Koira joka ei ehtinyt kotiin

"Minttu", n. 12-vuotias hysky/malamuutti-narttu hylättiin espanjalaiselle Asperonasin tarhalle perheestään syyskuun alkupuolella. Perhe ilmoitti muuttavansa pienempään asuntoon ja niinpä koiravanhus jätettiin tarhalle, kymmenien muiden hylättyjen ja kodittomien koirien joukkoon. Häkissään Minttu sitten raapi koppinsa verkko-ovea ja ulvoi ihmistensä perään, kärsi kuumasta paksussa, takkuisessa, hoitamattomassa turkissaan.

Joskus syyskuun puolivälin tienoilla näin Mintun Kodittomat Espanjan Koirat ry:n sivuilla, missä mummolle etsittiin kiireellisesti uutta kotia. Ajatus alkoi itää: miksipäs emme tarjoaisi vanhukselle paikkaa eläkepäivien viettoa varten, oli niitä sitten jäljellä kuukausia, vuosi, ehkä jopa kaksi. Nythän meillä maalle muuton myötä oli hyvät puitteet: saisi Minttu mennä pihalla omaan tahtiinsa, kaivella kuoppia Hukan kanssa ja ihmetellä talvella luntakin, ensimmäistä kertaa elämässään.

Otin viime viikon lopulla yhteyttä yhdistyksen edustajaan ja asiat alkoivat edetä ripeään tahtiin, olihan mummolla kiire päästä pois tarhalta, kuumasta ja hälinästä. Eläinlääkäri tarkasti Mintun perjantaina ja totesi sen hieman tavallisesta poikkeavia munuaisarvoja lukuunottamatta ikäisekseen terveeksi ja hyväkuntoiseksi ja näytti vihreätä valoa matkaa varten. Täytin tarvittavat lomakkeet, postitin ne maanantaina, maksoin luovutusmaksun tiistaina. Minttu olisi tulossa kotiin seuraavana tiistaina, aikaisemmin ei sopivaa suoraa lentoa ollut järjestettävissä. Aloin suunnitella matkaa Helsinki-Vantaalle mummoa noutamaan.

Sitten saapui viesti: Mintun takaruumis oli halvaantunut yllättäen, eikä mummo päässyt enää kävelemään. Mitään ei ollut tehtävissä: Minttu päästettiin kärsimyksistään tarhalla, neljä päivää ennen kuin se olisi matkannut luoksemme, kotiin.

En koskaan saanut tietää oikeaa nimeäsi.
Sitä nimeä, jonka tunsit kaksitoista vuotta.
Emme koskaan ehtineet tavata toisiamme,
emme ehtineet haistella syksyn lehtien kirpeätä tuoksua,
emme ehtineet kulkea talven valkoisessa metsässä.

Sen minä olisin sinulle halunnut antaa,
edes yhden valkoisen talven.

Sillä sinä ehdit tehdä pesän sydämeeni,
ehdit käpertyä sinne lämpöiseksi keräksi
niinä muutamina päivinä joina sinua ajattelimme,
sinua odotimme.

Siellä minä sinua kannan,
kaikkina tulevina talvina.