Nuljuluun niljahdus

No niin, nyt on Hukkiksen tassut tarkastettu, eikä mistään hirmuisen vakavasta onneksi ole kyse :). Perjantaisen sattumuksen ja seuranneen ontumisen syyksi paljastui oikean etutassun toinen varvas, joka on selvästi turvoksissa aivan tassun pohjasta, polkuanturan vierestä; varvas ja jokin (tai jotkin) tassun pikkuluista - eläinlääkäri kutsui niitä "nuljuluiksi" - on nyrjähtänyt/niljahtanut/tms. ja on tietysti kävellessä kipeä. Samaiset luut myös kuulemma saattavat kipeytyä koiran kaivaessa, mikä selittää kaivuusessioita seuranneen ontumisen. Vaiva on kohtalaisen hidas paranemaan ja voi vaivata useita viikkoja, joten nyt Hukka sai kymmenen päivän tulehduskipulääkekuurin, jota sitten jatketaan vielä toiset kymmenen päivää puolella annoksella. Kävelylenkit tehdään lähiaikoina mahdollisimman pitkälti metsäautoteillä ja muilla pehmeämmillä alustoilla, ja kaivamista vältetään... Se on tietysti helpommin sanottu kuin tehty. Ja vaikka Hukan nivelet vaikuttavat olevan hyvässä kunnossa, saa Hukka lääkekuurin jälkeen vielä neljä kappaletta Cartrophen-pistoksia, siltä varalta että jossain on alkavaa kulumaa tai nivelrikkoa; talvella kova pakkanen tuntui kuitenkin hieman käyvän etujalkoihin, eikä Hukkis kuitenkaan enää ole ihan nuori koira.

Tassuongelmia

Hukan etutassut vaivaavat :(. Tassut alkoivat kipeytyä jokin aikaa sitten, kun poika innostui kaivamaan myyriä pihalla ja kaivuusession jälkeen Hukkis ontui hieman kävellessään. Jalat näyttivät vaivaavan ajoittain talvellakin pakkasen ollessa kovempaa, joten varasin Hukalle pari päivää sitten lääkäriajan ensi tiistaiksi, jotta jalat saadaan tutkittua. Eilen pyysin vielä reseptin Rimadyliä (koirien kipulääke) viikonloppua varten. Lääkkeet tuli onneksi haettua eilen: iltapissille mennessään Hukkis loikkasi etuoven kaksi porrasta alas ja satutti oikean etujalkansa niin, ettei nyt juuri kärsi varata siihen kävellessään, vaan koettaa parhaansa mukaan nilkuttaa kolmella tassulla :(.

Nyt sitten siis otetaan särkylääkkeen voimalla rauhallisesti pari päivää ja toivotaan, että syy löytyy tiistaina (eikä ole mitään kovin vakavaa). Hukka nukkuu rauhallisesti, joten jalkaa ei näytä ainakaan pahasti särkevän levossa, onneksi.

Ja taas on kevät...

Kevät tulee vauhdilla tänne länsirannikolle: lumet ovat melkein sulaneet ja joutsenten, kurkien ja hanhien muutto on hyvässä vauhdissa. Koirat ovat riemuissaan ja viettäisivät pitkät tovit pihalla kaivamassa ja täysissä ojissa lutraamassa. Ah, sitä tassujen pesun määrää! Tänään kun leikkelimme vanhoja marjapensaita alas saadaksemme joskus muinoin niiden ympärille laitetut autonrenkaat pois, kaivoivat koirat melkoista juoksuhautaa viereiseen pikku nyppylään. Tai siis Hukka kaivoi ja Alice koetti pyydystää ilmaan sinkoilevia multapaakkuja... Toivoi varmaan, että seassa olisi ollut myyrä tai pari. Eilen Allu löysi kävelyllä ollessamme hakkuuaukiolta kivenkolosta myyränraadon - olisiko kettu tai jokin muu otus sen sinne varastoinut - rouskautti pari kertaa ja nielaisi sen kerralla. Hukkishan ei pyydystämiään pikkuotuksia syö, vaan hautaa ne; Allu sitten varmaan jatkossa käy tyhjentämässä Hukan kätköt.

Allu toipui steriloinnistaan ihan huomaamatta: haava ei missään vaiheessa näyttänyt neitiä vaivaavan eikä menoa hidastavan ja nyt mahanaluskarvatkin ovat jo kasvaneet mukavasti takaisin. Hukkis puolestaan on nyt ollut kaksi ja puoli viikkoa ilman sydänlääkettään: pojan verenpaine mitattiin ennen lääkkeen pois jättämistä ja nyt kahden viikon kuluttua uudelleen, eikä muutosta huonompaan ollut tapahtunut lainkaan :). Ilman siis jatketaan ja tarkistellaan verenpaine uudelleen muutaman kuukauden kuluttua, ellei mitään kummempaa ilmene. Ja niin! Hukalla oli parisen viikkoa sitten vuosipäivä, kun poikasen kotiin tulosta tuli kuluneeksi kolme vuotta :).

Uusia kevätkuvia odotellessa tässä vielä muutamia kuvia kauniilta lopputalven viikonlopulta (voi tuota puhdasta lunta...).

Toipilasprinsessa

Sterilointioperaatio on ohi ja toipilas köllii parhaillaan sohvalla :) . Allu leikattiin kymmeneltä tänä aamuna ja haimme tyttösen pois eläinklinikalta yhden aikaan, kun he halusivat tarkkailla potilaan heräilemistä. Leikkaus oli sujunut hyvin ja pois hakiessa Alice oli jo sen verran tajuissaan että hoiperteli omin jaloin ulos ja kävi kakalla :) . Autoon saimme tyttösen taas nostaa kahdestaan ja sinne pikkuinen sitten kuukahti kotimatkan ajaksi. Tai pikkuinen ja pikkuinen, Allu punnittiin ennen leikkausta ja tyttö painaa kolmisenkymmentä kiloa, eli jonkun verran on painoa jo tullut lisää, vaikka kovin hoikka toinen vieläkin on (selkäranka tuntuu yhä selvästi).

Hukkis hieman ihmetteli Allun olotilaa kotiin tultuamme, päästeli hassua ulvohaukkua kun avustin horjuvaisen tytön sisälle ja haisteli tarkkaan toisen turkkia. Alice kiipesi paikalleen olohuoneen sohvalle ja onkin sitten nukkunut siinä pöhnäänsä pois, kävi tosin jokin aikaa sitten pihalla pissillä. Vettä tyttö ei ole vielä halunnut, eikä ruokaa ole vielä tarjottu; kunhan toinen vielä hieman virkistyy, niin koetetaan sitten. Allu oli saanut eläinlääkärissä kipulääkettä pistoksena eikä ainakaan nyt vielä vaikuta kivuliaalta, mutta saimme lääkäristä parikymmentä tablettia Dolagis-särkylääkettä (kuulemma vastine Rimadylille) ja sitä sitten annetaan ennen nukkumaanmenoa (voi kuulemma antaa 2.5 tablettia vuorokaudessa, vaikka kahdessa erässä).

Pikkuisen ressukka prinsessa kyllä on: massu on ajeltu, samoin osa toisesta tassusta (tytön veriarvot tarkistettiin vielä ennen leikkausta, kaikki ovat kohdallaan). Pyysin lisäksi heitä leikkaamaan Allun korvien takaa pahasti takkuuntuneen karvan, jota emme viitsineet ruveta väkisin leikkaamaan tytön hereillä ollessa (kampaaminen alkaa sujua, mutta paikallaanolo saksiessa on vielä hieman hakusessa), joten korvantaustatkin ovat pikkuisella ihan kynityt. Mutta karvahan kasvaa :) . Kunhan vaan nyt saadaan valkotornado ottamaan iisisti siihen saakka, että haava paranee. Se tietää sitten ainakin viikon ajan vain hihnakävelyä, ilman riehustusta. Ja minulle ainakin seuraavaa yötä olkkarin lattialla Allun seurana, minä kun herään tarvittaessa Laria helpommin :) .

Talvisia kuvia

Tässä muutamia kuvia viime päiviltä :).

Kaverukset köllöttelemässä keittiön lattialla:


Työkaverilta saatiin taas hirvenluita:



Ja upeat talvisäät jatkuvat, joten muutama talvikuva viime viikonlopulta:






Nyt täytyykin painua pehkuihin, sillä Alicelle on varattu sterilointiaika huomenaamuksi. Eikä hetkeäkään liian aikaisin, koska tyttö on viime päivinä haissut Hukan mielestä kovin, kovin hyvältä ja mielenkiintoiselta. Kirjoittelen huomenna sitten toipilaan kuulumisia :).

Ah, kevät...

... ja kaikki ihanat, juoksuiset narttukoirat, joiden sulotuoksut leijailevat Hukkapoikasen pikku kuonoon ja saavat hormonit hyrräämään! Hyrräävien hormoneiden sekaan hukkuvat sitten niin korvat, ruokahalu kuin kaikki muut ajatuksetkin: lenkeillä mennään (tai ainakin yritetään mennä) tuhatta ja sataa kuono maassa, hajujen perässä singahdellen, kotona huokaillaan ja piipitetään ja tahdotaan ulos tunnin välein.

Mutta tänään moiselle touhotukselle tuli loppu, kun poika sai niskaansa Suprelorin implantin, hormonikapselin, joka alentaa uroskoiran testosteronituotannon nollaan jopa puoleksi vuodeksi. Kyseessä on ensimmäinen lemmikkieläimille tarkoitettu ehkäisylääke ja sen pitäisi olla vaikutukseltaan kastraatiota vastaava, eli huomattavasti tehokkaampi kuin meidänkin aikaisemmin käyttämiemme anti-testosteroniruiskeiden. Melkoisen tyyris lääke on kyseessä, kahden kapselin myyntipakkauksella on hintaa 180€, mutta jos tuo tosiaan toimii hyvin ja ongelmitta, niin on se hintansa väärti; minä kun en vieläkään mielelläni teetä Hukkikselle nukutusta vaativia toimenpiteitä, joten kastrointi ei ole ainakaan lähitulevaisuudessa ohjelmassa. Toinen kapseli jäi meillä eläinlääkärin jääkaappiin odottamaan seuraavaa asennuskertaa sitten joskus puolen vuoden päästä :).

Hukkiksen sydämen suhteen kaikki näyttää kuitenkin edelleen hyvältä! Nesteenpoistolääkkeethän lopetimme jo muutama kuukausi sitten ja nyt pojalla on takana vajaat pari viikkoa myös ilman sydänlääkettä. Sen kummempia vaikutuksia emme ole lääkkeen lopetuksella havainneet olevan, vaan Hukkis on käyttäytynyt aivan normaalisti. Nyt lääkäri sitten kuunteli sydämen ja keuhkot: sydän lyö tasaisesti ja vahvasti eikä keuhkoista kuulu mitään nesteen kertymiseen viittaavaa. Eli kaikki kuulostaisi olevan kunnossa :D. Pidämme tietysti tilannetta vielä tarkasti silmällä :).

Terveisiä Raumalta

Jaaha, edellisestä kirjoituskerrasta onkin sitten kulunut "vain" puoli vuotta, melkein. Aika kuluu ihan käsittämättömän nopeasti. Emme siis ole kadonneet maan päältä ja Hukkakin voi mainiosti :). Puolessa vuodessa on vain tapahtunut kaikenlaista ja kiirettä on piisannut... Muutimme elokuun alussa Raumalle uuden työni perässä ja asustelemme nyt siis täällä länsirannikolla. Muutto oli hirmuinen hässäkkä (suuret kiitokset vielä tätäkin kautta kaikille auttajille!) ja etukäteen hieman jännitti Hukkiksen suhtautuminen, mutta poika pärjäsi hienosti. Kun yhtä huonetta tyhjennettiin, laitettiin Hukka toiseen oven taakse odottamaan leluineen ja vesikuppeineen, ja pienen huolestuneen alkupiipityksen jälkeen se odotteli kaikessa rauhassa :). Matka Raumalle sujui oman auton takatilassa (hankimme sen hieman ennen muuttoa) ja perillä poika odotteli keittiössä tavaroiden sisälle kannon ajan.

Hukka hieman ihmetteli alkuun uutta asuntoa (meillä on täällä nyt mukavan tilava kolme huonetta ja keittiö sekä parveke) ja paikkaa ja näytti odottavan kotiinlähtöä, mutta on nyt jo täysin kotiutunut. Hukka on myös oppinut kulkemaan hissillä! Kämppämme on kerrostalon ylimmässä (viidennessä) kerroksessa ja portaat ovat kapeammat ja jyrkemmät kuin Helsingissä; hukka ei ole missään vaiheessa suostunut kulkemaan niitä ylös ja alasmenokin tyssäsi jokin aika sitten, kun otus oli liukunut yhden porrasvälin alas mahallaan, joten hissi jäi ainoaksi mahdollisuudeksi. Muutamaan otteeseen Hukkiksen joutui raahaamaan siihen epäilyttävään kopperoon väkisin, mutta onneksi koiruus oppi pian, ettei pelättävää ole. Nyt hissillä kuljetaan sujuvasti (ja toivotaan että se pysyy kunnossa!).

Seutu on huomattavasti rauhallisempaa kuin Taka-Töölö, illalla ei yhdeksän jälkeen juuri ketään liiku, joten lähistöllä on hyvä tehdä pitkiä kävelylenkkejä. Rajasaarta kyllä kaipaamme suuresti: lähistöllä on kyllä koira-aitaus jossa käymme varsin usein, mutta se on niin pieni, että Hukka ei siellä juuri pääse juoksemaan, ja jos paikalle sattuu toinen uroskoira, niin rähinähän siitä syntyy. Rauman kaksi muuta koira-aitausta ovat ilmeisesti yhtä pieniä...Täytyy kuitenkin käväistä joskus vilkaisemassa niitäkin.

Hukkiksen kunto on ollut hyvä :). Nesteenpoistolääkkeet vähennettiin pikkuhiljaa ja niiden syönti loppui kokonaan reilu kuukausi sitten. Nyt on käynnissä sydänlääkkeen vähennys: tällä hetkellä Hukka saa puolet aikaisemmasta annoksesta ja kohta sitäkin ryhdytään pienentämään. Käytimme Hukkaa jokin aika sitten paikallisessa eläinlääkäriasema KnowHaussa, missä lääkäri kuunteli pojan sydämen ja kehui sen lyövän hienosti. Kun sydänlääkkeestäkin on sitten päästy eroon, niin käytämme poikaa vielä kontrolliröntgenissä, jotta nähdään, ettei keuhkoihin ole ryhtynyt kertymään uudelleen nestettä. Hyvältä siis näyttää :).

Nyt se alkaa taas...

...nimittäin tämän vuoden punkkikausi :P. Harjailin tuossa juuri Hukkista ja huomasin poitsun keränneen päiväkävelyn saldona kevään ensimmäisen pikkupirulaisen. Ei tosin ollut vielä ehtinyt asettua aloilleen vaan käveli muina otuksina poikasen poskella, mistä päätyi sitten pikaisesti paremmille imumaille. Ovat kyllä perhanat melko aikaisessa tänä vuonna; täytyy suorittaa Hukan pesuoperaatio nyt lähiaikoina, niin että saa sitten punkkipannan käyttöön, jos sille näyttää jo enemmänkin tarvetta olevan.

Kevättä, kanansiipiä ja karvaa

Tänään oli aivan mielettömän hieno sää: pari astetta pakkasta ja auringonpaistetta. Kun maassa vielä oli luntakin enemmän kuin vielä koskaan tänä talvena, niin en aamulenkillä malttanut olla menemättä Hukkiksen kanssa Rajasaareen. Hukka kulki yllättävän hienosti, selvisimme saareen menevän tien neljällä istumisella. Poika on nimittäin taas viime päivinä ollut ulkona kovin tohkeissaan, kun lähiseudulla alkaa taas olla juoksuisia narttuja, ja meno on sitten sen mukaista; kiskomisen yltyessä ja pysähtymisen aiheuttaessa parkumista olemme ryhtyneet laittamaan poikaa aina hetkeksi sivulle istumaan...rauhoittuu siinä sitten hieman :). Saaressa oli mukavaa, sopivasti haisteltavia kavereita, eikä onneksi yhtään liian kiinnostavaa narttua. Paikalle tosin saapui nuori, alta parivuotias rhodesiankoirauros, jolle Hukkis kävi hieman uhoamaan, ei tosin kuitenkaan mitenkään aggressiivisesti. Nojaili vain päätään toisen niskaan ja koetti pariin otteeseen hivuttautua selkään; poistuimme sitten toista kiusaamasta. Hormonipiikki olisi kyllä varmaan taas pojalle paikallaan.


Olemme viime aikoina silloin tällöin syöttäneet Hukkikselle raakoja kanansiipiä, jotka maistuvat nirsolle otukselle varsin hyvin. Kovin montaa ei kerrallaan ainakaan vielä voi syöttää, kun tuppaavat hieman löysyttämään vatsaa. Siivet on myös parasta antaa jäisinä tai syöttää kädestä, sillä muuten Hukkis koettaa niellä ne hieman liian suurina paloina. Kädestä syöminen on onneksi kivaa :). Ja hyvää on.




Tässä vielä pari kuvaa, joista näkyy, kuinka karva on jo kasvanut takaisin ajeltuun kylkeen. Selkäharjan kohdalla sillä on pituutta jo yli kolme senttiä :).

Piikkejä

Hukka kävi taas lääkärissä tökittävänä, tällä kerta tosin vain saamassa rabies- ja nelosrokotteen tehostukset :). Käytimme poikaa HauMaussa (aiemmin käyty yleensä Hertassa Herttoniemessä), kun Hukkis alkaa jo olla siinä kunnossa, että hieman pidempikin kävelylenkki onnistuu. Mielissään se kävelylenkistä olikin ja vastaanotolla odotettaessa taas kerran käyttäytyi oikein mallikelpoisesti, makaili ja istuskeli kaikessa rauhassa vaikka odotus venyikin. Toivoin hieman että Taru Kangasniemi, Hukalle sen ensimmäisen ultraäänitutkimuksen tehnyt lääkäri, olisi sattunut olemaan paikalla; hän olisi varmasti mielellään nähnyt pojan nyt leikkauksen jälkeen. Hän oli kuitenkin ollut aamuvuorossa, mutta varaamme sitten sen kontrolliultran reilun parin kuukauden päästä hänelle. Rokotukset antanut lääkäri oli Hukan tiedoista lukenut leikkauksesta ja halusi kuunnella pojan sydämen: ei kuulemma uskoisi ellei tietäisi, sillä niin normaalilta Hukkiksen sydän nyt kuulostaa :D! Ja niin, kaikki turvotus katosi leikkaushaavasta muutama päivä sitten, eli tikit ovat nyt sitten ilmeisesti sulaneet. Viimeinenkin ontuminen katosi turvotuksen mukana :).


Tässä vielä tyytyväinen koira (Hukalla on nykyisin usein kieli hassusti hampaiden välissä silloin, kun se nukkuu oikein sikeästi :D).

Kutinaa!

Leikkaushaava paranee pikkuhiljaa ja paraneminen on tuonut muassaan kammottavan kutinan. Välillä koiruus on aivan rauhassa ja vaikuttaa oloonsa tyytyväiseltä, sitten iskee hirmuinen kutinakohtaus eikä otus tiedä miten päin olisi. Kutinaa on tietenkin koetettava lievittää nuolemalla ja rapsuttamalla ja kun me moisen koetamme parhaamme mukaan estää, on keksittävä muita keinoja: karkuun juokseminen ja kyljen hinkkaaminen seiniin ja kirjahyllyihin ovat ainakin tulleet kokeilluksi. Kostealla pyyhkeellä hautominen näyttää riesaa lievittävän, samoin viilentävä eläinten haavasuihke ja molemmat keinot ovatkin olleet ahkerassa käytössä. Vasemman etutassun ontuminen on vähentynyt selvästi sitä mukaa kun haavan ympäristön turvotus on laskenut (turvotusta on vieläkin hieman haavan alaosassa) ja loppunee tilanteen "normalisoiduttua". Olemme nyt vieneet poikaa jo hieman pidemmille kävelyillekin kerran tai kaksi päivässä ja Hukkis on ollut kovin riemuissaan päästessään taas muuallekin kuin läheiseen pikkupuistoon. Kovasti koira olisi menossa, mutta toppuuttelemme nyt vielä ja lisäämme liikuntaa pikkuhiljaa :).

Potilaan kuulumisia

Tänään poistimme ohjeen mukaisesti haavateipin. Hukka köllötteli kiltisti kyljellään, kun pikkuhiljaa vedin teippiä irti nahasta ja karvansängestä, vaikka välillä varmasti nipisti ja varsinkin kainalon ohuessa ihossa tuntui ikävältä. Haava on reilut parikymmentä senttiä pitkä, juuri kainalon yläpuolelta reilusti yli puolen kyljen. Se on siistin näköinen, vaikka reunat hieman punertavatkin ja viillon molemmin puolin on jonkin verran turvotusta muutaman sentin matkalla. Täytyy katsoa alkaako se pikkuhiljaa painua. Kainaloon on myös näköjään tullut punertava mustelma ja iho on hieman ärtynyt teipin jäljiltä.



Hukkis ontuu vieläkin vasenta etujalkaansa, varsinkin pidempään maattuaan. Jalka varmaan jäykistyy aina hieman ja tuntuuhan tuo haavakin varmasti vähintäänkin omituiselta. Päiväkävelyllä poika kyllä kulki jo melko reippaasti ja olisi tahtonut lähteä jo lähipuiston nurkkaa pidemmällekin...Saa kyllä luvan odottaa vielä pari päivää, ennen kuin pidennetään lenkkiä hieman :). Pakkasta ja varsinkin tuulta on riittänyt, joten kyljen suojaksi on aina viritetty paita/idealside.

Tässä pieni videopätkä lenkiltä; älkää välittäkö höpinöistäni, puhuin juuri puhelimessa kaverini Kirsin kanssa, joka kyseli pojan kuulumisia :).



Ruokakin on alkanut jo jonkin verran maistua: keitetty kana, pakastesei ja raa'at koiran lihapullat ovat kelvanneet. Parempaan päin ollaan siis menossa :).

Hukka on kotona

No niin. Hukkis pääsi kotiin tänään iltapäivällä :) .

Leikkaus itsessään oli siis mennyt hienosti: sydän toimii nyt niin kuin pitääkin eikä entistä voimakasta sivuääntä enää kuulu. Lääkäri oli tyytyväinen, mutta hieman huolissaan siitä, että poika oli vieläkin aivan tokkurassa, vaikka narkoosista sen olisi jo pitänyt selvitä. Syyksi lääkäri arveli morfiinilaastaria, sillä kuulemma on joihinkin harvoihin koiriin sellainen vaikutus. Hukan virtsassa oli lisäksi ollut aamulla verta, kun rakko oli tyhjennetty (koiruus ei ollut pissinyt itse). Munuaisarvot olivat kuitenkin onneksi normaalit, eikä vajaatoimintaa sen perusteella ole, joten poika pääsi kotiin.

Oli se kyllä varsin reppana: ei hirveästi jaksanut innostua meidät nähdessään ja käveli ulos sairaalasta hitaasti, takajalat horjuen :( . Autoon otus ei kuitenkaan antanut nostaa itseään vaan hyppäsi pienen psyykkauksen jälkeen itse, samoin kotona autosta ulos (onneksi isäni autossa on matala peräosa). Hissiin menosta ei myöskään suostuttu neuvottemaan, vaan portaat kavuttiin ylös hitaanlaisesti mutta määrätietoisesti. Kotona Hukkis kuukahti nukkumaan eteisen lattialle, jossa nukkui pari tuntia ennen kuin siirtyi olohuoneeseen omalle patjalleen.

Poika on jokseenkin surkea ilmestys ajellulla turkillaan: vasen kylki on possunpunaisen paljas (rintakehä avattiin kylkiluiden välistä) ja karvaa on ajeltu myös etutassuista, toisesta takatassusta ja hännän päältä erinäisiä kanyyleja ja epiduraalia varten...tilkkutäkkikoira :) . Leikkaushaavan päällä pitäisi pitää tuota haavasidettä sunnuntaihin saakka, se kyllä meinaa irrota koko ajan. Haava itse vaikuttaa varsin siistiltä ja siinä on sulavat tikit, joten tikkien poistoon ei tarvitse mennä. Selässä juuri ja juuri erottuva lappu on morfiinilaastari, jota pidetään myös sunnuntaihin saakka jos poika alkaa virkistyä; ellei, niin poistamme sen jo huomenna. Haava ei onneksi vaikuta kipeältä sinänsä, vaikka Hukka hieman ontuukin vasenta etujalkaansa kävellessään... Luulen sen johtuvan lähinnä siitä että kylki tuntuu "omituiselta".

Kävimme juuri hetki sitten pienellä ulkolenkillä ja nyt pissaaminenkin jo onnistui: poika lorotti talon seinustalle melkoisen lammikon :) . Täytyy huomenna ja ylihuomenna tarkkailla vieläkö verta on joukossa... Hukka tosin sai mahdollisen tulehduksen varalta myös antibioottikuurin ja keittelin juuri kanaa, niin että voimme koettaa joko ruoka jo maistuisi, saisi lääkkeetkin annettua siinä sivussa.
Alkuviikosta sitten soittelemme Hukan voinnista leikkauksen tehneelle lääkärille. Nyt poika taas nukkuu rauhallisesti...Eiköhän se pikkuhiljaa ala sitten piristyäkin :) .

Leikkaus on ohi

Hukan leikannut lääkäri soitti hetki sitten: leikkaus on ohi ja kaikki on mennyt hyvin!

Hukka on siirretty tehohoito-osastolle ja on kuulemma herännyt varsinaisesta narkoosista, mutta nukkuu nyt rauhallisesti selkäydinkanavaan annetun kipulääkkeen voimin. Aukko oli ollut suuri, mutta suoni ei ollut haurastunut ja sitominen oli onnistunut hyvin. Täytyy vain ihmetellä pojan sitkeyttä/tuuria, kun sen olisi periaatteessa pitänyt kuolla vaivaansa jo aikaa sitten... No se on nyt korjattu ja pahin toivottavasti takana päin :) . Leikkauksessa mukana ollut opiskelija varmaan soittelee koiran voinnista iltapäivällä ja ellei mitään yllättävää käännettä huonompaan tapahdu, lääkäri ilmoittelee huomenna aamupäivällä kotiutuksesta.

Tällä hetkellä siis kaikki hyvin, lopullisesti huokaisemme helpotuksesta kun tikit on saatu pois...tai ehkä vasta sitten, kun sydän on alkanut palautua ennalleen :) .

H-hetki lähenee

H-hetki lähenee, eikä hetkeäkään liian aikaisin. Hukkiksen hengitys muuttui muutama päivä sitten taas raskaammaksi, eli nestettä on keuhkoihin alkanut kertyä hieman aiempaa enemmän. Soittelin asiasta sydänlääkärille ja nesteenpoistolääkkeen annostus kaksinkertaistettiin näiksi leikkausta edeltäviksi päiviksi, kun keuhkojen saanti puhtaaksi on tärkeää narkoosia varten. Temppu näyttäisi tepsivän, sillä poika on nyt eilen ja tänään hengitellyt taas helpommin.

Tänään kävimme alkuillasta Rajasaaressa, niin että Hukka sai vielä juosta hieman vapaana, kun tassukin taas toimii normaalisti. Hukkaahan puri pari viikkoa sitten Rajasaaressa saksanpaimenkoira, joka tikkasi poikaparan etutassun kyynärpäähän kolme kunnon reikää. Tassu oli pari päivää varsin kipeä, eikä Hukka sillä juuri astunut, mutta nyt puremat näyttävät parantuneen mukavasti vaikkakin niitä vielä peittää rupi. Antibioottikuuri onneksi puri hyvin, eivätkä puremat päässeet tulehtumaan; se ei varmaan olisi ollut hyvä juttu leikkaustakaan ajatellen.

Huominen otetaan iisisti, ettei rasituta liikaa ja torstaiaamuna sitten kahdeksaksi Viikkiin. Voi kun kaikki vain sujuisi hyvin!

Leikkaukseen 3. tammikuuta

Toinen ultraäänitutkimus tehtiin Viikin eläinsairaalassa pari viikkoa sitten. Hukan sydän tutkittiin oikein perinpohjaisesti ja toimenpide kestikin kaikkiaan reilun tunnin...Täytyi olla oikein ylpeä koirasta, niin kiltisti se seisoi syynättävänä, vaikka vieraita ihmisiä oli välillä paikalla useampiakin. Näyttää todellakin siltä että kysymyksessä on PDA, kaikki löydökset viittasivat siihen, eikä muuta vikaa löytynyt. Leikkaukseen Hukka siis on menossa, mutta aikaa ei saatu enää tämän vuoden puolelle, vaan vasta torstaiksi 3. tammikuuta. Siihen saakka jatketaan lääkitystä, otetaan kaikessa rauhassa ja katsotaan ettei poika rasitu liikaa. Pelottaa kyllä jonkinverran: PDAsta kärsivät koirat kuolevat yleensä nuorina ellei asialle tehdä mitään ja kun Hukka on sinnitellyt näin pitkään (arviolta nelisen vuotta), on vaarana se että suoni on arpeutunut ja repeää sidottaessa. Jos näin käy, voi syntyvä verenvuoto olla vaikeaa tyrehdyttää ja saattaa johtaa kuolemaan :(. Suonen kuntoa on etukäteen mahdoton selvittää, mutta leikkaus on kuitenkin se paras vaihtoehto ja onneksi yleisesti ottaen turvallinen kokeneen lääkärin suorittamana (leikkauskuolleisuus vain parin prosentin luokkaa).

Jos leikkaus onnistuu, joutuu Hukka olemaan sen jälkeen vuorokauden verran tehohoitoyksikössä tarkkailtavana. Hyvä sinänsä, mutta ikävää asiassa on se, ettemme voi olla sinä aikana sen luona. Luulee koiraparka vielä tulleensa uudelleen hylätyksi herätessään vieraassa paikassa tuntemattomien ihmisten keskellä; täytyy vain toivoa ettei se joudu kovin paniikkiin :(. Ehkä mukaan kannattaa laittaa oma tyyny ja jokin käytetty t-paita, jotta ainakin tuttuja hajuja olisi lähellä. Se sentään luvattiin järjestää, että saamme olla Hukkiksen kanssa ennen leikkausta siihen saakka, että poika rauhoitetaan ennen varsinaista narkoosia. Emme kyllä suostuisi sitä yksin jättämäänkään.

Pari viikkoa siis vielä. Ensi viikko on onneksi vapaata, joten voimme puuhata otuksen kanssa ja kenties saamme vihdoin sen hissiinmenonkin onnistumaan (tällä hetkellä hissiin menee puoli koiraa eikä sekään tahdo siellä kauaa pysyä :).

Potilas voi kuitenkin hyvin, tilanteeseen nähden :).

PDA - patentti ductus arteriosus

Hukka käytettiin perjantaina Eläinlääkäriasema HauMaussa sydämen ultraäänitutkimuksessa ja syy sivuääneen sekä sydämen laajentumiseen saatiin selville: patentti ductus arteriosus eli PDA. Tässä pojan kliininen diagnoosi:

"Hukalla on voimakas sydämen sivuääni (diast sin 5/6, thrilli). Ultraäänitutkimuksessa todetaan merkittävä sydämen vasemman kammion laajentuma ja lievä vasemman eteisen laajentuma. Sydänlihaksen supistuvuus on hieman normaalin alapuolella. Keuhkovaltimossa todetaan voimakasta veren turbulenssia. Sivuäänen luonne ja ultraäänilöydökset viittaavat synnynnäiseen sydänsairauteen, jossa sikiöaikainen verisuonijäänne aortan ja keuhkovaltimon välillä ei ole syntymän jälkeen normaalisti sulkeutunut (PDA eli persistoiva ductus arteriosus). Aloitetaan Prilium 300mg/ml- ja Furovet 40mg-lääkitys. Keskustellaan leikkausvaihtoehdosta ma 19.11."

Onni onnettomuudessa on siis se, että Hukan vaiva on korjattavissa leikkauksella; toisena vaihtoehtona olisi hoitaa oireita jatkuvalla lääkityksellä niin kauan kuin mahdollista. Saimme viikonlopun miettimisaikaa, mutta päätimme melkein samantien, että leikkaus on tässä tilanteessa se ehdottomasti paras vaihtoehto: Hukka on vielä nuori koira ja tilanteeseen nähden hyvässä kunnossa ja leikkauksella poika on mahdollista saada terveeksi, kunhan kaikki vain sujuu hyvin. Riskitöntähän leikkaaminen ei ole, mutta kuten alla olevasta tekstinpätkästä (lainattu Lahden Eläinlääkäriaseman sivuilta Seppo Lambergin "Koiran sydänsairaudet" -kirjoituksesta) käy ilmi, ei lääkehoidolla ehkä pystyttäisi parantamaan tilannetta kovinkaan kauaa:

"Patentti ductus arteriosus, PDA, on koiralla varsin yleinen synnynnäinen sydänvika. Tätä sairautta tavataan eniten villakoirilla, colliella, shetlannin lammaskoiralla ja saksanpaimenkoiralla. Ductus arteriosus on verisuoniyhteys, joka sikiöaikana yhdistää aortan ja keuhkovaltimon. Ductus sulkeutuu normaalisti syntymän yhteydessä. Jos näin ei tapahdu, kuormittaa virheellinen suonitus keuhkovaltimoa ja sydämen vasenta puolta. PDA:n yhteydessä kuultava sivuääni on hyvin tyypillinen ja erittäin voimakas. Leikkaushoito on mahdollinen, tällöin epänormaali verisuoniyhteys suljetaan ja onnistuneen leikkauksen jälkeen koira voi elää normaalin elinkaaren oireettomana. Leikkaus ei ole riskitön: jos ductus toimenpiteen aikana repeytyy, on seurauksena syntyvä verenvuoto useimmiten mahdoton kontrolloida. Lääkehoidon ennuste on huono."

Puhuin juuri puhelimessa Hukkaa tutkineen eläinlääkärin kanssa ja kerroin päätöksestämme. Hän oli asiasta ilahtunut ja sanoi sen olevan omasta mielestään myös se paras ratkaisu ja hän ryhtyy nyt selvittämään sopivaa ajankohtaa leikkaukselle, joka tehdään sitten Yliopistollisessa eläinsairaalassa.
Leikkaukseen saakka Hukka syö sydän- ja nesteenpoistolääkkeitä, jotta hengitystä saadaan helpotettua ja sydäntä vahvistettua narkoosia varten.

Että tällaista. Kyllä on koiraparalla huono tuuri, kun synnynnäisiä sydänsairauksia on vain alle 1%:lla koirista :(. Mutta Hukkiksessa nyt sitten ilmeisesti on saksanpaimenkoiraa ja vika on sieltä peräisin... Itseltä kyllä vierähti jonkinlainen murikka sydämeltä kun kuuli vian olevan parannettavissa, sillä sen viime tiistaisen lääkärikäynnin jälkeen ehti jo pelätä pahinta. Leikkaus tietysti jännittää ja pelottaa - ainakin kotiväkeä, potilas itse on onneksi asiasta autuaan tietämätön :) - mutta ennuste on hyvä ja parasta voidaan toivoa.

Nyt otetaan sitten rauhallisesti, koetetaan saada koiruus syömään muutakin kuin jäistä seitiä ja keitettyä kanaa ja ryhdytään harjoittelemaan hissiin menoa ja sillä kulkemista, leikkauksen jälkeen kun ne portaat eivät ole se paras vaihtoehto. Kyllä tämä tästä. Toivottavasti.

Huonoja uutisia :(

Saimme eilen huonoja uutisia, yllättäen. Hukkis on ollut viikon verran hyvin huono syömään ja kakonut silloin tällöin hieman, joten eilen sitten veimme pojan lääkäriin arvellen että kurkku on kenties kipeä. Kurkunkannesta kyllä löytyi rakkuloita, jotka saattavat olla syynä nykyiseen vaivaan ja niihin saatiin antibioottikuuri. Mutta paljon pahempaakin löytyi: pojan sydämessä on kuulemma todella voimakas sivuääni (kuulostaa ennemmin reiältä kuin läppävialta) ja sydän on myös laajentunut lähes kaksinkertaiseksi. Hyvä uutinen on, jos sellaisesta voi tässä yhteydessä puhua, ettei rytmihäiriöitä ole eikä keuhkoissa ole nestettä. Nyt koetetaan elää perjantaihin, jolloin Hukka pääsee sydänspesialistille ultraäänitutkimukseen. Sitten tiedämme enemmän... Sillä aikaa voidaan vain koettaa saada poika syömään hieman paremmin ja ottamaan lääkkeensä. Ja toivotaan että jotain on tehtävissä.

Lääkärissä

Tänään oli Hukalla vuorossa eläinlääkärikäynti.

Kävin jokin aika sitten läpi Helsingin eläinlääkäreitä ja koetin etsiä paikkaa, joka olisi sopivasti lähistöllä. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt ja päädyin lopulta varaamaan ajan Eläinklinikka Herttaan Herttoniemeen, koska olin lukenut koirafoorumeilta muutamia ylistäviä kommentteja paikasta. Emme tahtoneet ryhtyä kuljettamaan poikaa julkisissa, hässäkkä olisi vaan ollut yksi stressinaihe lisää koiralle, joten päädyin vuokraamaan auton Stadionin Eurorentistä. Olin kysellyt soittaessani koirankuljetukseen sopivaa autoa ja ajettelin lähinnä farmaria, jossa otuksen saisi takatilaan; ne olivat kuitenkin kaikki varattuja, joten valitsin lopulta ajopelin pienimmästä luokasta: kun takapenkin vain saisi kaadettua, mahtuisi koiruus hyvin sinne pitkälleen.

Noudin auton kymmenen jälkeen. Sain tuliterän Hyundai Getzin, joka yllätyksekseni paljastui erinomaiseksi pikkuautoksi (yleensä ihastun suuriin maastureihin), jossa oli miellyttävät penkit ja hyvä näkyvyys ja joka tuntui kokoistaan suuremmalta, niin tiloiltaan kuin ajettavuudeltaan. Edellisestä ajomatkasta (pääsiäisen Hangonreissu) viisastuneena vuorasimme "koiratilan" ensin sanomalehdellä ja sitten vanhalla viltillä ja varasimme mukaan vielä pari vanhaa pyyhettä, jotka saisi nopeasti kuonon alle jos Hukkaa alkaisi taas oksettaa. Suihkin viltiin myös hyvän annoksen DAPia ja kun mies oli vielä käyttänyt koiraa lähipuistossa pikapisulla, olimme valmiit lähtöön. Hukka nousi autoon omin voimin pienen suostuttelun jälkeen ja suuntasimme kohti Itäväylää. Pitkälle emme kuitenkaan päässeet, kun miehen kysäistessä tajusin unohtaneeni koiran passin kotiin! Kaikki rokotusmerkinnät olivat tietenkin siinä, joten eihän siinä muu auttanut kuin suunnata takaisin läpyskää hakemaan. Aikaa onneksi oli hyvin. Toinen yritys sitten onnistui paremmin ja kun Hukkakin sitten asettui kaikessa rauhassa pitkäkseen, pääsimme kunnialla perille Herttoniemeen. Eikä poika voinut pahoinkaan niin lyhyellä matkalla, onneksi :).

Löysimme parkkipaikan aivan klinikan edestä ja pienen pissilenkin jälkeen menimme sisään. Hukka ilmeisestikin tajusi joutuneensa lääkäriin (hajukohan sen aina paljastaa) ja olisi mielellään poistunut samaa tietä. Se kuitenkin käyttäytyi siivosti odotushuoneessa, hieman tosin täytyi vinkua, ja saimme ötökän punnituksikin odottaessamme: 31,5 kiloa. Eli hoikassa kunnossa poika tosiaan on...mutta ainakin matolääkkeen annostus osui kohdalleen. Emme joutuneet odottamaan kovinkaan kauaa, kun eläinlääkäri Hanna Dyggve otti meidät vastaan. Todella mukava lääkäri, joka jutteli koiralle, tarjosi nameja ja rapsutteli sitä ennen tutkimuksen alkua; kyseli myös vaikutelmia Tallinnan tarhasta, kun kuuli meidän hakeneen Hukan sieltä. Ei ollut kuulemma itse käynyt paikalla. Hukka käyttäytyi kiltisti tutkimuksen ajan; se sai kolmoisrokotetehosteen ja todettiin terveeksi ja hyväkuntoiseksi. Ikäarviota kysyessäni lääkäri arveli sen yli kaksi- ja alle viisivuotiaaksi, eli Viron puolen arvio kolmesta-neljästä vuodesta osui hyvin samoihin. Maksoimme ja poistuimme tyytyväisinä: mukava paikka, jota käytämme varmasti jatkossakin.


Hukka autoon (jo melko sujuvasti) ja menoksi. Ajoimme suoraan Rajasaareen: olimme ajatelleet, että kun ötökkä pääsee koirapuistoon juoksemaan, jää autoilusta mukava muisto seuraavaa kertaa varten. Ja kyllä Hukka juoksikin, minkä haistelultaan ennätti. Oli mukava huomata, että vaikka koira pääsikin pitkästä aikaa vapaaksi, se kuitenkin piti meitä koko ajan silmällä ja tuli luokse kutsuttaessa. Hienosti se myös käyttäytyi parin tapaamamme koiran kanssa, jopa toisen uroksen: ei osoittanut pienintäkään merkkiä rähinästä, vaan haisteli toisia kauniisti kaikessa rauhassa häntäänsä heiluttaen. Lupaa siis hyvää jatkon koirapuistoiluun! Autoon mentiin jo ilman epäröintiä ja nyt Hukkis jo katseli kiinnostuneena ikkunasta. Kotona poika sitten ottikin muutaman tunnin päiväunet, rokote ilmeisesti hieman väsytti sitä kaiken jännityksen lisäksi.

Onnistunut päivä kaiken kaikkiaan!

Ja hauska pikkujuttu: iltalenkillä Hukka pysähtyi kadun varteen pysäköidyn auton viereen, katsoi autoa ja sitten minua kuin kysyen "mennäänkö tuolla?" Aikaisemmin koira ei ole pysäköityjä autoja noteerannut :).

Ps. Eläinlääkärikin pohti mahtaisiko pojassa olla sutta o_o.