Ah, kevät...

... ja kaikki ihanat, juoksuiset narttukoirat, joiden sulotuoksut leijailevat Hukkapoikasen pikku kuonoon ja saavat hormonit hyrräämään! Hyrräävien hormoneiden sekaan hukkuvat sitten niin korvat, ruokahalu kuin kaikki muut ajatuksetkin: lenkeillä mennään (tai ainakin yritetään mennä) tuhatta ja sataa kuono maassa, hajujen perässä singahdellen, kotona huokaillaan ja piipitetään ja tahdotaan ulos tunnin välein.

Mutta tänään moiselle touhotukselle tuli loppu, kun poika sai niskaansa Suprelorin implantin, hormonikapselin, joka alentaa uroskoiran testosteronituotannon nollaan jopa puoleksi vuodeksi. Kyseessä on ensimmäinen lemmikkieläimille tarkoitettu ehkäisylääke ja sen pitäisi olla vaikutukseltaan kastraatiota vastaava, eli huomattavasti tehokkaampi kuin meidänkin aikaisemmin käyttämiemme anti-testosteroniruiskeiden. Melkoisen tyyris lääke on kyseessä, kahden kapselin myyntipakkauksella on hintaa 180€, mutta jos tuo tosiaan toimii hyvin ja ongelmitta, niin on se hintansa väärti; minä kun en vieläkään mielelläni teetä Hukkikselle nukutusta vaativia toimenpiteitä, joten kastrointi ei ole ainakaan lähitulevaisuudessa ohjelmassa. Toinen kapseli jäi meillä eläinlääkärin jääkaappiin odottamaan seuraavaa asennuskertaa sitten joskus puolen vuoden päästä :).

Hukkiksen sydämen suhteen kaikki näyttää kuitenkin edelleen hyvältä! Nesteenpoistolääkkeethän lopetimme jo muutama kuukausi sitten ja nyt pojalla on takana vajaat pari viikkoa myös ilman sydänlääkettä. Sen kummempia vaikutuksia emme ole lääkkeen lopetuksella havainneet olevan, vaan Hukkis on käyttäytynyt aivan normaalisti. Nyt lääkäri sitten kuunteli sydämen ja keuhkot: sydän lyö tasaisesti ja vahvasti eikä keuhkoista kuulu mitään nesteen kertymiseen viittaavaa. Eli kaikki kuulostaisi olevan kunnossa :D. Pidämme tietysti tilannetta vielä tarkasti silmällä :).

Kesäkuulumisia

Jestas sentään kun aika rientää! Edelleisestä päivityskerrasta on vierähtänyt jo kaksi ja puoli kuukautta ja siinä ajassa onkin sitten ehtinyt tapahtua yhtä ja toista; niin, ettei oikein tiedä, mistä aloittaisi. No koetetaan.

Osallistuimme Hukan kanssa siis Koirakoulu Silkkitassun arkitottelevaisuuden alkeiskurssille Heinäkuun alkupuolella. Kurssi oli lyhyt ja koostui kolmesta vajaan tunnin mittaisesta harjoituskerrasta (sikäli kun vielä muistan oikein), joilla todellakin harjoiteltiin aivan perusasioita - istumista, maahanmenoa, hihnakävelyä, luoksetuloa - ja Hukka taisikin olla kurssin vanhin nelijalkainen osallistuja. Asiat olivat meille sinänsä jo tuttuja, sillä olimme harjoitelleet niitä Hukan kanssa jonkinverran kotona, missä istuminen ja maahanmeno jo sujuivatkin melko mallikkaasti. Kursilla tilanne olikin sitten toinen: olimme ulkona mielenkiintoisten hajujen ja toisten koirien seurassa, eikä Hukkiksen keskittymiskyky säilynyt niissä olosuhteissa kovin kauaa. Harjoittelemalla asiat kuitenkin alkoivat pikkuhiljaa sujua ja saimme ötökän mm. istumaan käskystä - ensimmäistä kertaa ulkona :). Harjoittelua on sittemmin jatkettu, sekä kotona että ulkona, ja nykyisin "istu"-komento tai vastaava viitottu käsky toimivat jo kohtalaisen luotettavasti. No, ainakin silloin, kun poika on rauhallisessa mielentilassa. Edistystä on tapahtunut myös maahanmenossa ja vierellä kulkemisessa, vaikka niitä saamme kyllä vielä harjoitella melko lailla. Mutta kirjoittelen näistä myöhemmin lisää :).


Kuopiossa asuvat vanhempani olivat jo pitkään halunneet nähdä Hukan koko karvaisessa persoonassaan, mutta koska heillä on kissa (ihanainen Roosa-neiti) ja koska Hukka on reagoinut näkeminsä kissoihin likimain samoin kuin jäniksiin ja oraviin ("Tahtoo pyydystää! Saalis! Menen perään! Pliiiiis!"), emme olleet vielä päässeet vierailulle. Asia kuitenkin korjautui heinäkuun lopulla: sedälläni on pieni mökki Kuopion lähellä Karttulassa ja hän lupasi sen käyttöömme. Varasin siis muutamaksi päiväksi auton City Car Clubista, ajoimme pikavisiitille Kuopioon ja sieltä sitten muutamaksi päiväksi mökille Karttulaan, jonne myös vanhempani sitten saapuivat päivävierailulle. Otus oli tietenkin taas elementissään nuuskutellessaan pitkin mökin pihaa ja juostessaan pallon perässä... Naapurissa asusti myös keskikokoinen, vanha koiraherra, jota täytyi välillä käydä tervehtimässä. Hukan taipumus vartiointiin nosti hieman päätään vanhempieni saapuessa: isäni sai mökkiin tullessaan vastaansa melkoisen haukkuryöpyn, mutta koira kyllä sitten rauhoittui melko nopeasti (äidilleni ei haukuttu, ehkä samanlainen äänemme vaikutti asiaan...tai äitini kantama ruokakori ;). (Tämä vartiointitaipumus äityi sitten melko pahaksi, kun hieman myöhemmin kesällä vierailimme taas Larin vanhempien luona; kirjoitan siitä enemmän myöhemmin.)

Matkapahoinvoinnista reppana poika kyllä taas kärsi, varsinkin paluumatkalla, jolloin oikaisimme alkumatkasta hieman mutkaisempaa reittiä. Yökkimään oli pysähdyttävä lähes puolen tunnin välein, kunnes kaikki oli saatu ulos :(. Hukka selvästi stressaa autossa matkustamista, mikä varmaan osaltaan vaikuttaa asiaan: stressi ja jännittäminen -> pahoinvointi -> stressi ja jännittäminen. Täytyy kenties jatkossa kokeilla pidemmillä matkoilla rauhoittavia lääkkeitä. Harmi, kun ei ole omaa autoa, silloin pojan voisi totuttaa matkustamiseen toistuvilla lyhyillä ajoilla.

Koulun penkille

Hukka on nyt sitten ilmoitettu koirakouluun: menemme perjantaina Koirakoulu Silkkitassun arkitottelevaisuuden alkeiskurssille :). Saamme toivottavasti itsellemme hyviä koulutusohjeita ja Hukalle mukavaa vaihtelua. Tulevaisuudessa ovat sitten varmasti vuorossa arkitottelevaisuuden jatkokurssi, ohituskurssi ja verijälkikurssi. Ainakin tuon viimeisen pitäisi olla Hukan mieleen :).

"Oikeanpuoleinen liikenne"

Sattuipahan taas tapaus eilen aamulenkillä. Lähdin viemään Hukkista aamukävelylle seisemän aikoihin. Ilma oli hieno eikä liikkeellä ollut juuri ketään (pyhäpäivänä), joten kuljimme kaikessa rauhassa tuttua reittiä: puistonviertä pitkin Mikael Lybeckin katua, sitten Linnankoskenkadun yli Lastensairaalan pikkupuistikkoon ja Merikannontietä takaisin kohti Linnankoskenkatua. Koira kulki hienosti, ei juuri vetänyt, kuunteli naksautuksia ja otti herkkupaloja, ei räyhännyt satunnaisille pyörille eikä muillekaan kulkijoille. Ylitimme risteyksen ja suuntasimme kohti kotia Stenbäckinkatua pitkin. Kuljimme, kuten tavallista, kadun sairaalanpuoleisella jalkakäytävällä. Tällä puolella katuahan jalkakäytävä rajautuu koko matkalla sairaalan pihaa reunustavaan kiviaitaan ja aidan ja jalkakäytävän väliin jää kapea, muutaman kymmenen sentin levyinen nurmikaitale (toinen puoli rajautuu ajoväylään).


Kuljin Hukan kanssa tätä, omaan kulkusuuntaani nähden vasenta jalkakäytävän reunaa; koira kulki vasemmalla puolellani ja nuuski muurinvierustan hajuja. Jossain vaiheessa huomasin, että meitä lähestyy vastaan tarmokkaasti kävelevä mieshenkilö, joka kävelee niin ikään jalkakäytävän muurinpuoleista reunaa. En kiinnittänyt häneen sen suurempaa huomiota, koska ajattelin hänen ohittavan meidät sujuvasti oikealta puoleltamme muuten tyhjällä jalkakäytävällä. Väärä luulo. Mies kävelee vauhdilla meitä kohti, eikä osoita pienintäkään merkkiä väistämisestä; kun hän sitten on parin, kolmen metrin päässä ja tulee yhä suoraan kohti, yritän viime hetkellä siirtyä koiran kanssa syrjään ainoaan vapaaseen suuntaan oikealle. Mies ei vieläkään hidasta, vaan tunkee vauhdilla meidän ja muurin väliin jäävästä kapeasta tilasta...Hukka tietysti luulee miehen tulevan päälle ja rähähtää. Meikäläiseltä meinaa palaa pinna ja kun tyyppi mulkaisee meitä pahasti ohikulkiessaan, huudan hänen peräänsä "Olisit ehkä voinut väistää vähän!", johon saan vastauksen "Meillä on täällä oikeanpuoleinen liikenne!" Aaaargh! Kommentoin vielä hänen selälleen "No niin on, mutta koiran kanssa nyt vaan on luontevinta kulkea pientareen puolella!" Jatkan matkaa sappi kiehuen. Jonkin ajan päästä meitä kävelee vastaan nainen, jota Hukka katsoo varuillaan ja ehdin jo ajatella että nyt koira sitten alkaa rähistä kaikille vastaantulijoille, mutta nainen ohittaa meidät sujuvasti ajoradan puolelta ja ohitus sujuu ongelmitta. Mitähän hittoa kyseisen "herrasmiehen" päässä mahtoi liikkua? Olisiko lähemmäs parimetrisen, bodarinoloisen tyypin miehinen itsetunto kokenut liian suuren kolauksen, jos olisi joutunut hieman väistämään 160 senttistä naista ja koiraa? Onneksi suurin osa ihmisistä on kuitenkin fiksuja.

Mitäs muuta onkaan sitten tapahtunut viimeisimmän kirjoituksen jälkeen... Harjoittelimme parisen viikkoa sitten polkupyörien kohtaamista Kirsin ja hänen pyöränsä avustuksella, eikä Hukka ole sen jälkeen moisista kulkupeleistä juuri enää hätkähtänyt: suurin osa saa mennä rauhassa. Ainoastaan kapeammissa paikoissa, tilanteissa joissa pyörä ajaa vastaan (siis koiran mielestä hyökkää), täytyy otuksen niille kommentoida. Eli tilanteessa ollaan edistytty mukavasti :).


Viime perjantaina Hukka pestiin. Koettelemuksesta selvittiin ilman suurempaa tappelua, vaikka poika kyllä yrittikin paeta wc-pöntön alle (minne se ei todellakaan sovi). Pesun jälkeen vanhaa karvaa irtosi oikein urakalla ja sitä kuoputettiin koirasta kasoittain. Nyt jäljellä alkaa olla enää irtoamaton, karhea peitinkarva, ja meillä on kasassa lanka-ainekset vaikka villapaitaan : ).


Myös Hukalle aikaa sitten tilattu koirafuton saapui viimein ja saimme sen eilen lattialle. Peti otettiin heti käyttöön ja vaikuttaa kokonsa puolestakin oikein sopivalta.

Tässäpä tältä erää : ).

Naksuttelu alkaa

Aloitimme naksutinharjoittelun eilen illalla ja sen vähän perusteella, mitä olemme ehtineet tekemään, lupaavalta vaikuttaa. Homma aloitettiin yksinkertaisella asian esittelyllä: namin anto ja samalla naksaus. Muutamien toistojen jälkeen nami annettiin vasta hieman naksauksen jälkeen, joskus kädestä, joskus lattialle. Sitten harjoittelimme hieman katsekontaktia: kun poika katsoo silmiin, naks ja nami. Lähdin vielä yhden tienoilla viemään poikaa lähipuistoon pisulle ja otin naksuttimen mukaan. Kun hukka odotti ovella minun menevän ensin ulos, naks ja nami. Poika oli selvästi jo tajunnut naksuttimen ja namin yhteyden ja naksahduksen kuultuaan kääntyi korvat höröllä odottamaan tulossa olevaa herkkupalaa :). Ulkona sitten naksutin/palkitsin ötökkää seuraavista asioista: hihna kiristyy ja minä pysähdyn, kunnes koira kääntyy katsomaan minua ja löysää hihnaa (naks); koira löysää hihnaa omasta aloitteestaan tai kulkee jonkin matkaa hihna löysällä (naks); sanon "Hukka" ja poika pysähtyy katsomaan minua (naks); odottaa kauniisti suojatien reunassa (naks); vaihdan suuntaa ja koira seuraa hihnan kiristymättä (naks), jne. Homma toimi ja hienointa asiassa oli, että poika alkoi itse aktiivisesti ottaa katsekontaktia kääntymällä aina välillä katsomaan minua (naks) ja hihna pysyi pitkiäkin aikoja löysänä :).

Tänä aamuna sain pojan keskittymään aikaisempaa paremmin itseeni vaikka lähistöllä ulkoili 4 muuta koiraa... Suojatietä ylittäessä vastaan sitten tuli mies, jota hukka alkoi katsoa hieman turhan kiinteästi ja otti nopean askelen häntä kohti. Sanoin "Hukka" hieman tavallista kuuluvammalla äänellä ja koira kääntyi katsomaan minua...naks, nami ja mies ohitti meidät kaikessa rauhassa :).

Eli vaikuttaa siltä, että naksutinharjoittelulla saataisiin asioita parannettua :). Vilkkaampaan aikaan liikkumista saamme varmaan harjoitella hyvän aikaa, samoin polkupyörien etc. ohitusta, mutta ainakin tässä on alku (ja keino): muutaman minuutin harjoituspätkiä kotona tarpeeksi usein ja naksutin mukaan lenkille.

Ostin sen "Koira ja delfiini" -kirjan lisäksi Emma Parsonsin kirjan "Click to calm - Healing the aggressive dog", jossa on hyviä harjoituksia ja neuvoja. Varsinaisesti kirja keskittyy korjaamaan toisille koirille agressiivisen koiran käytöstä, mutta sitä voi hyvin soveltaa myös pyörärähjään ja jalankulkijoiden pyydystäjään ;),

Remmirähjä

Haukkuongelma on suurimmaksi osaksi ratkennut: monta yötä on mennyt niin, ettei ole haukuttu lainkaan ja nyt kun hesari taas kolahtaa luukusta saatetaan sille haukahtaa kerran tai kaksi, muuten ollaan hiljaa. Olemme ryhtyneet sulkemaan olohuoneen oven yöksi (nukumme olohuoneen alkovissa), jotta Hukka ei pääse yöllä päivystämään ulko-ovelle. Se myös vaimentaa nuo muutamat haukahdukset ainakin jossain määrin, joten toivottavasti häiriö ei ole suuren suuri.

Mutta nyt on sitten ilmennyt ensimmäinen vakava ongelma. Mainitsin jo aikaisemmin siitä pyörille rähjäämisestä. Olemme koettaneet harjoitella asiaa ja totuttaa Hukkista niiden näkemiseen sivuun väistämällä, nameja syöttämällä ja kehumalla kovin kun ohiajo sujuu hyökkäilemättä. Kun väistää ei ole syystä tai toisesta voinut ja pyörälle on rähähdetty, olemme parhaamme mukaan jättääneet reaktion huomiotta. Tästä huolimatta tuntuu siltä, että koiruus on vain muuttunut herkemmäksi reagoiden jo hieman kauempanakin kulkeviin pyöriin ja nyt joukkoon ovat liittyneet myös lastenvaunut ja muut kärryt :p. Näitä kaikkia vielä voisimme melko sujuvasti väistellä, mutta nyt otus on alkanut yrittää napata kiinni myös satunnaisia jalankulkijoita!

Ensimmäinen tapaus sattui eilen alkuillasta, kaksi muuta tänä aamuna. Olimme eilen kävelemässä kotiin hieman pidemmältä alkuiltalenkiltä. Hukka kulki tavalliseen tapaan hihna löysällä edessämme, melkein löntystäen ja aina välillä taaksepäin meitä vilkaisten. Itse juttelin Larin kanssa. Lähipuistoon tullessamme edellemme kääntyi risteävältä kadulta nainen joka kulki sitten muutaman metrin edellämme. Hukka ei reagoinut mitenkään epätavallisesti, sehän ei ole juuri noteerannut jalankulkijoita. Saavutimme naista pikkuhiljaa ja yhtäkkiä koira ponkaisee eteenpäin ja koettaa haukata naista takin selkämyksestä! Olin onneksi sen verran hereillä, että ehdin vetäistä poikaa taaksepäin eikä koira ei saanut kunnon otetta, vaan hampaat luiskahtivat takista jälkiä jättämättä. Nainen tietysti pelästyi (samoin me) ja poistui nopeasti paikalta. Huomasimme tässä vaiheessa, että hän ei ollut aivan selvinpäin... Olisiko se saattanut olla syy?

Tänä aamuna vein sitten Hukan aamupisulle seisemän aikaan. Kotiin palatessamme alkoi ihmisiä olla jo jonkin verran liikkeellä ja vastaamme käveli paria kassia kantava nainen. Koira singahti kohti ja yritti napata kiinni muovikassista; seuraavaksi vastaantullutta naista poika yritti tarttua takinhelmasta. Argh!

Olemme hieman ymmällämme tästä, koska aikaisemmin vastaan/ohi kävelleet ihmiset on ohitettu kaikessa rauhassa hihna löysällä, eivätkä nuo tilanteet ainakaan meidän nähdäksemme poikenneet aikaisemmista. Olisiko kyseessä jonkinlainen pikkuhiljaa kumuloituva, vilkkaan liikenteen jne. aikaansaama stressi? Vai kotiutumista seuraava reviirikäyttäytyminen (olimme kummassakin tapauksessa tutuilla kotinurkilla)? Tälle käytökselle on joka tapauksessa kyllä ehdottomasti saatava pikainen stoppi, koska joudumme ohittamaan kävelijöitä useita kertoja aina, kun koiruus viedään ulos. Ja jos tuo toistuu, ei poikaa uskalla pitää löysässä hihnassa, ettei oikeaa vahinkoa pääse tapahtumaan. Ja kireä hihna pahentaa tilannetta...

Ostin juuri Karen Pryorin "Koira ja delfiini"-kirjan, jossa esitellään positiiviseen ehdollistamiseen perustuvan koirankoulutuksen perusteet ja ajattelimmekin nyt ottaa naksuttimen käyttöön Hukan opettamisessa. Ja opetus aloitetaan ulkona liikkumisesta.

Äänijänteiden paluu

Naudanluut eivät onneksi näytä sotkevan Hukan ruoansulatusta, niitä on nyt tarjottu ajanvietteeksi pariin otteeseen. Luiden lisäksi pojalla on pari kongia, joita olemme toistaiseksi täyttäneet erilaisilla kuivaraksuilla. Kun Hukka tajusi homman idean ja huomasi saavansa raksut ulos lelua pyörittelemällä, ei niiden tyhjentämiseen juuri aikaa kulu; pitänee pikkuhiljaa siirtyä "oikeisiin" täytteisiin, erilaisiin mössöruokiin, kun pojan mahakin on nyt jo toiminut aika normaalisti :). Tänä aamuna Hukka sai matolääkkeet, yhden hieman vajaan Drontal Comp. Forte -tabletin, joka meni kätevästi alas palasina, lihapulliin piilotettuna.

Hukka on selvästikin kotiutumassa, koiruus on nimittäin päättänyt ryhtyä vahtimaan asuntoamme ja on sen myötä löytänyt äänijänteensä :p. Herra on kyllä päivät aivan kauniisti, eikä edelleenkään juuri noteeraa rappukäytävän ääniä. Alkuyökin kuluu nukkuessa, mutta aamuyöstä naksahtaa päälle vahtivaihe (joskus viiden tienoilla, alkaa lehdenjakajan kierroksesta, vaikka oma lehtemme jääkin vielä oven ulkopuolelle). Silloin ötökkä muuttaa eteiseen ja ilmoittaa pienistäkin äänistä murahtelemalla ja haukkumalla. Tätä jatkuu vielä puoli seitsemän aamupisujen jälkeenkin, aina siihen asti, kun olemme molemmat nousseet kunnolla ylös. Ostimme eilen DAP-haihduttimen, jos se vaikka auttaisi pääsemään tavasta eroon, ja löysimme Turid Rugaasin kotisivulta hyvän vinkin, jota olemme nyt käyttäneet: aina kun poika alkaa haukkua/murista jne., jompikumpi meistä kävelee eteiseen ja asettuu seisomaan oven ja koiran väliin selkä koiraan päin sitä mitenkään kummemmin huomioimatta. Siinä sitten seisomme, kunnes poika lopettaa (yleensä siihen ei mene kauaa) ja siirtyy hieman kauemmas makuulle. Jos se siirtyy esim. olohuoneeseen ja rauhoittuu sinne, kehumme sitä siinä vaiheessa. Kun sitten menemme itse takaisin nukkumaan, rauha kestää jonkin aikaa... Sitten otetaan uusiksi. Tuon pitäisi ajan mittaan saada koira tajuamaan, että vahtiminen on meidän hommamme :). Onneksi haukkuminen ei kuitenkaan ole mitenkään taukoamatonta, mutta kyllä suuren koiran ääni on aamuyöstä aika kuuluva :P.

Muita ongelmia ei toistaiseksi ole ilmennyt. Olemme koettaneet väistellä toisia koiria ulkona liikkuessamme, mutta toissailtana osuimme nenäkkäin entisten naapurien ja heillä hoidossa olevan pienen narttukoiran kanssa. Kiertämään ei ehtinyt... Hukka tervehti toista oikein kauniisti kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja kun huomasi, että pientä hieman hirvitti, jäi suosiolla hieman kauemmas seisomaan puhelumme ajaksi :). Käväisi kyllä oma-aloitteisesti nuuhkaisemassa naapurit, jotka kovin kehuivat sen rauhallisuutta. Eli Hukka näyttäisi tulevan toimeen ainakin narttukoirien (kuin myös pentujen) kanssa.