Joulukortti

Rauhallista Joulua ja Hyvää Vuotta 2009!

Harrastus

Hukka on kehittänyt itselleen uuden lempiharrastuksen: myyrästyksen. Tavallisten kävelyreittiemme varsilta löytyy useita joutomaita ja ruohikkoisia tienreunuksia, jotka ovat myyrien asuttamia ja viime viikkojen ajan Hukkis on metsästänyt niitä suurella antaumuksella. Kuono tungetaan jokaiseen vastaantulevaan koloon ja kun nenä kertoo kolon olevan asutettu, alkaa innokas kaivaminen. Toistaiseksi saaliiksi on jäänyt vasta yksi epäonninen myyrä, jolla ei ilmeisesti ollut kolostaan varapoistumistietä. Tässä muutama kamerakännykkäkuva tämänaamuiselta kävelyltä; tällä kertaa maansiirtotyö ei tuottanut tulosta :).

Terveisiä Raumalta

Jaaha, edellisestä kirjoituskerrasta onkin sitten kulunut "vain" puoli vuotta, melkein. Aika kuluu ihan käsittämättömän nopeasti. Emme siis ole kadonneet maan päältä ja Hukkakin voi mainiosti :). Puolessa vuodessa on vain tapahtunut kaikenlaista ja kiirettä on piisannut... Muutimme elokuun alussa Raumalle uuden työni perässä ja asustelemme nyt siis täällä länsirannikolla. Muutto oli hirmuinen hässäkkä (suuret kiitokset vielä tätäkin kautta kaikille auttajille!) ja etukäteen hieman jännitti Hukkiksen suhtautuminen, mutta poika pärjäsi hienosti. Kun yhtä huonetta tyhjennettiin, laitettiin Hukka toiseen oven taakse odottamaan leluineen ja vesikuppeineen, ja pienen huolestuneen alkupiipityksen jälkeen se odotteli kaikessa rauhassa :). Matka Raumalle sujui oman auton takatilassa (hankimme sen hieman ennen muuttoa) ja perillä poika odotteli keittiössä tavaroiden sisälle kannon ajan.

Hukka hieman ihmetteli alkuun uutta asuntoa (meillä on täällä nyt mukavan tilava kolme huonetta ja keittiö sekä parveke) ja paikkaa ja näytti odottavan kotiinlähtöä, mutta on nyt jo täysin kotiutunut. Hukka on myös oppinut kulkemaan hissillä! Kämppämme on kerrostalon ylimmässä (viidennessä) kerroksessa ja portaat ovat kapeammat ja jyrkemmät kuin Helsingissä; hukka ei ole missään vaiheessa suostunut kulkemaan niitä ylös ja alasmenokin tyssäsi jokin aika sitten, kun otus oli liukunut yhden porrasvälin alas mahallaan, joten hissi jäi ainoaksi mahdollisuudeksi. Muutamaan otteeseen Hukkiksen joutui raahaamaan siihen epäilyttävään kopperoon väkisin, mutta onneksi koiruus oppi pian, ettei pelättävää ole. Nyt hissillä kuljetaan sujuvasti (ja toivotaan että se pysyy kunnossa!).

Seutu on huomattavasti rauhallisempaa kuin Taka-Töölö, illalla ei yhdeksän jälkeen juuri ketään liiku, joten lähistöllä on hyvä tehdä pitkiä kävelylenkkejä. Rajasaarta kyllä kaipaamme suuresti: lähistöllä on kyllä koira-aitaus jossa käymme varsin usein, mutta se on niin pieni, että Hukka ei siellä juuri pääse juoksemaan, ja jos paikalle sattuu toinen uroskoira, niin rähinähän siitä syntyy. Rauman kaksi muuta koira-aitausta ovat ilmeisesti yhtä pieniä...Täytyy kuitenkin käväistä joskus vilkaisemassa niitäkin.

Hukkiksen kunto on ollut hyvä :). Nesteenpoistolääkkeet vähennettiin pikkuhiljaa ja niiden syönti loppui kokonaan reilu kuukausi sitten. Nyt on käynnissä sydänlääkkeen vähennys: tällä hetkellä Hukka saa puolet aikaisemmasta annoksesta ja kohta sitäkin ryhdytään pienentämään. Käytimme Hukkaa jokin aika sitten paikallisessa eläinlääkäriasema KnowHaussa, missä lääkäri kuunteli pojan sydämen ja kehui sen lyövän hienosti. Kun sydänlääkkeestäkin on sitten päästy eroon, niin käytämme poikaa vielä kontrolliröntgenissä, jotta nähdään, ettei keuhkoihin ole ryhtynyt kertymään uudelleen nestettä. Hyvältä siis näyttää :).

Karvaräjähdyksiä

Hukkiksen karvanlähtö on nyt pahimmillaan; onkin pojalla jo korkea aika pudottaa talviturkki. Lattiat ovat täynnä karvaa, joka yön aikana mystisesti keräytyy tupoiksi nurkkiin ja ovenpieliin. Välillä löytyy tiiviitä valkoisia karvatuppoja kuin höyheniä tai untuvia. Mielenkiintoista, kuinka karvanlähtö etenee koirassa paikasta toiseen. Alusvillan irtoaminen alkoi lonkista, joista karvaa kuoputettiin kourakaupalla useita päiviä, sitten irtoaminen eteni kylkiin ja lapoihin ja nyt niskan ja kaulan tuuheasta harjasta on alkanut irrota untuvatuppoja. Takajalkojen pitkistä pöksyistä ja hännästä karva irtoaa viimeisenä. Irtoavan karvan kuoputtaminen ja nyppiminen on omituisen addiktoivaa puuhaa: irtoamassa oleva karva erottuu muun turkin joukosta vaaleana utuna ja kun sellaisesta kohdasta nyppäisee, tapahtuu pieni karvaräjähdys tiukkaan pakkautuneen villan irrotessa ja välillä tuntuu, että sitä riittää loputtomasti. Otan vielä vähän tuosta. Ja tuosta. Ja sitten onkin vierähtänyt puoli tuntia. Hukkis onneksi näyttää pitävän nyppimisestä ja köllöttää kyljellään tyytyväisenä tuhisten; vanha turkki varmaan hieman kutittaa ja turkin läpikäynti on otuksen mielestä varmaan pitkä lellimishetki. Pohjavillan irrottua turkki on varmasti myös paljon viileämpi, kun jäljelle jää lähinnä vain karkeampi ja jäykempi peitinkarva.
Irronneen karvan olemme keränneet talteen ja sitä onkin yhdessä viime keväisen karvanlähdön aikana kerätyn kanssa kertynyt jo pienehkö pahvilaatikollinen. Tiukkaan pakattuna. Olemme ajatelleet lähettää villan kehrättäväksi, kun tämänkertainen nyt loppuu... Koirankarvalanka on kuulemma lämmintä ja pehmeää.

Koiravahtina

Larin vanhemmat lomailivat viime viikon Roomassa, joten me matkasimme Hankoon koiranhoitajiksi. Homma meinasi kyllä tyssätä heti alkuunsa, sillä kuin kohtalon oikusta sekä Una että Martta päättivät pitää juoksunsa juuri samaan aikaan. Tytöt olivat olleet hormonilääkityksellä muutamia päiviä juoksun keskeyttämiseksi, mutta hieman kuitenkin jännitti, kun sunnuntai-iltana Hankoon menimme: kuinka Hukka mahtaisi suhtautua? Tytöt tulivat meitä pihalle vastaan ja Hukka kömpi ulos autosta...haisteli kumpaakin hieman tavallista tarkemmin ja paineli sitten nostamaan koipeaan lähimpään pensaaseen. Tilanne selvä, lääkkeet olivat onneksi ehtineet vaikuttaa, eikä Hukkis innostunut tytöistä sen enempää, joten saatoimme huoletta jäädä pitämään seuraa koirille :).

Ja koirat pitivät seuraa toisilleen. Ilma oli hieno koko viikon ajan, joten vietimme aikaa pihalla, missä koirat olisivat viihtyneet vaikka kuinka kauan nuuskuttelemassa ja palloa jahtaamassa. Loppuviikosta Hukkista ei tosin enää arvannut pitää irti, sillä näimme pari kertaa kävelyltä tullessamme talon läheisessä metsikössä valkohäntäpeuroja, joita Suuri Metsästäjä olisi välttämättä halunnut päästä jahtaamaan. Parin peurojen jäljille suuntautuneen karkumatkan jälkeen pidimme Hukkaa sitten pihallakin pitkässä liinassa, vaikka eihän se koiran mielestä yhtä mukavaa ollutkaan.


















Käytimme myös hyväksemme tilavaa, kauttaaltaan kaakeloitua kylpyhuonetta ja pesimme Hukan (kun poika viimeksi pestiin kotona, kämppä lainehti eteistä myöten), joka onneksi alistui moiseen operaatioon jo edellistä kertaa paremmin ja seisoi kiltisti paikallaan sen suuremmin rimpuilematta. Ulkona oli sitten mukava kuivatella märkää turkkia.

Illat ja yötkin sujuivat rauhallisesti: Una nukkui eteisen oven edessä paikalla, jolla se muutenkin usein nukkuu, Martta nukkui alkuyöt Unan lähettyvillä ja hiipaili sitten muutaman kerran yläkertaan huoneeseen, jossa me nukuimme Hukkiksen kanssa. Hukka murahteli Martalle pari kertaa ja kerran tilanne yltyi molemminpuoliseksi murinaksi Martan hiippaillessa ryöväämään lattialla olleita Hukan nappuloita, mutta sitten koirat asettuivat nukkumaan sulassa sovussa, joskus jopa vierekkäin. Aamuisin lenkille lähtöä odottaessaan Hukkis jopa innostui leikkimään Martan kanssa pariin otteeseen: otukset tönivät ja puskivat toisiaan ja hamusivat toistensa naamaa kidat ammollaan hännät heiluen.

































Perjantaina alkuillasta Una sitten järjesti yllätyksen. Läksimme viemään koiria kävelylle vielä ennen kuin lähdimme ajamaan Helsinkiin (olimme menossa Larin vanhempia vastaan lentokentälle puolen yön aikaan). Hukka ja Martta kulkivat hihnoissa kuten tavallista, Una seurasi tapansa mukaan vapaana ja jäi, kuten usein, pihaan, eikä näyttänyt tahtovan tulla mukaamme kutsumisesta huolimatta. Kiersimme pienen lenkin Tvärminnen kylän kautta ja palasimme takaisin talolle. Una oli kadonnut. Lari läksi Hukan kanssa Hangon tien suuntaan ja minä Martan kanssa kylän suuntaan katsomaan näkyisikö tyttöä. Palasimme talolle reilun viiden minuutin kuluttua, Unaa ei ollut näkynyt. Laitoimme koirat sisälle, hyppäsimme autoon ja läksimme ajamaan Tvärminnen kylälle kävelemäämme reittiä. Tulimme risteykseen, josta olimme kääntyneet takaisin Larin vanhempien talon suuntaan; päätimme kuitenkin jatkaa suoraan ja käydä kääntymässä venesatamassa... Ja siellähän Una oli, istuskelemassa rannalla lähitalon suomenpystykorvauroksen, Kirren, ja sen omistajan kanssa :). Unski oli sitten kuitenkin ilmeisesti päättänyt lähteä peräämme, mutta ei sitten tajunnut kääntyä takaisin kotiin päin ja oli ilmeisesti tuttuja nähdessään sitten mennyt heidän luokseen satamaan. Kirren omistajakin ihmetteli Unan "karkumatkaa" kun "eihän se koskaan lähde pihasta minnekään yksin" ja oli jo ollut lähdössä tuomaan tyttöä takaisin kotiin. Seikkailu siis loppui hyvin ja mekin loppujen lopuksi ehdimme aivan ajoissa kentälle, kun olimme ensin tuoneet Hukan ja tavaramme kotiin. Eikä Hukka oksentanut matkalla kertaakaan :).

Väri

Koirakuvahaasteen aiheena on tällä viikolla VÄRI. Ajattelin ottaa aiheeseen sopivia uusia kuvia, kun nyt olemme tämän viikon täällä Hangossa koiranvahtina, mutta toistaiseksi en vielä ole saanut aikaiseksi kaikelta muulta puuhalta. Tässä kuitenkin yksi hieman vanhempi kuva, jota ei näin suurena tästä blogista vielä löydy:

Hukalla on syksyn väriset silmät.

Aaltoja

Hukka ei suuremmin pidä vedestä, mutta eilisiltaisella Rajasaarilenkillä koettiin sitten sekin ihme, että koira paineli mereen ihan vapaaehtoisesti, ei tosin kovin pitkälle.

Vein Hukkaa "alkuilta"lenkille puolen kymmenen maissa ja kun ilta oli ihana eikä koirapuistossa vielä sinä päivänä ollut käyty, kävelimme Rajasaareen. Puisto oli tyhjä, ehkä hieman yllättäen kauniin sään ja kuitenkin melko aikaisen ajankohdan huomioiden, joten kiersimme saarta kaikessa rauhassa. Hukalla oli taas tutka päällä, kuten varsin usein alkuillasta, ja se singahteli pusikkoihin milloin minkäkin rasahduksen perässä (siilejä saaressa ei kuitenkaan ilmeisesti ole, onneksi :P).

Kävelimme hiekkarantaan ja rannan takana oleville pienille kallioille. Mereltä päin kävi leppoisa tuuli, joka sai aallot loiskumaan kalliota vasten, mitä Hukka hieman ihmetteli. Sitten koira huomasi aallot, jotka kulkivat rantaa pitkin rantaviivaan nähden kohtisuorina, matalina harjanteina, ja loikkasi innoissaan veteen niitä pyydystämään! Olin ihan ihmeissäni enkä voinut kuin nauraa: koira, jota ei ole saanut veteen nakilla houkuttelemallakaan kuin nilkkoihin saakka, juoksenteli innoissaan puoleen sääreen saakka ulottuvassa rantavedessä, läiski aallonharjoja tassuillaan ja koetti pyydystää niitä suuhunsa selvästi nauttien uudesta leikistään :). Välillä poika jopa innostui kaivamaan hiekkapohjaa niin, että vesi vain roiskui. Vesileikit huvittivat Hukkista useita minuutteja ja minä kirosin, kun käsillä ei tietenkään ollut kameraa, vaikka varsin hämäriä otoksista olisi kyllä tullut, kun valoa ei enää niin kovin paljoa ollut. Mutta ehkä Hukka nyt innostuu vesileikeistä toistekin, olisihan se hyvää viilennystä tulevan kesän kuumina päivinä :).

Koirakuvahaaste: Kiire

Tämän viikon koirakuvahaasteessa on aiheena KIIRE. Hukkis ottaa asiat yleensä aika rennosti, mikä näkyy kuvissakin: selasin juuri otokset läpi ja varmaan suurimmassa osassa otus on pitkällään tai muuten vaan löysäilee :).

Muutama aiheeseen tavalla tai toisella liittyvä sentään löytyi ;):

Koira pulassa: "Hei jeesatkaa nyt joku, KIIREESTI!"
"Jos oikein kovasti keskityn, niin ehkä nuo valmistuvat vähän kiireemmin..."
Kiireellä isännän luo :).

Harmi ettei viime päivien siiliepisodin aikana sattunut olemaan kameraa käsillä, siinä nimittäin tuli kaksijalkaisille KIIRE ;).

Suuri Metsästysretki

Tämän aamupäiväistä kävelyä ei ainakaan tylsäksi voi sanoa: vakiolenkin kiertämisestä ja leppoisasta nuuskuttelusta kehittyi Suuri Metsästysretki, jolta taluttaja palasi kotiin hikeä valuen ja Suuri Metsästäjä verisiä suupieliään lipoen. Mutta aloitetaanpa alusta.

Lähdin viemään Hukkista aamulenkille hieman kymmenen jälkeen ja kun koiruus oli kahtena edellisenä aamuna päässyt hieman pidemmälle lenkille Sibeliuspuistoon, niin päätin tänään kiertää vain vakioreittimme: lähipuistojen laitaa Lastenlinnaa kohti ja sitten Lastenlinnan ja Sibeliuspuiston välimaastoon jäävän pikku puistikon ja metsäläntin ympäri. Alkumatka sujui leppoisasti, Hukkis nuuhkutteli kaikessa rauhassa eteenpäin, tarkisti välillä metsäläntin puut oravien varalta; muisti varmaan haukkuneensa paikalla oravaa pari päivää sitten.

Palailimme kaikessa rauhassa takaisin Lastenlinnaa kohti metsäläntin kierrettyämme ja päätin sitten oikaista kotiinpäin pienen kallioisen mäennyppylän yli. Tästä oikaisusta on tullut meille aika tavallinen käytäntö: mäen juurella on pieni kaitale ruohikkoa, pensaita ja puita joiden seassa Hukka mielellään tutkii hajuja ja itse mäen päältä avautuu mukava näkymä Rajasaaren suuntaan... toiselle puolelle on sitten hyvä tähystää ja tarkistaa ettei lähipuistikkoon ole ilmaantunut kierroksen aikana viholliskoiria. Tänään Hukkis sai mäen juuren heinikossa vainun, jota alkoi tohkeissaan seurata ja kuinka ollakaan, onnistui ajamaan liikkeelle päiväpiiloonsa asettuneen rusakon. Pupu meni menojaan ja jatkoimme matkaa kallion viertä pitkin.

Yhtäkkiä koira sinkosi läheisen pensaan juureen ja alkoi innoissaan tavoitella sieltä jotain. Menin lähemmäs ja koetin nähdä mikä poikaa niin kiinnosti, mutta en huomannut kuivan heinän seassa mitään ihmeellistä, joten ajattelin Hukkiksen ehkä innostuneen hiiren tai muun pikkuotuksen rapinasta. Ryhdyin vetämään koiraa poispäin, kun se yhtäkkiä peruutti taaksepäin suussaan suuren greipin kokoinen, harmaanruskea piikkipallo. Kerälle kiertynyt siili! Kiljaisin Hukalle "Ei!", mitä se ei innoissaan todennäköisesti edes kuullut, mutta onneksi ote oli huono ja pojan ravistaessa päätään, siili vierähti sen suusta maahan. Kiskaisin samantien Hukan kauemmas, tai siis ainakin yritin. Otus nimittäin iski neliraajajarrutuksen päälle ja koetti kaikin voimin kiskoa itseään takaisin saaliinsa luo. Pääsin kuitenkin lopulta voitolle ja sain hinattua Hukan kauemmas ja lopulta ylös kallion päälle. Koira näytti olevan kunnossa ja siilikin oli varmasti selvinnyt pelkällä säikähdyksellä.

Hengähdin hieman ja läksimme laskeutumaan mäen päältä alas puistoon, kun koira taas yhtäkkiä sinkosi vauhdilla läheiseen pensaikkoon ja hetken kuluttua näin sen suussa... toisen siilin. Tämänkin Hukka pudotti vetäessäni koiraa taas kaikin voimin taaksepäin. Hihna oli kuitenkin kiertynyt pensaan oksan ympärille, enkä saanut vedettyä Hukkaa pois. Jouduin löysäämään hihnaa, jolloin Hukka ilmeisen fiksuna otuksena kurotti käpälänsä ja vieritti sopivasti pyörivän piikkipallon taas ulottuvilleen ja nappasi sen uudelleen suuhunsa. Hukkis peruutti saaliineen ulos pensaasta, päätti ilmeisesti parantaa otettaan ja pudotti siilin uudelleen, jolloin sain sen vihdoin vedettyä kauemmas. Tällä kertaa Hukka ei selvinnyt naarmuitta: koiran suupielet olivat verisen kuolan peitossa ja verta vuosi sen suupielistä ja parista paikkaa ikenistä. Siili onneksi näytti vahingoittumattomalta, vaikkakin hieman kuolaiselta, kovin läheltä en tosin päässyt otuksen vointia tarkistamaan keskittyessäni raahaamaan innoissaan vinkuvaa ja kiskovaa koiraa paikalta poispäin.

Pääsimme sitten kunnialla takaisin kotiin, vaikkakin huomasin Hukan namipalapussin pudonneen rytäkässä takkini taskun suusta roikkumasta. Pojan suusta ei tarkistettaessa sen suurempia reikiä löytynyt, huulissa tosin erottuivat ne pari jo aiemmin huomaamaani piikinjälkeä. Tarjosin Suurelle Metsästäjälle lohdutukseksi jäisen kanansiiven, jonka se halukkaasti rouskuttelikin, vaikka huulista vielä hieman verta tihkuikin. Eli muutamalla naarmulla Suuresta Metsästysretkestä selvittiin, opiksi ei kuitenkaan varmaan otettu. Vältämme siis suosiolla, tai ainakin taluttajan päätöksellä, nyt muutamia päiviä "Siilimäkeä".

Jälkikirjoitus:
Kuljimme päiväkävelyllä paikan ohi ja Larin jäädessä Hukan kanssa puiston puolelle odottamaan (kamala parku), kipaisin mäelle katsomaan, löytäisinkö sen pudonneen namipalapussin (ja varmistamaan, ettei siilille käynyt kuinkaan). Siiliä ei näkynyt, mutta pussi löytyi pensaan juurelta...tarkkaan tyhjenettynä. Toivottavasti naudanmahapalat päätyivät siilin suihin, korvauksena koetusta säikähdyksestä :).

Kuutamossa

Rajasaaressa pari tuntia sitten :). Miettiiköhän poikanen pitäisikö vaivautua ulvomaan...;).

Mukana 34. Koirakuvat-viikkohaasteessa, aiheena Kevät.

Nyt se alkaa taas...

...nimittäin tämän vuoden punkkikausi :P. Harjailin tuossa juuri Hukkista ja huomasin poitsun keränneen päiväkävelyn saldona kevään ensimmäisen pikkupirulaisen. Ei tosin ollut vielä ehtinyt asettua aloilleen vaan käveli muina otuksina poikasen poskella, mistä päätyi sitten pikaisesti paremmille imumaille. Ovat kyllä perhanat melko aikaisessa tänä vuonna; täytyy suorittaa Hukan pesuoperaatio nyt lähiaikoina, niin että saa sitten punkkipannan käyttöön, jos sille näyttää jo enemmänkin tarvetta olevan.

Ai kawaii...

On se vaan aika söpö kun se nukkuu. Ja näkee otus muuten varsin usein uniakin: tassut vispaavat, välillä häntä heiluu hurjasti ja tömisee lattiaa vasten, joskus muristaan ja pöhistään hieman...Jahtaa varmaan pupuja ja ottaa mittaa siitä isosta sakemannista :D.

Sydänkuulumisia

Tässä hieman jälkijunassa kuulumisia Hukan leikkauksenjälkeisestä sydänkontrollista, jossa kävimme HauMaussa jo reilu viikko sitten (perjantaina 4.4.). Hukkiksen sydän ultrattiin ja ainakin minä olin jopa hieman yllättynyt siitä, kuinka hyvältä kaikki näytti: ennen leikkausta vasen kammio oli laajentunut niin, että sen läpimitta oli 6,25 cm; nyt läpimitta oli enää 5 cm, vain puoli senttiä enemmän kuin Hukan kokoisilla koirilla normaalisti! Olin jotenkin ajatellut, että palautumiseen kuluisi enemmän aikaa, joten tuo oli iloinen yllätys :). Sydämen supistuvuuskin näytti ihan hyvältä: normaalioloissa sydän supistui hieman laiskanpuoleisesti, mutta kun Hukkis alkoi hieman jännittää, alkoi sydänkin supistua reippaammin, joten tehoa tarvittaessa näyttäisi löytyvän.

Tilanteen ollessa noin hyvä päätettiin Hukkiksen lääkitystä ryhtyä pikkuhiljaa vähentämään alkaen nesteenpoistolääkkeestä. Niinpä Hukkis sai sitä viime viikon ajan vain puolet aikaisemmasta annoksesta (sydänlääkkeen annostus on pidetty vielä ennallaan). Nyt viikonlopuksi nostin annostuksen takaisin entiseen, sillä Hukka oli muutamien viime päivien ajan varsin veto poissa, läähätti paljon ja joi tavallista enemmän ja tahdoin kokeilla, johtuiko moinen nesteenpoistolääkkeestä vai mahdollisesti hormonipiikistä, jonka poika sai samalla kertaa lääkärissä käydessämme (ah, kevät!). Eilen ja tänään Hukkis on ollut pirteämpi, mutta johtuuko se nyt sitten suuremmasta lääkeannoksesta vai hormonitoiminnan tasoittumisesta...Kirjoitin perjantaina Hukan lääkärille ja hän varmaan vastaa viestiini huomenna, katsotaan mitä hän tuumii. Täytyy varmaan taas pienentää annosta ja katsoa, palaavatko oireet :).

Tässä vielä taas pari kuvaa Rajasaaresta, missä olemmekin nyt käyneet lähes päivittäin :). Jotain hyötyä työttömyydestäkin, tulee ainakin käytyä koiran kanssa paljon ulkona ;).

1000 kävelyä

Tänään tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun Hukka saapui kotiin. Aika on kulunut niin nopeasti ja kuitenkin toisaalta tuntuu siltä kuin Hukkis olisi ollut osa meitä jo paljon pidempäänkin. Olemme nyt viettäneet yhdessä 365 päivää, ulkoilleet vähintään kolme kertaa päivässä, käyneet kävelyillä siis ainakin 1095 kertaa, kulkeneet jokaisella kävelyllä keskimäärin ehkä pari kilometriä, 2190 kilometriä kaikkineen. Helsingistä Ivaloon - pidemmällekin - ja takaisin. Toivottavasti edessä on vielä monta tuhatta kävelyä, monta tuhatta kilometriä :).

Vuosipäivän kunniaksi lainaan tässä Rekku Rescuen sivuilla silloin vuosi sitten ollutta kuvausta ja kuvia Hukasta, silloin vielä Sudesta:

"7.3.2007: uros, reg.nro 4716, noin 3-vuotias, löytynyt Lootsista 22.1., valmis lähtemään uuteen kotiin

Susi on yhtä uljas kuin nimensä. Tämä koiraherra on reilut 60 cm korkea, ehkä jopa 65cm. Tarhahäkissään komea Susi seisoi hyvin hiljaisena, vaikka kaikki koirat sen ympärillä haukkuivat stressiään.
Rauhallisena se laski heti meidät luokseen, sekä miehen että naisen ja antoi kuvata ja silittää itseään. Ei hyppinyt, ei vöhöttänyt, ei haukkunut, pienieleinen ja rauhallinen tarhaoloissa. Kun Tommi puski naamaansa liian lähelle hellyyden osoituksissa, Susi puhui kauniisti koiraa, ja teki rauhoittavia signaaleja päätä hieman kääntäen ja kirsua nuolaisten. Ihmisille siis hyvin ystävällinen koira, mutta ei välttämättä silti lapsiperheeseen vaan aikuisen perheen elämänkumppaniksi. Hihnassa hieman kiskoi ja koska voimaa isossa koirassa toki piisaa, nätisti kävelyä hihnassa uusi elämänkumppani toki harrastaa Suden kanssa.
Toisiin koiriin Susi suhtautuu hieman varauksella eli en suosittele toisen uroksen kanssa samaan kotiin, nartuistakaan ei varmuutta. Lempeä herra joka painaa päät ihmisten vasten ja haluaa läheisyyttä ja kuuntelee ihmistä eli varmasti tästä saa uskollisen kumppanin elämäänsä. Ei kuitenkaan ensimmäiseksi koiraksi.

Olethan valmis yhdistyksen edustajan kanssa ja opastuksella hakemaan itse Suden mukanasi uuteen kotiisi. Kulukorvaus Sudesta on 100e, joka kattaa mm. rokotuksista ja sirumerkinnästä ja madotuksista tulleet kulut tarhalle."

Hangossa

Kävimme taas pitkästä aikaa Hangossa Larin vanhempien luona parin päivän pikavierailulla. Hieman jännitti etukäteen kuinka kaikki sujuu: edellisellä kerralla Hukkis hermostui paikalla olevien vieraista ihmisistä ja äityi lopulta vahtimaan yläkertaa oikein kunnolla. Nyt paikalla olivat vain Larin vanhemmat, mutta koiria yksi aikaisempaa enemmän, Unan lisäksi viime syksynä Rekku Rescuen kautta Pärnusta tullut Martta. Hukka oli tavannut Martan pari kertaa aikaisemmin mm. Rajasaaressa, mutta pidempää aikaa koirat eivät olleet keskenään viettäneet ja kun Martta on varsin energinen, mietimme kuinka Hukkiksen pinna kestää.

Huoli oli kuitenkin turhaa. Menomatkalla jouduimme pysähtymään kertaalleen, kun Hukka yökkäsi tapansa mukaan, muuten matka sujui hyvin. Koirat pääsivät tutustumaan toisiinsa ensin pihalla ja sitten siirryimme sisälle ilman ongelmia, edes ovella ei tullut kränää sisäänmenosta. Tutut paikat oli pian katsastettu, eikä Hukkis tällä kertaa enää katsonut tarpeelliseksi merkkailla ovenpieliäkään. Martta härräsi kovasti ympärillä, änkesi rapsutettavaksi ja koetti tunkea syliin aina kun silmä vältti. Kun tyttönen kävi Hukan mielestä hieman liian tunkeilevaksi, murahti se pariin otteeseen hieman ja se riitti toisen rauhoittamiseen. Yhteiselo siis sujui mukavasti sisällä ja varsinkin ulkona, missä koirat nauttivat pihalla leikkimisestä ja juoksemisesta, sekä pidemmistä lenkeistä lähimetsissä. Hukan vahtivietti ei nostanut päätään, ainoastaan kerran täytyi haukkua unenpöpperössä Larin isälle tämän tullessa huoneeseen Hukan nukkuessa. Ei toinen varmaan hetkeen muistanut missä oli... Ilmakin suosi meitä, joten oikein mukava reissu, kaikenkaikkiaan. Kotimatka sujui sitten oksentamatta, hienoa!

Tässä vielä joitain kuvia ja videopätkät Martan ja Unan leikkitappelusta sekä Hukan ja Martan leikkitakaa-ajosta :).

Kevättä, kanansiipiä ja karvaa

Tänään oli aivan mielettömän hieno sää: pari astetta pakkasta ja auringonpaistetta. Kun maassa vielä oli luntakin enemmän kuin vielä koskaan tänä talvena, niin en aamulenkillä malttanut olla menemättä Hukkiksen kanssa Rajasaareen. Hukka kulki yllättävän hienosti, selvisimme saareen menevän tien neljällä istumisella. Poika on nimittäin taas viime päivinä ollut ulkona kovin tohkeissaan, kun lähiseudulla alkaa taas olla juoksuisia narttuja, ja meno on sitten sen mukaista; kiskomisen yltyessä ja pysähtymisen aiheuttaessa parkumista olemme ryhtyneet laittamaan poikaa aina hetkeksi sivulle istumaan...rauhoittuu siinä sitten hieman :). Saaressa oli mukavaa, sopivasti haisteltavia kavereita, eikä onneksi yhtään liian kiinnostavaa narttua. Paikalle tosin saapui nuori, alta parivuotias rhodesiankoirauros, jolle Hukkis kävi hieman uhoamaan, ei tosin kuitenkaan mitenkään aggressiivisesti. Nojaili vain päätään toisen niskaan ja koetti pariin otteeseen hivuttautua selkään; poistuimme sitten toista kiusaamasta. Hormonipiikki olisi kyllä varmaan taas pojalle paikallaan.


Olemme viime aikoina silloin tällöin syöttäneet Hukkikselle raakoja kanansiipiä, jotka maistuvat nirsolle otukselle varsin hyvin. Kovin montaa ei kerrallaan ainakaan vielä voi syöttää, kun tuppaavat hieman löysyttämään vatsaa. Siivet on myös parasta antaa jäisinä tai syöttää kädestä, sillä muuten Hukkis koettaa niellä ne hieman liian suurina paloina. Kädestä syöminen on onneksi kivaa :). Ja hyvää on.




Tässä vielä pari kuvaa, joista näkyy, kuinka karva on jo kasvanut takaisin ajeltuun kylkeen. Selkäharjan kohdalla sillä on pituutta jo yli kolme senttiä :).

Suositeltavia kirjoja

Vuosien varrella ja nyt Hukkiksen myötä on hyllyyn kertynyt lukuisia koira- ja susiaiheisia kirjoja. Laittelen niistä parhaimpia/hyödyllisimpiä pitämiäni aina tänne blogiin Kirjat-kategorian alle, jos jotakuta kiinnostaa tutustua :).


Hilska, Kaisa: Laumanvartijakoirat (90 s., Sanasilta, ISBN 952-99475-3-4)
Perustietoa alunperin karjanvartiointiin käytetyistä koiraroduista, niiden käyttäytymisen erityispiirteistä ja vaatimasta koulutuksesta. Hyvää tietoa sovellettavaksi myös muiden vaativampien rotujen kohdalla.



Hourdebaight, Jean-Pierre: Koirahieronta - Käytännön opas hierontaan ja venyttelyyn (VK-Kustannus, ISBN 978-951-9147-50-0)
Käytännönläheinen, runsaasti kuvitettu opas koiran anatomiaan, hierontaan ja venyttelyyn, tietoa yleisimmin rasittuvista lihaksista sekä rasituksen syistä, ennaltaehkäisystä ja hoidosta (tämä taitaa olla loppuunmyyty).


Kaimio, Tuire: Pennun kasvatus (WSOY, ISBN 978-951-0-26816-2)
Monipuolinen tietopaketti, jossa selkeitä, vaiheittain eteneviä neuvoja koiran koulutukseen sen eri ikävaiheissa, tietoa koiran käyttäytymisestä, vinkkejä virikkeellisen toiminnan tarjoamiseksi jne. Erinomainen perusteos varsinkin uusille koiranomistajille.


Lopez, Barry Holstun: Of wolves and men (308 s, Simon & Schuster, ISBN 0-684-16322-5)
Erinomainen kirja kaikille susista kiinnostuneille, joka nimensä mukaisesti kertoo yhtä paljon meistä ihmisistä. Kirja käsittelee sutta usealta näkökannalta kuvaten sekä suden biologiaa, ekologiaa ja käyttäytymistä että ihmisen suhtautumista suteen kautta vuosisatojen. Susi opettajana, susi pahan ilmentymänä, susi petona, susi myyttisenä olentona, susi eläimenä...susi sutena.


Parsons, Emma: Click to calm - Healing the aggressive dog (Sunshine Books)
Askel askeleelta eteneviä harjoituksia koiran agressiivisen käytöksen korjaamiseksi naksutinta käyttäen. Saatavana myös sähköisessä muodossa e-kirjana.




Pryor, Karen: Koira ja delfiini (68 s., Sanasilta, ISBN-13: 978-951-97686-
0-1)
Ehdolliseen vahvistamiseen perustuvan naksutinkoulutuksen perusteita.




Rugaas, Turid: Rauhoittavat signaalit (90 s., Sanasilta, ISBN-13: 978-952-
99475-1-5)
Tietoa koiraeläinten käyttämistä ns. rauhoittavista signaaleista ja niiden hyödyntämisestä myös koiran ja ihmisen välisessä kommunikaatiossa.



Rugaas, Turid: Kiskomatta paras (56 s., Sanasilta, ISBN 951-97686-8-8)
Selkeät, koiraystävälliset ohjeet koiran opettamiseksi kauniiseen hihnassa kulkemiseen.

Sängyssä

Hukkis on tottunut nukkumaan lattialla omalla patjallaan, sänkyyn sitä ei ole päästetty, eikä se ensimmäisen yön jälkeen ole sinne pyrkinytkään. Tuossa kuitenkin joitain päiviä sitten koiruus aamulenkiltä tultuamme meni tapansa mukaan nuolemaan vielä nukkuvan Larin jalkoja ja kun ei oiken yltänyt, nousi etutassuineen sängylle. Ajattelin koettaa tulisiko otus sinne, joten istahdin sängyn laidalle ja kutsuin Hukkaa. Varovasti poikanen kiipesi sängylle kokonaan ja asettui sitten pyynnöstä makaamaan jalkopäähän. Siinä sitten jonkin aikaa köllöttelimme koko lauma, Hukka silmät pyöreinä ja lähes hievahtamatta, aivan kuin olisi pelännyt rikkovansa jotain liikkumalla :). Lari nousi sitten hakemaan kameraa ja me jäimme Hukkiksen kanssa vielä hetkeksi loikoilemaan.

Tämä aamuinen köllöttelyhetki on toistunut pariin oteeseen ja luulenpa, että siitä tulee pikkuhiljaa tapa :). Nukkumista Hukkis varmasti jatkaa omalla patjallaan, eipähän tule potkituksi ja siellä on viileämpääkin.

Uusia kuvia ja pari videota

Toissapäivänä käytiin taas Rajasaaressa ja täälä kertaa muistin käyttää kameraakin :). Hukkis vaan mennä viipotti niin, ettei kuvia tahtonut saada...