellemme hyviä koulutusohjeita ja Hukalle mukavaa vaihtelua. Tulevaisuudessa ovat sitten varmasti vuorossa arkitottelevaisuuden jatkokurssi, ohituskurssi ja verijälkikurssi. Ainakin tuon viimeisen pitäisi olla Hukan mieleen :).

Pitkästä aikaa...

2007-07-04T17:42:00.001+03:00

Onkin jo vierähtänyt melkoinen tovi siitä, kun viimeksi kirjoittelin Hukkiksen kuulumisia tänne, eli korkea aika saattaa tämä ajan tasalle.

Hukka ja Lari siis olivat alkukuusta vajaan viikon kanssani kenttätöissä Keski-Suomessa Karstulan suunnalla. Auto varustettiin tuliterällä takapenkin suojuksella ja Hukka turvavaljailla ja nokka käännettiin kohti pohjoista. Matkan nsimmäinen etappi oli Terrieri.netin kauppa Hyvinkäällä, josta kävimme ostamassa Hukalle matkaevääksi Orijenin ja Natural Menun ruokapussit (molemmat osoittautuivat erittäin hyviksi ja Hukkis syö niitä edelleen mielellään, voin suositella), samalla koiruus pääsi hieman jaloittelemaan. Lari myös siirtyi jatkamaan matkaan etupenkille; alkumatka oli mennyt takapenkillä Hukan totutellessa turvavaljaisiin. Matka jatkui Kangasalan kautta kohti Keuruuta ja kun tasainen moottoritie muuttui mutkaiseksi ja mäkiseksi maantieksi, alkoi Hukka voida pahoin ja oksensi. Eikä kerta jäänyt ainoaksi: vatsan tyhjennys suoritettiin vielä kaksi kertaa ennen Karstulaa… Toisella kerralla sentään ehdimme pysähtyä hakkuuaukion laitaan ja saada koiran ulos, mutta penkinsuojus tuli hyvään tarpeeseen.

Mökki, jonka olimme vuokranneet majapaikaksi, sijaitsi Karstulan kaakkoispuolella Pääjärven rannalla. Se osoittautui kauniiksi ja viihtyisäksi hirsimökiksi ja omistajan esitellessä meille paikkoja kulki Hukka ensimmäisenä hänen perässään ja tunki uteliaana kuononsa jokaisesta avatusta ovesta. Koira nautti ilmiselvästi saadessaan vapaasti kulkea perässämme ulos ja sisään ja oli alusta alkaen kuin kotonaan, eikä matkan epämukavuudesta ollut enää tietoakaan. Myöhemmin illalla Hukka alkoi levottomasti ravata olohuoneen ja eteisen väliä ja nuolla kovin itseään. Tarkemmin katsoessamme huomasimme, että poikaparan nivustaipeet olivat täynnä mäkäränpuremia, jotka kutisivat mitä ilmeisimmin melko pahasti. Mukaan ottamani desinfiointiaine kuitenkin auttoi ja pyyhinnän jälkeen koira pikkuhiljaa rauhoittui aloilleen, metsästi vain satunnaisesti häiritseviä itikoita (emme tietenkään olleet tajunneet sulkea peltejä heti saavuttuamme, joten ensimmäinen ilta ja yö kuluivat yleisten itikantappajaisten merkeissä). Päätimme, että Larin ja Hukan oli varmaan paras viettää päivät mökillä ja lähimaastossa eikä lähteä mukaani mäkäränsyötiksi.

Hukka nauttikin kovin saadessaan liikuskella vapaasti pihalla ja kulkea pitkässä juoksuliinassa lähistön pienillä mökkiteillä kaikkia metsän hajuja haistellen. Ei liikenteen meteliä, ei pakokaasuja, ei kohti sinkoavia polkupyöriä...siinä lepäsi sekä koiran, että omistajan hermo.

Työtkin tulivat tehdyksi ja muutaman päivän kuluttua suuntasimme takaisin Helsinkiin. Kun Hukka huomasi että rupesimme pakkaamaan tavaroita ja kantamaan niitä autoon, se pysytteli tiiviisti kannoilla, ei väistynyt paria metriä kauemmas, kuin varmistaakseen että sitä ei vain vahingossakaan unohdettaisi ottaa mukaan. Tuli mieleen, että olikohan poika hylätty juuri niin, "unohdettu" muuttokuormasta? Paluumatkalla Hukkis oksensi kerran heti alkumatkasta, mutta tien tasoituttua ongelmia ei enää ollut. Vaikuttaa siis siltä, että koira ei vain ole liiemmin tottunut automatkustukseen ja että pahoinvointi saattaa loppua kokonaan kokemuksen lisääntyessä. Toivotaan parasta :).

Seuraavan viikon vietin Pihtiputaalla, mutta koska vuokraamassamme mökissä asusti myös kovin allerginen pomoni, joutui Hukka jäämään Larin kanssa Helsinkiin. Hyvin pojat pärjäsivät kahdestaan, vaikka Hukka olikin hieman ihmetellyt poissaoloani, varsinkin aamulenkiltä palatessaan: toinen meistä kun jää yleensä nukkumaan toisen viedessä ötökän aamupisulle ja Hukka on ottanut tavakseen tulla nuolemaan nukkujan varpaat takaisin tultuaan…nyt sängyssä ei ollutkaan ketään.

Juhannus sujui rauhallisissa merkeissä. Kävimme aattoiltana Rajasaaressa, josta oli hyvä näkyvyys Seurasaaren kokon suuntaan. Paikalla oli myös muutama muu koira omistajineen, mutta huomattavasti rauhallisempaa kuin monina muina iltoina. Kävelylenkit Hukan kanssa olivat muutenkin oikein miellyttäviä, sillä kaupunki oli varsin hiljainen: kadunvarret tyhjinä autoista ja kulkijoita yhtä vähän kuin yleensä seitsemän aikaan sunnuntaiaamuisin. Kunpa Helsinki olisikin aina sellainen!

Maalle!

2007-06-04T00:27:00.000+03:00

Lähtö lähenee :)! Eli huomenna suuntaamme ensi viikoksi Karstulaan: menen vielä tekemään sinne kenttätöitä ja Lari ja Hukka tulevat mukaan. Majapaikaksi olen varannut mukavan mökin, tai oikeastaan talonpoikaistyylisen pienen hirsitalon, jossa on iso piha, oma ranta ja lähimmät naapurit kilometrin päässä. Siellä on koiranpoikasen hyvä temmeltää ja viettää hieman lomaa kaupungista :).
Tavarat alkavat olla pakatut, auton penkinsuojus ja Hukan turvavyö hankittu, koiran ensiapupakkaus niin ikään mukana. Huomenna ajamme vielä Hyvinkään kautta, josta otamme Terrieri.netin kaupasta Hukalle mukaan vielä pari uudenlaista ruokasäkkiä, jospa ne vaikka maistuisivat krantulle otukselle paremmin.
Toivottavasti matka menee hyvin, eikä Hukka voi liikaa pahoin autossa...Pidetään peukkuja ja useita taukoja :).

Kolmitassuinen Koira

2007-05-28T20:27:00.001+03:00

Eilisiltaisella pitkällä kävelylenkillä jäimmekin kesän ensimmäisen kunnon ukkosmyrskyn jalkoihin ja olimme kaikki kotiin palatessamme uitettuja koiria, Hukka kirjaimellisesti. Kastuminen ei tosin juuri haitannut, sillä ilma oli todella lämmin, oikeasti kesän tuntuinen. Jyrinä ja salamointi oli välillä melkoisen vaikuttavaa, mutta Hukkis ei ollut moisesta moksiskaan, eli ei poika ainakaan ukkosta pelkää. Hyvä niin :).

Menomatkalla tapasimme vakiopuistikossa Hukan nemesiksen, arkkivihollisen numero yksi: Kolmitassuisen Koiran. Meteli oli taas melkoinen ja tällä kerralla Hukka aloitti sen (taitavat pojat vuorotella). Huikkasimme tervehdyksen Kolmitassun isännälle ja jatkoimme matkaa Sibeliuspuistoa kohti; rähinä hellitti ja Kolmitassu isäntineen seurasi meitä sopivan hajuraon säilyttäen. Pysähdyin sitten hetkeksi juttelemaan Kolmitassun isännän kanssa: olimme nähneet toisemme usein ja vilkutelleet ohikulkiessamme koirien reuhatessa toisilleen, mutta puheille emme olleet ryhtyneet. Heti juttelun alkuvaiheessa selvisi, että Kolmitassuhan on "tuttu" koira: kyseessä oli Rex, jonka olin nähnyt Viipurin Koirien kodinsaaneiden joukossa! Hukkiksen kohtalotoveri, jota kohtalo tosin oli kohdellut kovemmalla kädellä ennen onnenpotkua: ihmisiä, jotka ottivat asiakseen pelastaa kodittoman, loukkaantuneen koiran ja tarjota sille hyvän kodin. Rex on kuulemma nyt hyvin kotiutunut ja pitää lähipuistikkoa omana reviirinään, jota se sitten tarmokkaasti puolustaa muilta uroksilta kaikilla kolmella jalallaan ja varsin vaikuttavilla äänijänteillään... ja Hukkis pitää kunnia-asianaan vastata haasteeseen ;). Ehkäpä pojat pääsevät joskus tapaamaan toisensa "neutraalilla" maaperällä, ilman hihnoja. Ja silloin ehkä myös ilman rähinää.

Rexin tarina löytyy täältä.

Muutamia kuvia

2007-05-27T15:24:00.001+03:00

Tässäpä muutamia kuvia viime päiviltä : ).

Kävelyllä 18.5. Huomaa korvien norppa-asento... Hukkiksen lempi-ilme kun se tahtoo olla pieni ja söpö.

Pupua vahtimassa (harvinaisen rauhallisena).

Lähdin koiruuden kanssa eilen puolen yön jälkeen iltalenkille Sibeliuspuistoon. Ilma oli valtavan hieno, lämmin, kostea ja sumuinen. Soitin puistosta Larille ja pyysin tuomaan kameran ja jalustan; tässä pari kuvaa. Lisää kuvia on valokuvablogis- sani.

Lenkin jälkeen oli mukavaa kelliä omalla patjalla : ).

"Oikeanpuoleinen liikenne"

2007-05-18T17:49:00.001+03:00

Sattuipahan taas tapaus eilen aamulenkillä. Lähdin viemään Hukkista aamukävelylle seisemän aikoihin. Ilma oli hieno eikä liikkeellä ollut juuri ketään (pyhäpäivänä), joten kuljimme kaikessa rauhassa tuttua reittiä: puistonviertä pitkin Mikael Lybeckin katua, sitten Linnankoskenkadun yli Lastensairaalan pikkupuistikkoon ja Merikannontietä takaisin kohti Linnankoskenkatua. Koira kulki hienosti, ei juuri vetänyt, kuunteli naksautuksia ja otti herkkupaloja, ei räyhännyt satunnaisille pyörille eikä muillekaan kulkijoille. Ylitimme risteyksen ja suuntasimme kohti kotia Stenbäckinkatua pitkin. Kuljimme, kuten tavallista, kadun sairaalanpuoleisella jalkakäytävällä. Tällä puolella katuahan jalkakäytävä rajautuu koko matkalla sairaalan pihaa reunustavaan kiviaitaan ja aidan ja jalkakäytävän väliin jää kapea, muutaman kymmenen sentin levyinen nurmikaitale (toinen puoli rajautuu ajoväylään).

Kuljin Hukan kanssa tätä, omaan kulkusuuntaani nähden vasenta jalkakäytävän reunaa; koira kulki vasemmalla puolellani ja nuuski muurinvierustan hajuja. Jossain vaiheessa huomasin, että meitä lähestyy vastaan tarmokkaasti kävelevä mieshenkilö, joka kävelee niin ikään jalkakäytävän muurinpuoleista reunaa. En kiinnittänyt häneen sen suurempaa huomiota, koska ajattelin hänen ohittavan meidät sujuvasti oikealta puoleltamme muuten tyhjällä jalkakäytävällä. Väärä luulo. Mies kävelee vauhdilla meitä kohti, eikä osoita pienintäkään merkkiä väistämisestä; kun hän sitten on parin, kolmen metrin päässä ja tulee yhä suoraan kohti, yritän viime hetkellä siirtyä koiran kanssa syrjään ainoaan vapaaseen suuntaan oikealle. Mies ei vieläkään hidasta, vaan tunkee vauhdilla meidän ja muurin väliin jäävästä kapeasta tilasta...Hukka tietysti luulee miehen tulevan päälle ja rähähtää. Meikäläiseltä meinaa palaa pinna ja kun tyyppi mulkaisee meitä pahasti ohikulkiessaan, huudan hänen peräänsä "Olisit ehkä voinut väistää vähän!", johon saan vastauksen "Meillä on täällä oikeanpuoleinen liikenne!" Aaaargh! Kommentoin vielä hänen selälleen "No niin on, mutta koiran kanssa nyt vaan on luontevinta kulkea pientareen puolella!" Jatkan matkaa sappi kiehuen. Jonkin ajan päästä meitä kävelee vastaan nainen, jota Hukka katsoo varuillaan ja ehdin jo ajatella että nyt koira sitten alkaa rähistä kaikille vastaantulijoille, mutta nainen ohittaa meidät sujuvasti ajoradan puolelta ja ohitus sujuu ongelmitta. Mitähän hittoa kyseisen "herrasmiehen" päässä mahtoi liikkua? Olisiko lähemmäs parimetrisen, bodarinoloisen tyypin miehinen itsetunto kokenut liian suuren kolauksen, jos olisi joutunut hieman väistämään 160 senttistä naista ja koiraa? Onneksi suurin osa ihmisistä on kuitenkin fiksuja.

Mitäs muuta onkaan sitten tapahtunut viimeisimmän kirjoituksen jälkeen... Harjoittelimme parisen viikkoa sitten polkupyörien kohtaamista Kirsin ja hänen pyöränsä avustuksella, eikä Hukka ole sen jälkeen moisista kulkupeleistä juuri enää hätkähtänyt: suurin osa saa mennä rauhassa. Ainoastaan kapeammissa paikoissa, tilanteissa joissa pyörä ajaa vastaan (siis koiran mielestä hyökkää), täytyy otuksen niille kommentoida. Eli tilanteessa ollaan edistytty mukavasti :).

Viime perjantaina Hukka pestiin. Koettelemuksesta selvittiin ilman suurempaa tappelua, vaikka poika kyllä yrittikin paeta wc-pöntön alle (minne se ei todellakaan sovi). Pesun jälkeen vanhaa karvaa irtosi oikein urakalla ja sitä kuoputettiin koirasta kasoittain. Nyt jäljellä alkaa olla enää irtoamaton, karhea peitinkarva, ja meillä on kasassa lanka-ainekset vaikka villapaitaan : ).

Myös Hukalle aikaa sitten tilattu koirafuton saapui viimein ja saimme sen eilen lattialle. Peti otettiin heti käyttöön ja vaikuttaa kokonsa puolestakin oikein sopivalta.

Tässäpä tältä erää : ).

Lääkärissä

2007-04-20T00:41:00.001+03:00

Tänään oli Hukalla vuorossa eläinlääkärikäynti.

Kävin jokin aika sitten läpi Helsingin eläinlääkäreitä ja koetin etsiä paikkaa, joka olisi sopivasti lähistöllä. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt ja päädyin lopulta varaamaan ajan Eläinklinikka Herttaan Herttoniemeen, koska olin lukenut koirafoorumeilta muutamia ylistäviä kommentteja paikasta. Emme tahtoneet ryhtyä kuljettamaan poikaa julkisissa, hässäkkä olisi vaan ollut yksi stressinaihe lisää koiralle, joten päädyin vuokraamaan auton Stadionin Eurorentistä. Olin kysellyt soittaessani koirankuljetukseen sopivaa autoa ja ajettelin lähinnä farmaria, jossa otuksen saisi takatilaan; ne olivat kuitenkin kaikki varattuja, joten valitsin lopulta ajopelin pienimmästä luokasta: kun takapenkin vain saisi kaadettua, mahtuisi koiruus hyvin sinne pitkälleen.

Noudin auton kymmenen jälkeen. Sain tuliterän Hyundai Getzin, joka yllätyksekseni paljastui erinomaiseksi pikkuautoksi (yleensä ihastun suuriin maastureihin), jossa oli miellyttävät penkit ja hyvä näkyvyys ja joka tuntui kokoistaan suuremmalta, niin tiloiltaan kuin ajettavuudeltaan. Edellisestä ajomatkasta (pääsiäisen Hangonreissu) viisastuneena vuorasimme "koiratilan" ensin sanomalehdellä ja sitten vanhalla viltillä ja varasimme mukaan vielä pari vanhaa pyyhettä, jotka saisi nopeasti kuonon alle jos Hukkaa alkaisi taas oksettaa. Suihkin viltiin myös hyvän annoksen DAPia ja kun mies oli vielä käyttänyt koiraa lähipuistossa pikapisulla, olimme valmiit lähtöön. Hukka nousi autoon omin voimin pienen suostuttelun jälkeen ja suuntasimme kohti Itäväylää. Pitkälle emme kuitenkaan päässeet, kun miehen kysäistessä tajusin unohtaneeni koiran passin kotiin! Kaikki rokotusmerkinnät olivat tietenkin siinä, joten eihän siinä muu auttanut kuin suunnata takaisin läpyskää hakemaan. Aikaa onneksi oli hyvin. Toinen yritys sitten onnistui paremmin ja kun Hukkakin sitten asettui kaikessa rauhassa pitkäkseen, pääsimme kunnialla perille Herttoniemeen. Eikä poika voinut pahoinkaan niin lyhyellä matkalla, onneksi :).

Löysimme parkkipaikan aivan klinikan edestä ja pienen pissilenkin jälkeen menimme sisään. Hukka ilmeisestikin tajusi joutuneensa lääkäriin (hajukohan sen aina paljastaa) ja olisi mielellään poistunut samaa tietä. Se kuitenkin käyttäytyi siivosti odotushuoneessa, hieman tosin täytyi vinkua, ja saimme ötökän punnituksikin odottaessamme: 31,5 kiloa. Eli hoikassa kunnossa poika tosiaan on...mutta ainakin matolääkkeen annostus osui kohdalleen. Emme joutuneet odottamaan kovinkaan kauaa, kun eläinlääkäri Hanna Dyggve otti meidät vastaan. Todella mukava lääkäri, joka jutteli koiralle, tarjosi nameja ja rapsutteli sitä ennen tutkimuksen alkua; kyseli myös vaikutelmia Tallinnan tarhasta, kun kuuli meidän hakeneen Hukan sieltä. Ei ollut kuulemma itse käynyt paikalla. Hukka käyttäytyi kiltisti tutkimuksen ajan; se sai kolmoisrokotetehosteen ja todettiin terveeksi ja hyväkuntoiseksi. Ikäarviota kysyessäni lääkäri arveli sen yli kaksi- ja alle viisivuotiaaksi, eli Viron puolen arvio kolmesta-neljästä vuodesta osui hyvin samoihin. Maksoimme ja poistuimme tyytyväisinä: mukava paikka, jota käytämme varmasti jatkossakin.

Hukka autoon (jo melko sujuvasti) ja menoksi. Ajoimme suoraan Rajasaareen: olimme ajatelleet, että kun ötökkä pääsee koirapuistoon juoksemaan, jää autoilusta mukava muisto seuraavaa kertaa varten. Ja kyllä Hukka juoksikin, minkä haistelultaan ennätti. Oli mukava huomata, että vaikka koira pääsikin pitkästä aikaa vapaaksi, se kuitenkin piti meitä koko ajan silmällä ja tuli luokse kutsuttaessa. Hienosti se myös käyttäytyi parin tapaamamme koiran kanssa, jopa toisen uroksen: ei osoittanut pienintäkään merkkiä rähinästä, vaan haisteli toisia kauniisti kaikessa rauhassa häntäänsä heiluttaen. Lupaa siis hyvää jatkon koirapuistoiluun! Autoon mentiin jo ilman epäröintiä ja nyt Hukkis jo katseli kiinnostuneena ikkunasta. Kotona poika sitten ottikin muutaman tunnin päiväunet, rokote ilmeisesti hieman väsytti sitä kaiken jännityksen lisäksi.

Onnistunut päivä kaiken kaikkiaan!

Ja hauska pikkujuttu: iltalenkillä Hukka pysähtyi kadun varteen pysäköidyn auton viereen, katsoi autoa ja sitten minua kuin kysyen "mennäänkö tuolla?" Aikaisemmin koira ei ole pysäköityjä autoja noteerannut :).

Ps. Eläinlääkärikin pohti mahtaisiko pojassa olla sutta o_o.

Naksuttelu alkaa

2007-04-13T20:07:00.000+03:00

Aloitimme naksutinharjoittelun eilen illalla ja sen vähän perusteella, mitä olemme ehtineet tekemään, lupaavalta vaikuttaa. Homma aloitettiin yksinkertaisella asian esittelyllä: namin anto ja samalla naksaus. Muutamien toistojen jälkeen nami annettiin vasta hieman naksauksen jälkeen, joskus kädestä, joskus lattialle. Sitten harjoittelimme hieman katsekontaktia: kun poika katsoo silmiin, naks ja nami. Lähdin vielä yhden tienoilla viemään poikaa lähipuistoon pisulle ja otin naksuttimen mukaan. Kun hukka odotti ovella minun menevän ensin ulos, naks ja nami. Poika oli selvästi jo tajunnut naksuttimen ja namin yhteyden ja naksahduksen kuultuaan kääntyi korvat höröllä odottamaan tulossa olevaa herkkupalaa :). Ulkona sitten naksutin/palkitsin ötökkää seuraavista asioista: hihna kiristyy ja minä pysähdyn, kunnes koira kääntyy katsomaan minua ja löysää hihnaa (naks); koira löysää hihnaa omasta aloitteestaan tai kulkee jonkin matkaa hihna löysällä (naks); sanon "Hukka" ja poika pysähtyy katsomaan minua (naks); odottaa kauniisti suojatien reunassa (naks); vaihdan suuntaa ja koira seuraa hihnan kiristymättä (naks), jne. Homma toimi ja hienointa asiassa oli, että poika alkoi itse aktiivisesti ottaa katsekontaktia kääntymällä aina välillä katsomaan minua (naks) ja hihna pysyi pitkiäkin aikoja löysänä :).

Tänä aamuna sain pojan keskittymään aikaisempaa paremmin itseeni vaikka lähistöllä ulkoili 4 muuta koiraa... Suojatietä ylittäessä vastaan sitten tuli mies, jota hukka alkoi katsoa hieman turhan kiinteästi ja otti nopean askelen häntä kohti. Sanoin "Hukka" hieman tavallista kuuluvammalla äänellä ja koira kääntyi katsomaan minua...naks, nami ja mies ohitti meidät kaikessa rauhassa :).

Eli vaikuttaa siltä, että naksutinharjoittelulla saataisiin asioita parannettua :). Vilkkaampaan aikaan liikkumista saamme varmaan harjoitella hyvän aikaa, samoin polkupyörien etc. ohitusta, mutta ainakin tässä on alku (ja keino): muutaman minuutin harjoituspätkiä kotona tarpeeksi usein ja naksutin mukaan lenkille.

Ostin sen "Koira ja delfiini" -kirjan lisäksi Emma Parsonsin kirjan "Click to calm - Healing the aggressive dog", jossa on hyviä harjoituksia ja neuvoja. Varsinaisesti kirja keskittyy korjaamaan toisille koirille agressiivisen koiran käytöstä, mutta sitä voi hyvin soveltaa myös pyörärähjään ja jalankulkijoiden pyydystäjään ;),

Remmirähjä

2007-04-11T19:43:00.000+03:00

Haukkuongelma on suurimmaksi osaksi ratkennut: monta yötä on mennyt niin, ettei ole haukuttu lainkaan ja nyt kun hesari taas kolahtaa luukusta saatetaan sille haukahtaa kerran tai kaksi, muuten ollaan hiljaa. Olemme ryhtyneet sulkemaan olohuoneen oven yöksi (nukumme olohuoneen alkovissa), jotta Hukka ei pääse yöllä päivystämään ulko-ovelle. Se myös vaimentaa nuo muutamat haukahdukset ainakin jossain määrin, joten toivottavasti häiriö ei ole suuren suuri.

Mutta nyt on sitten ilmennyt ensimmäinen vakava ongelma. Mainitsin jo aikaisemmin siitä pyörille rähjäämisestä. Olemme koettaneet harjoitella asiaa ja totuttaa Hukkista niiden näkemiseen sivuun väistämällä, nameja syöttämällä ja kehumalla kovin kun ohiajo sujuu hyökkäilemättä. Kun väistää ei ole syystä tai toisesta voinut ja pyörälle on rähähdetty, olemme parhaamme mukaan jättääneet reaktion huomiotta. Tästä huolimatta tuntuu siltä, että koiruus on vain muuttunut herkemmäksi reagoiden jo hieman kauempanakin kulkeviin pyöriin ja nyt joukkoon ovat liittyneet myös lastenvaunut ja muut kärryt :p. Näitä kaikkia vielä voisimme melko sujuvasti väistellä, mutta nyt otus on alkanut yrittää napata kiinni myös satunnaisia jalankulkijoita!

Ensimmäinen tapaus sattui eilen alkuillasta, kaksi muuta tänä aamuna. Olimme eilen kävelemässä kotiin hieman pidemmältä alkuiltalenkiltä. Hukka kulki tavalliseen tapaan hihna löysällä edessämme, melkein löntystäen ja aina välillä taaksepäin meitä vilkaisten. Itse juttelin Larin kanssa. Lähipuistoon tullessamme edellemme kääntyi risteävältä kadulta nainen joka kulki sitten muutaman metrin edellämme. Hukka ei reagoinut mitenkään epätavallisesti, sehän ei ole juuri noteerannut jalankulkijoita. Saavutimme naista pikkuhiljaa ja yhtäkkiä koira ponkaisee eteenpäin ja koettaa haukata naista takin selkämyksestä! Olin onneksi sen verran hereillä, että ehdin vetäistä poikaa taaksepäin eikä koira ei saanut kunnon otetta, vaan hampaat luiskahtivat takista jälkiä jättämättä. Nainen tietysti pelästyi (samoin me) ja poistui nopeasti paikalta. Huomasimme tässä vaiheessa, että hän ei ollut aivan selvinpäin... Olisiko se saattanut olla syy?

Tänä aamuna vein sitten Hukan aamupisulle seisemän aikaan. Kotiin palatessamme alkoi ihmisiä olla jo jonkin verran liikkeellä ja vastaamme käveli paria kassia kantava nainen. Koira singahti kohti ja yritti napata kiinni muovikassista; seuraavaksi vastaantullutta naista poika yritti tarttua takinhelmasta. Argh!

Olemme hieman ymmällämme tästä, koska aikaisemmin vastaan/ohi kävelleet ihmiset on ohitettu kaikessa rauhassa hihna löysällä, eivätkä nuo tilanteet ainakaan meidän nähdäksemme poikenneet aikaisemmista. Olisiko kyseessä jonkinlainen pikkuhiljaa kumuloituva, vilkkaan liikenteen jne. aikaansaama stressi? Vai kotiutumista seuraava reviirikäyttäytyminen (olimme kummassakin tapauksessa tutuilla kotinurkilla)? Tälle käytökselle on joka tapauksessa kyllä ehdottomasti saatava pikainen stoppi, koska joudumme ohittamaan kävelijöitä useita kertoja aina, kun koiruus viedään ulos. Ja jos tuo toistuu, ei poikaa uskalla pitää löysässä hihnassa, ettei oikeaa vahinkoa pääse tapahtumaan. Ja kireä hihna pahentaa tilannetta...

Ostin juuri Karen Pryorin "Koira ja delfiini"-kirjan, jossa esitellään positiiviseen ehdollistamiseen perustuvan koirankoulutuksen perusteet ja ajattelimmekin nyt ottaa naksuttimen käyttöön Hukan opettamisessa. Ja opetus aloitetaan ulkona liikkumisesta.

Kyläilemässä

2007-04-07T18:41:00.001+03:00

Pääsiäislomaa vietimme Hangon lähettyvillä Larin vanhempien luona. Mietimme lähtemistä jonkin verran, koska Hukka on kuitenkin ollut meillä vasta vähän aikaa ja ajattelimme reissaamisen ehkä stressaavan koiraa liikaa. Päätimme lopulta kuitenkin lähteä: Hukka saisi lomaa kaupungista ja pääsisi juoksemaan vapaana maalla ja näkisimme lisäksi, kuinka se suhtautuu automatkaan, uusiin ihmisiin ja toiseen koiraan.

Larin isä oli luvannut meille kyydin kumpaankin suuntaan ja saapui hakemaan meitä perjantaina iltapäivällä. Hukka saatiin auton takapenkille suuremmitta ongelmitta, vaikka hetken Lari sai poikaa luokseen houkutella. Koira oli moisesta kulkuneuvosta hieman ihmeissään -eihän se ole ollut autossa sitten Suomeen tulomatkan- mutta asettui pikkuhiljaa pitkäkseen. Pääsimme puoleenväliin kunnialla, mutta tunnin ajomatkan jälkeen otus alkoi voida huonosti ja oksensi...onneksi ei kuitenkaan Larin syliin. Toisenkin kerran pojan vielä täytyi yökätä ennen perille pääsyä.

Hyppäsimme Hukan kanssa autosta hieman ennen Larin vanhempien kotipihaa, jotta Hukka saisi tavata heidän koiransa, bergamasconarttu Unan, "neutraalilla" maaperällä. Una arastelee usein toisia koiria, mutta Hukkaan se oli heti tekemässä reippaasti tuttavuutta. Hukka oli yllättäen se varautuneempi osapuoli, ihmetteli kenties neidin ulkonäköä, mutta minkäänlaista rähinää ei ulkona kuitenkaan missään vaiheessa syntynyt. Sisällä ongelmia ilmeni aluksi lähiohitustilanteissa: kun kumpikin koiruus tahtoi kulkea yhtäaikaa ovista (usein eri suuntiin), ei tila oikein tahtonut riittää ja silloin oli Unalle aina rähähdettävä, samoin ulkoa sisälle tullessa. Ongelmasta kuitenkin päästiin, kun teimme muutaman kerran selväksi, että Unski menee sisälle ensin ja me vasta sitten...Hieman Hukka oli aluksi mustasukkainen myös Larin huomiosta, eikä oikein olisi päästänyt Unaa miehen rapsutettavaksi, tai muuten liikkumaan hänen lähellään. Talossa oli kuitenkin onneksi runsaasti tilaa, ja totuttelun jälkeen tilanne rauhoittui muutenkin.

Larin vanhempia Hukka tervehti melko pidättyvästi hieman haistelemalla; se ilmeisestikin tutustuu uusiin ihmisiin pikkuhiljaa, eikä ole heti kaikkien ylin ystävä. Tutustuttuaan, parin päivän päästä, poika kuitenkin jo kulki Larin isän perässä juustoleivän toivossa ja piti äidille seuraa keittiössä tämän valmistaessa ruokaa (lihanpaloilla oli asiaan varmasti vaikutusta...tie koirienkin sydämeen käy vatsan kautta :). Siis kaikki hyvin, tai ainakin melkein: Hukka katsoi tarpeelliseksi talon perusteellisen merkkaamisen :p. Se nosteli koipeaan useisiin ovenpieliin, joten saimme olla koko ajan silmä kovana vahtimassa ja kutsumassa poikaa pois, eikä sekään aina auttanut. Kai se tunsi tarpeelliseksi jättää jälkensä uuteen paikkaan...Onneksi Larin vanhemmat ovat koiraihmisiä :).

Pihalla olosta Hukka nautti silmin nähden suunnattomasti. Larin vanhemmat asuvat rauhallisessa paikassa, jossa ei ole lähistöllä naapureita eikä suurempia teitä, joten uskalsimme päästää koiran irti. Ja voi sitä riemua! Kun hihna irrotettiin ensimmäisen kerran, koira pinkaisi juoksuun ja juoksi pari suurtä kierrosta pihalla ja lähiniityllä, selvästi vain juoksemisen riemusta :). Se kuitenkin piti meitä koko ajan silmällä ja tuli kutsuttaessa heti luo. Se myös nouti innoissaan sille heitettyä palloa ja turhautti Unan perinpohjin olemalla aina toista nopeampi. Unski saattoi vain haukkua harmistustaan ja koettaa tarttua Hukkaa hännästä :).

Takaisin kotiin palasimme eilen alkuillasta ja vaikka matkalla taas oksennettiin kerran, ei matkasta näytä jääneen koiralle (tai muillekaan) suurempia traumoja (Larin vanhemmat jo ehdottelivat, että jospa jättäisimme Hukan heille... ainakin hoitopaikka pojalle siis tarvittaessa löytyy :). Vaatekaappi tosin taas täytyi kotona merkata pariin otteeseen, mutta se ei toivottavasti palaa tavaksi.

Muutama kuva reissusta:

Äänijänteiden paluu

2007-04-01T19:19:00.000+03:00

Naudanluut eivät onneksi näytä sotkevan Hukan ruoansulatusta, niitä on nyt tarjottu ajanvietteeksi pariin otteeseen. Luiden lisäksi pojalla on pari kongia, joita olemme toistaiseksi täyttäneet erilaisilla kuivaraksuilla. Kun Hukka tajusi homman idean ja huomasi saavansa raksut ulos lelua pyörittelemällä, ei niiden tyhjentämiseen juuri aikaa kulu; pitänee pikkuhiljaa siirtyä "oikeisiin" täytteisiin, erilaisiin mössöruokiin, kun pojan mahakin on nyt jo toiminut aika normaalisti :). Tänä aamuna Hukka sai matolääkkeet, yhden hieman vajaan Drontal Comp. Forte -tabletin, joka meni kätevästi alas palasina, lihapulliin piilotettuna.

Hukka on selvästikin kotiutumassa, koiruus on nimittäin päättänyt ryhtyä vahtimaan asuntoamme ja on sen myötä löytänyt äänijänteensä :p. Herra on kyllä päivät aivan kauniisti, eikä edelleenkään juuri noteeraa rappukäytävän ääniä. Alkuyökin kuluu nukkuessa, mutta aamuyöstä naksahtaa päälle vahtivaihe (joskus viiden tienoilla, alkaa lehdenjakajan kierroksesta, vaikka oma lehtemme jääkin vielä oven ulkopuolelle). Silloin ötökkä muuttaa eteiseen ja ilmoittaa pienistäkin äänistä murahtelemalla ja haukkumalla. Tätä jatkuu vielä puoli seitsemän aamupisujen jälkeenkin, aina siihen asti, kun olemme molemmat nousseet kunnolla ylös. Ostimme eilen DAP-haihduttimen, jos se vaikka auttaisi pääsemään tavasta eroon, ja löysimme Turid Rugaasin kotisivulta hyvän vinkin, jota olemme nyt käyttäneet: aina kun poika alkaa haukkua/murista jne., jompikumpi meistä kävelee eteiseen ja asettuu seisomaan oven ja koiran väliin selkä koiraan päin sitä mitenkään kummemmin huomioimatta. Siinä sitten seisomme, kunnes poika lopettaa (yleensä siihen ei mene kauaa) ja siirtyy hieman kauemmas makuulle. Jos se siirtyy esim. olohuoneeseen ja rauhoittuu sinne, kehumme sitä siinä vaiheessa. Kun sitten menemme itse takaisin nukkumaan, rauha kestää jonkin aikaa... Sitten otetaan uusiksi. Tuon pitäisi ajan mittaan saada koira tajuamaan, että vahtiminen on meidän hommamme :). Onneksi haukkuminen ei kuitenkaan ole mitenkään taukoamatonta, mutta kyllä suuren koiran ääni on aamuyöstä aika kuuluva :P.

Muita ongelmia ei toistaiseksi ole ilmennyt. Olemme koettaneet väistellä toisia koiria ulkona liikkuessamme, mutta toissailtana osuimme nenäkkäin entisten naapurien ja heillä hoidossa olevan pienen narttukoiran kanssa. Kiertämään ei ehtinyt... Hukka tervehti toista oikein kauniisti kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja kun huomasi, että pientä hieman hirvitti, jäi suosiolla hieman kauemmas seisomaan puhelumme ajaksi :). Käväisi kyllä oma-aloitteisesti nuuhkaisemassa naapurit, jotka kovin kehuivat sen rauhallisuutta. Eli Hukka näyttäisi tulevan toimeen ainakin narttukoirien (kuin myös pentujen) kanssa.

Rotupohdintaa valjasostoksilla

2007-03-29T22:45:00.001+03:00

Tänään sitten poikkesimme päiväkävelyn yhteydessä ostamaan Hukalle valjaat läheisestä eläintarvikeliikkeestä. Sopivat onneksi löytyivät, joten saimme pannan pois pojan kaulasta. Koira näytti hieman hämmentyneeltä sen poissaolosta...sen kaulaan olikin painunut pannanjälki, joten ei se varmaan juuri ilman pantaa ole ollut. Eläinliikkeen myyjätytön ensimmäinen kommentti Hukan nähdessä: "Onkohan tuossa sutta?" :). Eihän koiruuden rotuperimästä tietoa ole... Kovin se muistuttaa ulkonäöltään sutta, mutta myös jämtlanninpystykorvaa tai jonkin sortin laikaa; kaulan ihopoimut ja luppakorvat viittaisivat kenties molossiperimään. Tiedä häntä.

Kotona kaapinovea ei juuri ole enää merkattu, hyvä niin. Tänään annoimme pojalle kaluttavaksi tuoreen, halkaistun naudanluun, joka näytti maistuvan. Toivottavasti vatsa kestää.

Ulkona olemme nyt käyneet neljä kertaa päivässä, mikä näyttää olevan riittävä määrä :).

Sudesta Hukaksi

2007-03-27T22:35:00.001+03:00

Näyttää siltä, että Sudesta tulee Hukka. Hukka taipuu suussa paremmin (Hukalle, Hukalta...), eikä ainakaan aiheuta satunnaisissa kuulijoissa sydämentykytystä koiraa metsässä huudettaessa ;). Poika myös näyttää pikkuhiljaa tunnistavan Hukka-sanan itseään tarkoittavaksi. Susi-Hukka, Hukkanen, Hukkis :).

Riisi ja raejuusto ei sellaisenaan enää kelpaa, eikä oikein maistu kuivaraksuilla höystettynäkään. Siirryimmekin seuraavanlaiseen sekoitukseen: n. 3/4 lihaliemessä keitettyä tummaa riisiä, raejuustoa ja Eukanuba Adult Large -kuivanappuloita, 1/4 Neu tai Neu Heavy pakasteruokaa (saa lähieläinkaupasta "makkarana", sisältää kypsennettyä lihaa ja sisäelimiä, vihanneksia, riisiä jne.). Näyttää maistuvan oikein hyvin, poika on ruvennut syömään ihan kunnolla. Saadaan vähän tuhdimpaan kuntoon, on vielä nimittäin kovin laiha. Ruoka on vielä terästetty Tehobaktilla (maitohappobakteereita), jotta vatsa ei mene sekaisin (on jo parempaan päin).

Hukka äkkäsi illalla sänkymme alle piilotetun täkin, sen jota se riepotti toissailtana, ja päätimme antaa sen erikoisleluksi, jota saa riepottaa aina silloin tällöin. Voi sitä riemua! Välillä koira järsi peittoa silmät kiinni poskihampaillaan, välillä repi siitä antaumuksella suikaleita ja kiskoi täytteitä. Mitään se ei onneksi niellyt, vaan syljeskeli kaikki palaset pois. Tuntuu jotenkin siltä, että Hukka saattaa hyvinkin olla kolmea vuotta nuorempikin :).

Tyynysotaa!

2007-03-27T22:27:00.001+03:00

Eilisilta oli mielenkiintoinen. Susi kävi miehen kanssa lähipuistossa iltapisulla vielä puolenyön jälkeen ja oli kotiin palattuaan kovin rapsuttelua vailla. Se kupsahti selälleen lattialle, huitoi kovin tassuillaan ja alkoi hetken kuluttua hieman piehtaroida ja näyttää siltä, että olisi halunnut hieman villitä ja nujuta rapsuttajan kanssa. Painileikkeihin ei kuitenkaan ryhdytty vaan vetäydyimme pikkuhiljaa yöpuulle. Sammutimme valot. Hetken päästä alkoi matolta Suden paikalta kuulua repivää ääntä ja ajattelimme ensin sen järjestelevän mattoa pesäkseen (Susi ei ollut osoittanut kiinnostusta sille laitetussa pesässä nukkumiseen vaan on valinnut vapaan matonpuoliskon paikakseen). Ääni kuitenkin jatkui ja voimistui. Sytytimme valot…Susi makasi matolla ja repi autuaasti riekaleiksi suurta tyynyä, jonka se oli ottanut täkin alta sille tehdystä pesästä! Se näytti tosi tyytyväiseltä kiskoessaan täytteitä pihalle, ja meille tuli kiire takavarikoimaan "lelua", ettei se vaan ehtisi niellä mitään. Kun tyyny (ja toinen samanlainen) oli saatu turvaan, jäimme katsomaan herran edesottamuksia: seuraavaksi käytiin pesässä olleen täkin kimppuun. Poika oli kuin pahainen pentu, joka riemuissaan riepottaa uutta lelua…meillä oli naurussa pitelemistä, mutta poishan sekin oli otettava. Vaihdoimme "saaliin" herkkupalalla täytettyyn kongiin ja annoimme koiran puuhata hetken sen kanssa ennen uutta nukkumaanmenoyritystä. Toinen yllätys: herra olisi kovin tahtonut tulla perässä sänkyymme. Ei tosin yrittänyt kovin montaa kertaa, vaan asettui sitten (lopulta) rauhassa matolle nukkumaan.

Loppuyö sujui taas rauhallisesti, eikä sisälle taaskaan tehty tarpeita. Aamulenkille lähtö sujui jo mallikkaasti, portaatkaan eivät enää pelottaneet…tulomatkalla taas tosin yritettiin syödä pari yllättäen ilmestynyttä pyöräilijää :P. Aamiaisella Susi koetti nousta pöytää vasten ottamaan Larin lautaselta leipää, mutta uskoi kyllä kiltisti kieltoa. Oma ruoka ei tänään oikein tahdo maistua: herra söisi mieluummin jotain muuta kuin riisiä ja raejuustoa, mutta kun vatsa on vielä hieman löysällä, niin kovin paljoa ei muuta arvaa vielä antaa. Riisipiirakat kyllä maistuvat (samoin piimä) ja niitä on syöty päivän mittaan muutama muun ruoan seasta (ja siinä sivussa menee aina vähän riisiä ja raejuustoakin :).

Päiväkävelylle mentäessä poikkesimme läheisessä eläinliikkeessä hankkimassa 10-metrisen jälkiliinan ja luvalliseksi riepotusleluksi paksun solmuköyden. Jälkiliinaa kokeilimme metsässä sopivalla aukiolla... Susi ei oikein aluksi osannut lähteä viereltä kauemmas, mutta kun huomasi voivansa liikkua hieman pidemmälle, kierteli vähän matkan päässä nuuhkimassa hajuja. Seurasi meitä kyllä koko ajan ja tuli kutsusta heti luo. Harjoittelimme myös pari kertaa piiloleikkiä: toinen meni lähistölle piiloon ja sitten Susi sai etsiä…löytäminen oli tosi mukavaa, kun sai vielä naminkin! Sudella on myös selvästi metsästysviettiä: se seuraa oravien hajujälkiä, nousee jäljen perässä jopa puun runkoa vasten niin ylös kuin pääsee.

Nyt pikkuinen nukkuu taas tuossa matolla köydenpurusession jälkeen (sai sen melkein poikki muutamassa minuutissa) ja önähtelee välillä…toivottavasti tyytyväisyyttään.

Ensimmäinen vuorokausi

2007-03-26T15:14:00.001+03:00

Suden kanssa olemme pärjäilleet, muutamista pikkuongelmista huolimatta ;).

Hilpaisin eilen illalla etukäteen kotiin suihkimaan DAPia ja levittämään muutamia herkkuja Suden löydettäväksi ja menin sitten takaisin talon nurkalle, avomiestäni ja Sutta vastaan. Pääsimme rappukäytävään ja törmäsimme ensimmäiseksi porrasongelmaan: poika arasteli rappuja täälläkin, aivan kuin laivaterminaalissa. Pikkuhiljaa nameilla houkuttelemalla saimme herran kuitenkin kunnialla kotiovelle, ja sisään se sitten menikin ilman epäröintiä. Sitten kämppä kierrettiin tarkkaan, haisteltiin paikat ja syötiin herkut. Rupesin saman tien keittämään riisiä ja Sudella olikin ilmeisesti jo kova nälkä, koska poika päivysti tarkkana lähettyvillä odottamassa ja söi sitten reippaasti kourallisella nappuloita höystetyn riisi-raejuustoherkun. Susi muuten osaa pöydästä kerjäämisen jalon taidon: kun söimme itse, seisoi se Larin vieressä katsoa napittamassa ja painoi lopuksi kuononsa käsivarrelle. Me pahat ihmiset kuitenkin olimme itsepäisesti moista huomaamatta ja herra lopulta luovutti ja kävi pöydän viereen pitkäkseen. Olimme kaikki matkan jäljiltä väsyneitä ja painuimme pehkuihin ennen puoltayötä, Susi asettui matolle sänkymme lähettyville.

Yö sujui oikein mallikkaasti, Susi oli kauniisti hiljaa ja taisi nukkua väsymystään pois. Minä nousin sitten puoli kuudelta aamulla viemään koiraa aamulenkille (ajattelin että silloin on rauhallisempaa ja olihan poika ollut jo yli kuusi tuntia tekemättä tarpeitaan - hieno saavutus ensimmäiselle yölle). Eihän se ongelmitta sujunut: Susi teki stopin portaikossa, otti yhden askeleen alas, astui takaisin ja kävi makaamaan. Ei auttanut maanittelu eivätkä herkut, hissiinkään poika ei suostunut tulemaan. Lopulta sitten kaappasin (hyvin yllättyneen) koiran syliini ja kannoin sen alas. Ei ihan pieni hauva…Suuntasimme Keskuspuistoon ja Susi kulki hienosti, pikkuisen vetäen tietysti. Muutamia ihmisiä ja autoja oli jo tietysti liikkeellä; ihmisiä ei juuri noteerattu ja hitaasti liikkuvat autotkin olivat ok, mutta nopeasti kulkevat autot hieman pelottivat. Metsässä oli sitten kyllä oikein mukavaa. Aluksi Sudella tuntui olevan koko ajan kiire jonnekin, mutta kun se huomasi että aikaa on, niin pikkuhiljaa alkoivat hajutkin kiinnostaa. Välillä tuntui siltä, että Susi ei ole ihan hirveästi tottunut liikkumaan epätasaisessa maastossa: metsässä on paljon pieniä polkuja ja laajoja kallioita, eikä se ensin oikein osannut lähteä kiipeämään kalliolle. Seurasi kuitenkin perässä, tajusi pian jutun juonen ja alkoi pian etsiä itse sopivia kulkureittejä. Palatessamme kotiin poikkesimme talomme takapihan kautta: siellä on reilun kymmenen askelman portaikko pihan tasolta toiselle ja koetimme niissä kulkemista. Sujui hyvin, eivät olleet yhtään pelottavat. Takaoven kautta rappukäytävään, jolloin vastassa olivat parin kolmen askeleen portaat ensin alas, sitten ylös…hienosti sujui. Ja varsinaiset portaatkin menivät samalla vauhdilla!

Päivän mittaan onkin ulkona käyty melko monta kertaa: poika nimittäin on pariin kertaan innostunut merkkaamaan vaatekaapin oven, joten pihalla on käyty muutaman tunnin välein. Reitti Keskuspuistoon alkaa tulla tutuksi, samoin metsässä kuljeskelu ja kallioilla kiipeily. Rappusetkaan eivät ole ylitsepääsemätön este: toisella kerralla alasmeno sujui jo houkuttelemalla ja sen jälkeen se onkin jo mennyt sujuvasti. Ylöstullessa joudumme vielä joskus ottamaan vauhtia kerrosten välissä, mutta melko reippaasti sekin jo käy. Toisia koiria olemme nähneet, pari kertaa keskusteluetäisyydeltä, mutta lähikontaktia olemme välttäneet (toimii hyvin se ulkomailta tuontiin vetoaminen). Susi on silloin käyttäytynyt rauhallisesti, tosin molemmat lähemmäs tulleet vieraat olivat vielä "nuorisoa". Polkupyörät ovat hieman ongelmallisia. Parilla ensimmäisellä lenkillä se ei niistä juuri näyttänyt välittävän, mutta nyt kuitenkin tuppaa niille rähjäämään, varsinkin silloin kun ilmestyvät yllättäen. Hommaa saa kuitenkin harjoiteltua: jos pyörän näkee jo kaukaa ja pääsee väistämään tarpeeksi sivulle, saa Suden katsomaan ohitusta rauhassa. Eli eiköhän se vielä opi. Vetämiseen näyttää myös auttavan se pysähtyminen, kun sitä on tehnyt muutaman kerran, Susi hidastaa vauhtiaan ja kulkee ainakin jonkin aikaa hienosti kaikessa rauhassa. Sitten uusitaan tarvittaessa.

Kotona poika on nukkunut olkkarin matolla kun olemme puuhailleet omiamme; lähtee tosin seuraamaan, kun menemme toiseen huoneeseen ja on välillä sen oloinen kuin odottaisi, että lähdemme taas (pysyvästi) viemään sitä jonnekin muualle. Pari kertaa on leikitty namin piilotusta kongiin ja siinä on riittänyt puuhaa aina hetkeksi. Kovin koiruus myös pitää rapsutuksista ja tulee välillä tunkemaan päätään syliin…jos istuu lattialla, niin siihen tulee helposti puoli koiraa. Ruokakin on toistaiseksi maistunut, ja piimä on herkkua. Eikä Susi tunnu olevan äreä ruoastaan: vieressä voi huoleti liikkua ja lisätä kuppiin ruokaa. Susi antaa myös hiplata tassujaan rapsutusten lomassa: metsässä jäi polkuanturoiden väliin pistävä havunneula ja kun jalkaa ensin hetken silittelin ja rapsuttelin, sain katsoa tassua ihan rauhassa (Larin syöttämä nami myös varmaan auttoi asiaa).

Siispä näin. Jos kaikki jatkuu tällä tavoin, niin hyvältä näyttää. Sisälle pissimisestäkin toivottavasti pääsemme muutamassa päivässä eroon…varmaan auttaa, kun poika alkaa mieltää paikan kodikseen.