Tämän aamupäiväistä kävelyä ei ainakaan tylsäksi voi sanoa: vakiolenkin kiertämisestä ja leppoisasta nuuskuttelusta kehittyi Suuri Metsästysretki, jolta taluttaja palasi kotiin hikeä valuen ja Suuri Metsästäjä verisiä suupieliään lipoen. Mutta aloitetaanpa alusta.
Lähdin viemään Hukkista aamulenkille hieman kymmenen jälkeen ja kun koiruus oli kahtena edellisenä aamuna päässyt hieman pidemmälle lenkille Sibeliuspuistoon, niin päätin tänään kiertää vain vakioreittimme: lähipuistojen laitaa Lastenlinnaa kohti ja sitten Lastenlinnan ja Sibeliuspuiston välimaastoon jäävän pikku puistikon ja metsäläntin ympäri. Alkumatka sujui leppoisasti, Hukkis nuuhkutteli kaikessa rauhassa eteenpäin, tarkisti välillä metsäläntin puut oravien varalta; muisti varmaan haukkuneensa paikalla oravaa pari päivää sitten.
Palailimme kaikessa rauhassa takaisin Lastenlinnaa kohti metsäläntin kierrettyämme ja päätin sitten oikaista kotiinpäin pienen kallioisen mäennyppylän yli. Tästä oikaisusta on tullut meille aika tavallinen käytäntö: mäen juurella on pieni kaitale ruohikkoa, pensaita ja puita joiden seassa Hukka mielellään tutkii hajuja ja itse mäen päältä avautuu mukava näkymä Rajasaaren suuntaan... toiselle puolelle on sitten hyvä tähystää ja tarkistaa ettei lähipuistikkoon ole ilmaantunut kierroksen aikana viholliskoiria. Tänään Hukkis sai mäen juuren heinikossa vainun, jota alkoi tohkeissaan seurata ja kuinka ollakaan, onnistui ajamaan liikkeelle päiväpiiloonsa asettuneen rusakon. Pupu meni menojaan ja jatkoimme matkaa kallion viertä pitkin.
Yhtäkkiä koira sinkosi läheisen pensaan juureen ja alkoi innoissaan tavoitella sieltä jotain. Menin lähemmäs ja koetin nähdä mikä poikaa niin kiinnosti, mutta en huomannut kuivan heinän seassa mitään ihmeellistä, joten ajattelin Hukkiksen ehkä innostuneen hiiren tai muun pikkuotuksen rapinasta. Ryhdyin vetämään koiraa poispäin, kun se yhtäkkiä peruutti taaksepäin suussaan suuren greipin kokoinen, harmaanruskea piikkipallo. Kerälle kiertynyt siili! Kiljaisin Hukalle "Ei!", mitä se ei innoissaan todennäköisesti edes kuullut, mutta onneksi ote oli huono ja pojan ravistaessa päätään, siili vierähti sen suusta maahan. Kiskaisin samantien Hukan kauemmas, tai siis ainakin yritin. Otus nimittäin iski neliraajajarrutuksen päälle ja koetti kaikin voimin kiskoa itseään takaisin saaliinsa luo. Pääsin kuitenkin lopulta voitolle ja sain hinattua Hukan kauemmas ja lopulta ylös kallion päälle. Koira näytti olevan kunnossa ja siilikin oli varmasti selvinnyt pelkällä säikähdyksellä.
Hengähdin hieman ja läksimme laskeutumaan mäen päältä alas puistoon, kun koira taas yhtäkkiä sinkosi vauhdilla läheiseen pensaikkoon ja hetken kuluttua näin sen suussa... toisen siilin. Tämänkin Hukka pudotti vetäessäni koiraa taas kaikin voimin taaksepäin. Hihna oli kuitenkin kiertynyt pensaan oksan ympärille, enkä saanut vedettyä Hukkaa pois. Jouduin löysäämään hihnaa, jolloin Hukka ilmeisen fiksuna otuksena kurotti käpälänsä ja vieritti sopivasti pyörivän piikkipallon taas ulottuvilleen ja nappasi sen uudelleen suuhunsa. Hukkis peruutti saaliineen ulos pensaasta, päätti ilmeisesti parantaa otettaan ja pudotti siilin uudelleen, jolloin sain sen vihdoin vedettyä kauemmas. Tällä kertaa Hukka ei selvinnyt naarmuitta: koiran suupielet olivat verisen kuolan peitossa ja verta vuosi sen suupielistä ja parista paikkaa ikenistä. Siili onneksi näytti vahingoittumattomalta, vaikkakin hieman kuolaiselta, kovin läheltä en tosin päässyt otuksen vointia tarkistamaan keskittyessäni raahaamaan innoissaan vinkuvaa ja kiskovaa koiraa paikalta poispäin.
Pääsimme sitten kunnialla takaisin kotiin, vaikkakin huomasin Hukan namipalapussin pudonneen rytäkässä takkini taskun suusta roikkumasta. Pojan suusta ei tarkistettaessa sen suurempia reikiä löytynyt, huulissa tosin erottuivat ne pari jo aiemmin huomaamaani piikinjälkeä. Tarjosin Suurelle Metsästäjälle lohdutukseksi jäisen kanansiiven, jonka se halukkaasti rouskuttelikin, vaikka huulista vielä hieman verta tihkuikin. Eli muutamalla naarmulla Suuresta Metsästysretkestä selvittiin, opiksi ei kuitenkaan varmaan otettu. Vältämme siis suosiolla, tai ainakin taluttajan päätöksellä, nyt muutamia päiviä "Siilimäkeä".
Jälkikirjoitus:
Kuljimme päiväkävelyllä paikan ohi ja Larin jäädessä Hukan kanssa puiston puolelle odottamaan (kamala parku), kipaisin mäelle katsomaan, löytäisinkö sen pudonneen namipalapussin (ja varmistamaan, ettei siilille käynyt kuinkaan). Siiliä ei näkynyt, mutta pussi löytyi pensaan juurelta...tarkkaan tyhjenettynä. Toivottavasti naudanmahapalat päätyivät siilin suihin, korvauksena koetusta säikähdyksestä :).
"Jos oikein kovasti keskityn, niin ehkä nuo valmistuvat vähän kiireemmin..."
Kiireellä isännän luo :).
