Nukkuu Raadonsyöjien Kanssa

Hukka hävisi toissayönä pihalta, läksi viimeiseltä iltapissiltä hyvin määrätietoisesti takapellolle ja katosi pimeään. Se oli ollut koko alkuillan kovin kiinnostunut tuulen mukanaan kuljettamista hajuista, haistellut ilmaa kuono pystyssä ja kuunnellut Ääniä Joita Muut Eivät Kuule. Alkuyöstä uteliaisuus sitten kävi ylittämättömän suureksi ja korvat sulkeutuivat kotiväen kutsuilta ja komennuksilta.

Huutelin ja viheltelin poikaa aikani ja Lari läksi lopulta etsintäkierrokselle taskulampun kanssa, tarkisti paikat jotka Hukkista yleensä kiinnostavat pihapiirin läheisyydessä, mutta poikaa ei näkynyt eikä kuulunut. Naapurin koiratkin olivat hiljaa. Palasimme sisälle odottelemaan. Parinkymmenen minuutin kuluttua menin uudelleen ulos kuuntelemaan ja yhtäkkiä Allu, joka oli oleskellut pihassa kiltisti koko ajan, valpastui ja alkoi tuijottaa talon nurkalle. Hetken kuluttua Hukkis ilmestyi pihan hämärään valopiiriin riiputtaen suurehkoa möykkyä suussaan.

Menin sisälle ja huusin Laria tuomaan taskulampun, pelkäsin Hukan nyt viimein onnistuneen pyydystämään sen lähistöllä asustelevan supin tai jonkin muun varomattoman otuksen. Mutta ei, koiran suussa roikkui harmaanvihreää säkkiä muistuttava, hieman limaiselta näyttävä ja kammottavan hajuinen möykky, jonka se sitten laski maahan, ravisti hieman ja alkoi syödä. Kesti hetken ennen kuin tajusin: hirven maha! Hukkis oli haistanut jonkin hirviporukan perkeet ja löytänyt Suuren Aarteen. Nyt se tyytyväisenä mutusteli saalistaan, ravisteli sitä aina välillä saadakseen mahan sisällä vielä olevan, osaksi sulaneen kasvimassan pois ja murisi välillä pitääkseen asiasta hyvin kiinnostuneen Alicen kauempana.

Pakenimme hajua sisälle ja jätimme Hukan hetkeksi nauttimaan aarteestaan. Jonkin ajan kuluttua otus sitten tulikin kutsuttaessa kiltisti sisälle - ei onneksi koettanut tuoda ruokaansa mukanaan - ja päätyi saman tien kylpyhuoneeseen pesulle: etutassut, rinta ja naama olivat erittäin haisevan, vihreän mönjän peitossa, joka onneksi kuitenkin tuoreena läksi melko helposti pois.

Pesuoperaation jälkeen koirat saivat järsittäväkseen puruluut ja niin harhautettuina eivät juuri välittäneet, kun livahdimme ulos keräämään mahan sisältöineen vanhaan ämpäriin, missä se sitten päätyi autotalliin odottamaan seuraavaa päivää ja kuljetusta pois. Kauas pois, hajunkin ulottumattomiin.

Pääsimme lopulta viimein nukkumaan ja vaivuimme uneen viehkon "Hirvenmaha-Omenakoirashampoo" -tuoksun tuudittamina.

Suuri Metsästysretki

Tämän aamupäiväistä kävelyä ei ainakaan tylsäksi voi sanoa: vakiolenkin kiertämisestä ja leppoisasta nuuskuttelusta kehittyi Suuri Metsästysretki, jolta taluttaja palasi kotiin hikeä valuen ja Suuri Metsästäjä verisiä suupieliään lipoen. Mutta aloitetaanpa alusta.

Lähdin viemään Hukkista aamulenkille hieman kymmenen jälkeen ja kun koiruus oli kahtena edellisenä aamuna päässyt hieman pidemmälle lenkille Sibeliuspuistoon, niin päätin tänään kiertää vain vakioreittimme: lähipuistojen laitaa Lastenlinnaa kohti ja sitten Lastenlinnan ja Sibeliuspuiston välimaastoon jäävän pikku puistikon ja metsäläntin ympäri. Alkumatka sujui leppoisasti, Hukkis nuuhkutteli kaikessa rauhassa eteenpäin, tarkisti välillä metsäläntin puut oravien varalta; muisti varmaan haukkuneensa paikalla oravaa pari päivää sitten.

Palailimme kaikessa rauhassa takaisin Lastenlinnaa kohti metsäläntin kierrettyämme ja päätin sitten oikaista kotiinpäin pienen kallioisen mäennyppylän yli. Tästä oikaisusta on tullut meille aika tavallinen käytäntö: mäen juurella on pieni kaitale ruohikkoa, pensaita ja puita joiden seassa Hukka mielellään tutkii hajuja ja itse mäen päältä avautuu mukava näkymä Rajasaaren suuntaan... toiselle puolelle on sitten hyvä tähystää ja tarkistaa ettei lähipuistikkoon ole ilmaantunut kierroksen aikana viholliskoiria. Tänään Hukkis sai mäen juuren heinikossa vainun, jota alkoi tohkeissaan seurata ja kuinka ollakaan, onnistui ajamaan liikkeelle päiväpiiloonsa asettuneen rusakon. Pupu meni menojaan ja jatkoimme matkaa kallion viertä pitkin.

Yhtäkkiä koira sinkosi läheisen pensaan juureen ja alkoi innoissaan tavoitella sieltä jotain. Menin lähemmäs ja koetin nähdä mikä poikaa niin kiinnosti, mutta en huomannut kuivan heinän seassa mitään ihmeellistä, joten ajattelin Hukkiksen ehkä innostuneen hiiren tai muun pikkuotuksen rapinasta. Ryhdyin vetämään koiraa poispäin, kun se yhtäkkiä peruutti taaksepäin suussaan suuren greipin kokoinen, harmaanruskea piikkipallo. Kerälle kiertynyt siili! Kiljaisin Hukalle "Ei!", mitä se ei innoissaan todennäköisesti edes kuullut, mutta onneksi ote oli huono ja pojan ravistaessa päätään, siili vierähti sen suusta maahan. Kiskaisin samantien Hukan kauemmas, tai siis ainakin yritin. Otus nimittäin iski neliraajajarrutuksen päälle ja koetti kaikin voimin kiskoa itseään takaisin saaliinsa luo. Pääsin kuitenkin lopulta voitolle ja sain hinattua Hukan kauemmas ja lopulta ylös kallion päälle. Koira näytti olevan kunnossa ja siilikin oli varmasti selvinnyt pelkällä säikähdyksellä.

Hengähdin hieman ja läksimme laskeutumaan mäen päältä alas puistoon, kun koira taas yhtäkkiä sinkosi vauhdilla läheiseen pensaikkoon ja hetken kuluttua näin sen suussa... toisen siilin. Tämänkin Hukka pudotti vetäessäni koiraa taas kaikin voimin taaksepäin. Hihna oli kuitenkin kiertynyt pensaan oksan ympärille, enkä saanut vedettyä Hukkaa pois. Jouduin löysäämään hihnaa, jolloin Hukka ilmeisen fiksuna otuksena kurotti käpälänsä ja vieritti sopivasti pyörivän piikkipallon taas ulottuvilleen ja nappasi sen uudelleen suuhunsa. Hukkis peruutti saaliineen ulos pensaasta, päätti ilmeisesti parantaa otettaan ja pudotti siilin uudelleen, jolloin sain sen vihdoin vedettyä kauemmas. Tällä kertaa Hukka ei selvinnyt naarmuitta: koiran suupielet olivat verisen kuolan peitossa ja verta vuosi sen suupielistä ja parista paikkaa ikenistä. Siili onneksi näytti vahingoittumattomalta, vaikkakin hieman kuolaiselta, kovin läheltä en tosin päässyt otuksen vointia tarkistamaan keskittyessäni raahaamaan innoissaan vinkuvaa ja kiskovaa koiraa paikalta poispäin.

Pääsimme sitten kunnialla takaisin kotiin, vaikkakin huomasin Hukan namipalapussin pudonneen rytäkässä takkini taskun suusta roikkumasta. Pojan suusta ei tarkistettaessa sen suurempia reikiä löytynyt, huulissa tosin erottuivat ne pari jo aiemmin huomaamaani piikinjälkeä. Tarjosin Suurelle Metsästäjälle lohdutukseksi jäisen kanansiiven, jonka se halukkaasti rouskuttelikin, vaikka huulista vielä hieman verta tihkuikin. Eli muutamalla naarmulla Suuresta Metsästysretkestä selvittiin, opiksi ei kuitenkaan varmaan otettu. Vältämme siis suosiolla, tai ainakin taluttajan päätöksellä, nyt muutamia päiviä "Siilimäkeä".

Jälkikirjoitus:
Kuljimme päiväkävelyllä paikan ohi ja Larin jäädessä Hukan kanssa puiston puolelle odottamaan (kamala parku), kipaisin mäelle katsomaan, löytäisinkö sen pudonneen namipalapussin (ja varmistamaan, ettei siilille käynyt kuinkaan). Siiliä ei näkynyt, mutta pussi löytyi pensaan juurelta...tarkkaan tyhjenettynä. Toivottavasti naudanmahapalat päätyivät siilin suihin, korvauksena koetusta säikähdyksestä :).

Kevättä, kanansiipiä ja karvaa

Tänään oli aivan mielettömän hieno sää: pari astetta pakkasta ja auringonpaistetta. Kun maassa vielä oli luntakin enemmän kuin vielä koskaan tänä talvena, niin en aamulenkillä malttanut olla menemättä Hukkiksen kanssa Rajasaareen. Hukka kulki yllättävän hienosti, selvisimme saareen menevän tien neljällä istumisella. Poika on nimittäin taas viime päivinä ollut ulkona kovin tohkeissaan, kun lähiseudulla alkaa taas olla juoksuisia narttuja, ja meno on sitten sen mukaista; kiskomisen yltyessä ja pysähtymisen aiheuttaessa parkumista olemme ryhtyneet laittamaan poikaa aina hetkeksi sivulle istumaan...rauhoittuu siinä sitten hieman :). Saaressa oli mukavaa, sopivasti haisteltavia kavereita, eikä onneksi yhtään liian kiinnostavaa narttua. Paikalle tosin saapui nuori, alta parivuotias rhodesiankoirauros, jolle Hukkis kävi hieman uhoamaan, ei tosin kuitenkaan mitenkään aggressiivisesti. Nojaili vain päätään toisen niskaan ja koetti pariin otteeseen hivuttautua selkään; poistuimme sitten toista kiusaamasta. Hormonipiikki olisi kyllä varmaan taas pojalle paikallaan.


Olemme viime aikoina silloin tällöin syöttäneet Hukkikselle raakoja kanansiipiä, jotka maistuvat nirsolle otukselle varsin hyvin. Kovin montaa ei kerrallaan ainakaan vielä voi syöttää, kun tuppaavat hieman löysyttämään vatsaa. Siivet on myös parasta antaa jäisinä tai syöttää kädestä, sillä muuten Hukkis koettaa niellä ne hieman liian suurina paloina. Kädestä syöminen on onneksi kivaa :). Ja hyvää on.




Tässä vielä pari kuvaa, joista näkyy, kuinka karva on jo kasvanut takaisin ajeltuun kylkeen. Selkäharjan kohdalla sillä on pituutta jo yli kolme senttiä :).

Äänijänteiden paluu

Naudanluut eivät onneksi näytä sotkevan Hukan ruoansulatusta, niitä on nyt tarjottu ajanvietteeksi pariin otteeseen. Luiden lisäksi pojalla on pari kongia, joita olemme toistaiseksi täyttäneet erilaisilla kuivaraksuilla. Kun Hukka tajusi homman idean ja huomasi saavansa raksut ulos lelua pyörittelemällä, ei niiden tyhjentämiseen juuri aikaa kulu; pitänee pikkuhiljaa siirtyä "oikeisiin" täytteisiin, erilaisiin mössöruokiin, kun pojan mahakin on nyt jo toiminut aika normaalisti :). Tänä aamuna Hukka sai matolääkkeet, yhden hieman vajaan Drontal Comp. Forte -tabletin, joka meni kätevästi alas palasina, lihapulliin piilotettuna.

Hukka on selvästikin kotiutumassa, koiruus on nimittäin päättänyt ryhtyä vahtimaan asuntoamme ja on sen myötä löytänyt äänijänteensä :p. Herra on kyllä päivät aivan kauniisti, eikä edelleenkään juuri noteeraa rappukäytävän ääniä. Alkuyökin kuluu nukkuessa, mutta aamuyöstä naksahtaa päälle vahtivaihe (joskus viiden tienoilla, alkaa lehdenjakajan kierroksesta, vaikka oma lehtemme jääkin vielä oven ulkopuolelle). Silloin ötökkä muuttaa eteiseen ja ilmoittaa pienistäkin äänistä murahtelemalla ja haukkumalla. Tätä jatkuu vielä puoli seitsemän aamupisujen jälkeenkin, aina siihen asti, kun olemme molemmat nousseet kunnolla ylös. Ostimme eilen DAP-haihduttimen, jos se vaikka auttaisi pääsemään tavasta eroon, ja löysimme Turid Rugaasin kotisivulta hyvän vinkin, jota olemme nyt käyttäneet: aina kun poika alkaa haukkua/murista jne., jompikumpi meistä kävelee eteiseen ja asettuu seisomaan oven ja koiran väliin selkä koiraan päin sitä mitenkään kummemmin huomioimatta. Siinä sitten seisomme, kunnes poika lopettaa (yleensä siihen ei mene kauaa) ja siirtyy hieman kauemmas makuulle. Jos se siirtyy esim. olohuoneeseen ja rauhoittuu sinne, kehumme sitä siinä vaiheessa. Kun sitten menemme itse takaisin nukkumaan, rauha kestää jonkin aikaa... Sitten otetaan uusiksi. Tuon pitäisi ajan mittaan saada koira tajuamaan, että vahtiminen on meidän hommamme :). Onneksi haukkuminen ei kuitenkaan ole mitenkään taukoamatonta, mutta kyllä suuren koiran ääni on aamuyöstä aika kuuluva :P.

Muita ongelmia ei toistaiseksi ole ilmennyt. Olemme koettaneet väistellä toisia koiria ulkona liikkuessamme, mutta toissailtana osuimme nenäkkäin entisten naapurien ja heillä hoidossa olevan pienen narttukoiran kanssa. Kiertämään ei ehtinyt... Hukka tervehti toista oikein kauniisti kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja kun huomasi, että pientä hieman hirvitti, jäi suosiolla hieman kauemmas seisomaan puhelumme ajaksi :). Käväisi kyllä oma-aloitteisesti nuuhkaisemassa naapurit, jotka kovin kehuivat sen rauhallisuutta. Eli Hukka näyttäisi tulevan toimeen ainakin narttukoirien (kuin myös pentujen) kanssa.

Sudesta Hukaksi

Näyttää siltä, että Sudesta tulee Hukka. Hukka taipuu suussa paremmin (Hukalle, Hukalta...), eikä ainakaan aiheuta satunnaisissa kuulijoissa sydämentykytystä koiraa metsässä huudettaessa ;). Poika myös näyttää pikkuhiljaa tunnistavan Hukka-sanan itseään tarkoittavaksi. Susi-Hukka, Hukkanen, Hukkis :).

Riisi ja raejuusto ei sellaisenaan enää kelpaa, eikä oikein maistu kuivaraksuilla höystettynäkään. Siirryimmekin seuraavanlaiseen sekoitukseen: n. 3/4 lihaliemessä keitettyä tummaa riisiä, raejuustoa ja Eukanuba Adult Large -kuivanappuloita, 1/4 Neu tai Neu Heavy pakasteruokaa (saa lähieläinkaupasta "makkarana", sisältää kypsennettyä lihaa ja sisäelimiä, vihanneksia, riisiä jne.). Näyttää maistuvan oikein hyvin, poika on ruvennut syömään ihan kunnolla. Saadaan vähän tuhdimpaan kuntoon, on vielä nimittäin kovin laiha. Ruoka on vielä terästetty Tehobaktilla (maitohappobakteereita), jotta vatsa ei mene sekaisin (on jo parempaan päin).

Hukka äkkäsi illalla sänkymme alle piilotetun täkin, sen jota se riepotti toissailtana, ja päätimme antaa sen erikoisleluksi, jota saa riepottaa aina silloin tällöin. Voi sitä riemua! Välillä koira järsi peittoa silmät kiinni poskihampaillaan, välillä repi siitä antaumuksella suikaleita ja kiskoi täytteitä. Mitään se ei onneksi niellyt, vaan syljeskeli kaikki palaset pois. Tuntuu jotenkin siltä, että Hukka saattaa hyvinkin olla kolmea vuotta nuorempikin :).

Tyynysotaa!

Eilisilta oli mielenkiintoinen. Susi kävi miehen kanssa lähipuistossa iltapisulla vielä puolenyön jälkeen ja oli kotiin palattuaan kovin rapsuttelua vailla. Se kupsahti selälleen lattialle, huitoi kovin tassuillaan ja alkoi hetken kuluttua hieman piehtaroida ja näyttää siltä, että olisi halunnut hieman villitä ja nujuta rapsuttajan kanssa. Painileikkeihin ei kuitenkaan ryhdytty vaan vetäydyimme pikkuhiljaa yöpuulle. Sammutimme valot. Hetken päästä alkoi matolta Suden paikalta kuulua repivää ääntä ja ajattelimme ensin sen järjestelevän mattoa pesäkseen (Susi ei ollut osoittanut kiinnostusta sille laitetussa pesässä nukkumiseen vaan on valinnut vapaan matonpuoliskon paikakseen). Ääni kuitenkin jatkui ja voimistui. Sytytimme valot…Susi makasi matolla ja repi autuaasti riekaleiksi suurta tyynyä, jonka se oli ottanut täkin alta sille tehdystä pesästä! Se näytti tosi tyytyväiseltä kiskoessaan täytteitä pihalle, ja meille tuli kiire takavarikoimaan "lelua", ettei se vaan ehtisi niellä mitään. Kun tyyny (ja toinen samanlainen) oli saatu turvaan, jäimme katsomaan herran edesottamuksia: seuraavaksi käytiin pesässä olleen täkin kimppuun. Poika oli kuin pahainen pentu, joka riemuissaan riepottaa uutta lelua…meillä oli naurussa pitelemistä, mutta poishan sekin oli otettava. Vaihdoimme "saaliin" herkkupalalla täytettyyn kongiin ja annoimme koiran puuhata hetken sen kanssa ennen uutta nukkumaanmenoyritystä. Toinen yllätys: herra olisi kovin tahtonut tulla perässä sänkyymme. Ei tosin yrittänyt kovin montaa kertaa, vaan asettui sitten (lopulta) rauhassa matolle nukkumaan.


Loppuyö sujui taas rauhallisesti, eikä sisälle taaskaan tehty tarpeita. Aamulenkille lähtö sujui jo mallikkaasti, portaatkaan eivät enää pelottaneet…tulomatkalla taas tosin yritettiin syödä pari yllättäen ilmestynyttä pyöräilijää :P. Aamiaisella Susi koetti nousta pöytää vasten ottamaan Larin lautaselta leipää, mutta uskoi kyllä kiltisti kieltoa. Oma ruoka ei tänään oikein tahdo maistua: herra söisi mieluummin jotain muuta kuin riisiä ja raejuustoa, mutta kun vatsa on vielä hieman löysällä, niin kovin paljoa ei muuta arvaa vielä antaa. Riisipiirakat kyllä maistuvat (samoin piimä) ja niitä on syöty päivän mittaan muutama muun ruoan seasta (ja siinä sivussa menee aina vähän riisiä ja raejuustoakin :).

Päiväkävelylle mentäessä poikkesimme läheisessä eläinliikkeessä hankkimassa 10-metrisen jälkiliinan ja luvalliseksi riepotusleluksi paksun solmuköyden. Jälkiliinaa kokeilimme metsässä sopivalla aukiolla... Susi ei oikein aluksi osannut lähteä viereltä kauemmas, mutta kun huomasi voivansa liikkua hieman pidemmälle, kierteli vähän matkan päässä nuuhkimassa hajuja. Seurasi meitä kyllä koko ajan ja tuli kutsusta heti luo. Harjoittelimme myös pari kertaa piiloleikkiä: toinen meni lähistölle piiloon ja sitten Susi sai etsiä…löytäminen oli tosi mukavaa, kun sai vielä naminkin! Sudella on myös selvästi metsästysviettiä: se seuraa oravien hajujälkiä, nousee jäljen perässä jopa puun runkoa vasten niin ylös kuin pääsee.


Nyt pikkuinen nukkuu taas tuossa matolla köydenpurusession jälkeen (sai sen melkein poikki muutamassa minuutissa) ja önähtelee välillä…toivottavasti tyytyväisyyttään.