Hyvää Joulua!

Allun vuosipäivä

Hupsista heijaa: ihana Allumme vietti tänään ensimmäistä vuosipäiväänsä, eli tyttönen saapui kotiin tasan vuosi sitten . Silloin Alice oli varsin epäluuloinen nuori neiti, joka irvisteli tarhalla häkkinsä eteen tulijalle ja nappasipa kotona minua kevyesti kädestäkin, kun koetin korvallisia rapsuttaa... Nyt tyttö on kainaloinen, joka tuhisee sylissä telkkaria katsottaessa ja rellottaa yöllä vieressä, pikku prinsessa. Eli hyvään suuntaan on elämä mennyt .

Allu on kasvanut hieman vuoden aikana: se oli meille tullessaan selvästi Hukkaa matalampi, mutta nyt korkeutta alkaa olla saman verran, eli n. 65 cm ja tyttö on myös rotevoitunut. Kun Alice lisäksi on luonteeltaan Alice vieläkin monessa suhteessa ihan kakara, luulen että se saatoi hyvinkin olla meille tullessaan reilusti alle kaksivuotias. Niinpä olemme tänään viettäneet myös penskan "kaksivuotis"päivää ja koirat ovat sen kunniaksi saaneet herkutella järeillä naudan reisiluilla ja tuoreella lampaanmaksalla (Tenhon tilalla sattui juuri sopivasti olemaan myyntipäivä).

Viralliset synttärikuvat jäivät ottamatta, mutta tässä jokunen otos eiliseltä :).

Nukkuu Raadonsyöjien Kanssa

Hukka hävisi toissayönä pihalta, läksi viimeiseltä iltapissiltä hyvin määrätietoisesti takapellolle ja katosi pimeään. Se oli ollut koko alkuillan kovin kiinnostunut tuulen mukanaan kuljettamista hajuista, haistellut ilmaa kuono pystyssä ja kuunnellut Ääniä Joita Muut Eivät Kuule. Alkuyöstä uteliaisuus sitten kävi ylittämättömän suureksi ja korvat sulkeutuivat kotiväen kutsuilta ja komennuksilta.

Huutelin ja viheltelin poikaa aikani ja Lari läksi lopulta etsintäkierrokselle taskulampun kanssa, tarkisti paikat jotka Hukkista yleensä kiinnostavat pihapiirin läheisyydessä, mutta poikaa ei näkynyt eikä kuulunut. Naapurin koiratkin olivat hiljaa. Palasimme sisälle odottelemaan. Parinkymmenen minuutin kuluttua menin uudelleen ulos kuuntelemaan ja yhtäkkiä Allu, joka oli oleskellut pihassa kiltisti koko ajan, valpastui ja alkoi tuijottaa talon nurkalle. Hetken kuluttua Hukkis ilmestyi pihan hämärään valopiiriin riiputtaen suurehkoa möykkyä suussaan.

Menin sisälle ja huusin Laria tuomaan taskulampun, pelkäsin Hukan nyt viimein onnistuneen pyydystämään sen lähistöllä asustelevan supin tai jonkin muun varomattoman otuksen. Mutta ei, koiran suussa roikkui harmaanvihreää säkkiä muistuttava, hieman limaiselta näyttävä ja kammottavan hajuinen möykky, jonka se sitten laski maahan, ravisti hieman ja alkoi syödä. Kesti hetken ennen kuin tajusin: hirven maha! Hukkis oli haistanut jonkin hirviporukan perkeet ja löytänyt Suuren Aarteen. Nyt se tyytyväisenä mutusteli saalistaan, ravisteli sitä aina välillä saadakseen mahan sisällä vielä olevan, osaksi sulaneen kasvimassan pois ja murisi välillä pitääkseen asiasta hyvin kiinnostuneen Alicen kauempana.

Pakenimme hajua sisälle ja jätimme Hukan hetkeksi nauttimaan aarteestaan. Jonkin ajan kuluttua otus sitten tulikin kutsuttaessa kiltisti sisälle - ei onneksi koettanut tuoda ruokaansa mukanaan - ja päätyi saman tien kylpyhuoneeseen pesulle: etutassut, rinta ja naama olivat erittäin haisevan, vihreän mönjän peitossa, joka onneksi kuitenkin tuoreena läksi melko helposti pois.

Pesuoperaation jälkeen koirat saivat järsittäväkseen puruluut ja niin harhautettuina eivät juuri välittäneet, kun livahdimme ulos keräämään mahan sisältöineen vanhaan ämpäriin, missä se sitten päätyi autotalliin odottamaan seuraavaa päivää ja kuljetusta pois. Kauas pois, hajunkin ulottumattomiin.

Pääsimme lopulta viimein nukkumaan ja vaivuimme uneen viehkon "Hirvenmaha-Omenakoirashampoo" -tuoksun tuudittamina.

Muutama kuva

Kun tässä nyt ei ole vähään aikaan tullut laitettua tänne yhtään kuvaa otuksista, niin korjataan tilanne: tässä muutama oikein onnistunut otos, jotka Larin äiti nappasi kesäisen Hangonreissumme aikana (terveisiä sinne!). Allun ilmeet noissa vesiletkun jahtauskuvissa ovat kyllä mainioita :).

Seikkailu Syysyössä

Tapahtuipa eilen illalla...

On synkkä ja myrskyinen yö, kello melkein kahta lyö, kun Lari vetää kumisaappaat jalkaansa ja takin päällensä, nappaa taskulampun ja lähtee viemään koiria vielä pihalle ennen nukkumaan menoa. Hän avaa oven, ja koirat menevät ulos, nuuskuttavat hetken yöilmaa ja katoavat sitten pimeään takapihalle. Tuuli on yltynyt pitkin iltaa ja riepoo nyt puiden latvoja, taivas on pilvessä ja on sysipimeää.

Oven sulkeuduttua minä nilkutan vessaan ja ryhdyn pesemään hampaitani, kuuntelen tuulen ujellusta hormeissa. Yhtäkkiä ulkoa kuuluu raivokasta koiran haukuntaa, välillä lähempää välillä kauempaa, ja tunnistan haukkujan Hukaksi. Ei kellon lailla soivaa, kaikuvaa metsästyshaukkua vaan karkeampaa ja matalampaa... sitten haukkuun sekoittuu omituinen särisevä rääkynä, joka voimistuu ja vaimenee tuulen mukana. Naapuritalon hirvikoirat ovat myös alkaneet haukkua. Suljen hanan ja kuuntelen; jotain on nyt pielessä.

Lari kävelee kuistin ohi alas takapihalle. Aikaisemmin kesällä niitetty alue kasvaa taas pitkää ruohoa, eikä koiria näy taskulampun valokiilassa niiden kulkiessa jossain pihalla hajuja seuraten. Sitten pihan reunustan pensaissa häivähtää Alicen valkoinen turkki ja hetken päästä jonkin matkan päässä liikahtaa jotain tummaa. Lari kääntää lampun sinnepäin ja Hukan silmät välähtävät vihreinä valossa. Sitten, yhtäkkiä, valo löytää toisen, pienemmän silmäparin. Larin mielessä välähtää ajatus: "Kissa! Hukka on saanut kiinni kissan! Jos se on pahasti loukkaantunut, joudumme vielä lopettamaan sen..." Lari kutsuu Hukkaa, koettaa komentaa sitä pois, mutta hänen lähestyessään Hukka aloittaa hurjan rähäkän ja samassa pimeästä alkaa kuulua hurja, vihainen ja epätoivoinen sähisevä rääkynä. Lari pysähtyy. "Mitä hittoa..."

Kompuroin eteisessä, vedän parhaani mukaan saappaita jalkaan ja takkia päälle, nappaan hyllyltä pienen taskulampun. Hukan haukku kuuluu koko ajan ja siihen sekoittuu naapuritalon koirien ääni. "Jospa Hukka on saanut päähänsä juosta mekastamaan niiden aitaukselle, ei olisi ensimmäinen kerta..." Tajuan, että Hukalla ei ole pantaa, joten nappaan sen mukaani naulakosta. Pysähdyn pihalla oven eteen ja kuuntelen. Naapurin koirat haukkuvat yhä, mutta vaikka tuuli repiikin ääniä sinne tänne, kuulen nyt, että Hukan haukku ja kärisevä huuto tulevat toiselta suunnalta, takapihalta tai sen takaiselta pellolta. Larista tai Alicesta ei näy eikä kuulu merkkiäkään. "Miksi Lari ei ole soittanut? Missä Allu on? Ei kai sille ole sattunut mitään?" Klenkkaan kuistin vierelle ja koetan nähdä takapihalle; meteli kuuluu pihan laidalta pellonreunuksen pusikosta ja sieltä näkyy myös taskulampun valoa... Klenkkaan polkua alas pihalle - hämmästyttävää, kuinka nopeasti kyynärsauvoilla ja yhdellä jalalla pääsee epätasaisella ja heinikkoisella alustalla pilkkopimeässä - ja sitten Alice ilmestyy viereeni, kääntyy ympäri ja juoksee takaisin valoa kohti. "Allu siis on kunnossa. Mitä ihmettä sitten..." Sitten kuulen metelin ja tuulen yli Larin äänen "Ei! Ei sinne! Pois!" Ja Alice perääntyy suuren pensaan juurelta, jonne juuri ryntäsi. Pääsen lähemmäs ja näen vihdoin: Lari istuu jalat oikosenaan hieman pensaan vasemmalla puolella ja roikkuu kaksin käsin Hukan kaulassa pitäen tätä aloillaan. Hukka haukkuu ja tempoilee koettaen päästä syöksymään pensaaseen, mistä kuuluu läpitunkeva, sähisevän kärisevä meteli. Lari huomaa minut ja virnistää "Supikoira!"
Hetken aikaa Hukan kanssa taisteltuaan hän saa pannan koiran kaulaan ja alkaa raahata tätä kohti kotia. Alice seuraa vapaaehtoisesti ja minä könkkään joukon viimeisenä. Supikoira vaikenee ja pihalla kuuluu enää vain tuulen humina.

Epilogi:
Kaikki osapuolet selvisivät kohtaamisesta naarmuitta lukuunottamatta Laria, joka sai Hukan kanssa painiessaan nirhaman rystyseensä. Supikoiran hurja ja urhoollinen vastarinta sai Hukan hämilleen siksi hetkeksi, että Lari ennätti hätiin. Loppu hyvin. Ja pesässään supikoira kertoo pennuille, kuinka isoisä kerran kävi suurta hirmua vastaan, pysäytti sen hyökkäyksen ja ajoi sen lopulta pakosalle häntä koipien välissä... Toivottavasti pikku supi oppii myös hieman varovaisuutta.

Juhannusta ja jänisjahtia

Juhannus sujui rauhalliseen malliin kotosalla pihatöitä tehdessä, kokatessa ja ollessa. Koirat olivat taas pitkästä aikaa tyytyväisiä pihalla oloon, kun aurinkoinen ja tuulinen sää piti hyttyset teillä tietymättömillä. Räpsin taas muutamia kuvia otuksista niiden tuhveltaessa pihalla; niistä on vain niin hankalaa saada kunnon tilannekuvia, kun molemmat kameran nähdessään jähmettyvät paikoilleen (tai koettavat mennä pois) ja näyttävät ylettömän vakavilta (tai katselevat ihan muualle).

Välillä sentään hieman nujusivat, vahtasivat jotain ja haistelivat vaikka kameralla osoittelinkin.

Suurinta jännitystä koirien (ja kotiväen) elämään ovat viime päivinä tuoneet keskenkasvuiset jänikset, joita pihalla ja viereisellä pellolla on pyörinyt varsinkin iltahämärän aikaan. Siinä ei juuri aikaa mietintään kulu, kun perään painellaan viivana paistin kuva silmissä kiiluen. Onneksi pupujussit ovat ainakin toistaiseksi osoittautuneet vikkelämmiksi ja ovelammiksi ja ainoa uhri on ollut piharakennuksen viereen istutettu lehtosinilatva, joka jäi takaa-ajon tiimellyksessä otusten jalkoihin. Toivottavasti jänikset pikkuhiljaa päättävät pihapiirin olevan liian riskialtista aluetta ja muuttavat muualle.

Takaisin arkeen

Nyt on sitten lomailtu kaksi viikkoa. Tai enemmän se on mennyt pihatöiden merkeissä, tekemistä kun tuossa tontissa riittää seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Koirat ovat olleet innokkaasti mukana, auttaneet kaivuutöissä ja toimineet työnjohtajina. Nyt ne ovat onneksi myös huomanneet, että koko ajan ei tarvitse touhottaa, vaan välillä voi kaikessa rauhassa myös makoilla heinikossa, ehkä ottaa torkutkin.

Hyttysen pirulaisia vaan alkaa olla niin suunnattomia määriä, että takapihalla ei tee mieli olla kovin pitkään edes aurikoisella säällä. Varsinaiset riesat.

Allu on keksinyt uuden leikin: kasteluletkun jahtaamisen. Tai siis vesisuihkun jahtaamisen, mitä tyttö jaksaisi vaikka kuinka pitkään ja on lopuksi sitten ihan litimärkä (murjottaa tuossa alla olevassa kuvassa, kun veden tulo lakkasi).

Uni on sitten sisällä koirille maistunut, kun ovat olleet useamman tunnin ulkona. Välillä tuntuu, että nuo eivät ole saaneet nukuttua tarpeeksi, kun minua on pitänyt seurata paikasta toiseen ja puuhata mukana. No, huomenna on paluu arkeen ja päiväuniin.

Piha- ja remonttiblogi

Aloitin juuri toisenkin blogin, missä kirjoittelen kuulumisia Kivimaalta, lähinnä siis remontista ja pihan laitosta, kasveista jne. Koirien kuulumiset päivittelen jatkossakin tänne :).

Uuden blogin nimi on Kivimaan Kertomuksia ja se löytyy osoittesta
http://kivimaankertomuksia.blogspot.com/.

Vihreä valtaa kaiken

Kesä on sitten tullut: helle alkoi viime torstaina ja lämpötila on pyörinyt kahdenkymmenen yläpuolella. Viime viikolla kaikki näytti vielä keväiseltä, ruoho alkoi pikkuhiljaa vihertää ja silmut aueta hiirenkorviksi ja koirat jahtasivat innoissaan myyriä takapihalla. Tai Hukka siis jahtasi, kaivoi ja kuopsutti Allun toimiessa tarkkaavaisena takapiruna.




Sitten ilma lämpeni ja eivätkä koiratkaan enää ole päiväsaikaan suuremmin viitsineet touhustaa. Alluhan rakastaa vettä ja vedessä lutraamista ja kun viime viikonloppuna sain työkaverilta tarpeettomaksi jääneen lasten kahluualtaan, oli sen suosio taattu : ). Alice mahtuu siihen juuri kaikkine tassuineen ja jaksaisi melkein loputtomasti viihdyttää itseään loiskuttamalla vettä tassuillaan ja yrittämällä sitten pyydystää sitä hampaillaan. Lopulta koko koira on rintaa ja päätä myöten märkä... Viilentää tietysti mukavasti kuumalla. Hukkaa altaaseen ei ole saanut menemään, vaan poika tyytyy läähättelemään varjossa. Hukkiksella on vielä talviturkki päällään, joten kuuma sille helposti tulee; onneksi karvanlähtö on kuitenkin alkanut.





Viime yönä ukkosti sitten oikein urakalla: havahduin jossain vaiheessa siihen, kun talo tärähti ja salamat näkyivät makuuhuoneen pimennysverhon läpi. Hukka on alkanut päästää Allun makuuhuoneeseen ja koirat nukkuivat nytkin molemmat onneksi siellä, sillä Alice olisi varmaan hieman pelännyt pauketta yksin olohuoneessa. Nyt tyttö istui hetken aikaa hieman huolestuneena, mutta asettui sitten viereeni nukkumaan. Hukkis nukkui omalla paikallaan sängyn vieressä lattialla, havahtui kovimpiin jyrähdyksiin, mutta nukahti sitten uudelleen hieman silittäessäni. Ukkosta kesti ainakin pari tuntia ja jyrinän säestämiä kovia sadekuuroja tuli vielä aamu kahdeksan jälkeen. Ilma ei juuri viilentynyt, vaan koko päivä on ollut hyvin kostea ja painostava. Kasvit ovat kyllä olleet moisesta mielissään ja vihreä on nyt vallanut kaiken. Ja hyttyset.

Takaa-ajo ja myrsky

Toissapäivänä tapahtui se, mitä olemme odottaneet ja hieman pelänneetkin. Menin töistä tultuani viemään koiria ulos ja talon ohi takapihalle päästyämme huomasin, että viereisellä pellolla seisoi aivan tontin rajalla valkohäntäpeura. Peura seisoi hetken aivan hievahtamatta paikallaan katsellen koiria, jotka eivät vielä olleet huomanneet sitä, ja ampaisi sitten hetken kuluttua pakoon peltoa pitkin. Samalla silmänräpäyksellä koirat syöksyivät sen perään ja hävisivät viivana näkyvistä pellon takaisen metsän suuntaan; en edes yrittänyt huutaa niille, koska eivät ne olisi sillä hetkellä mitään kuulleet. Soitin Larille sisälle ja läksin sitten koirien perään, viheltelin välillä ja valmistauduin pitkäänkin etsintään, sillä ties minne asti ne olisivat innoissaan peuraa seuranneet. Ei kuitenkaan mennyt kuin muutama minuutti niin ensin Alice ja sitten Hukka palasivat takaisin nuuskuttamaan innoissaan maata siihen, missä peura oli pellolla seissyt. Peura oli ilmeisesti jättänyt koirat niin kauas taakseen metsässä, että takaa-ajointo oli lopahtanut ja otukset palasivat viheltäessäni kiltisti kotiin. Hyvä tietää, että nuo kaksi eivät tuossakaan tilanteessa kovin kauas kotoa juokse :).

Tänään on ollut hieman viimeaikaista viileämpi ja pilvinen sää, ja kun yhdeksän maissa läksimme kävelylle, yllätti meidät pienoinen kevätmyrsky. Taivas pimeni, alkoi sataa melko rankasti ja hetken päästä vesi muuttui rakeiksi! Suurimmat rakeista olivat herneen kokoisia, niin suuria, että sattuivat kasvoihin osuessaan, joten rymysimme kapean hakkuukaistaleen läpi kuusikkoon suojaan. Kuuro ei kestänyt kovin kauaa ja kun läksimme taas liikkeelle, alkoi aurinko paistaa pilvien lomitse ja värjäsi ohi kulkeneet myrskypilvet omituisen tummankeltaisiksi. Kameraa ei tietenkään sattunut olemaan mukana. Kauempaa kuului vielä muutamia melko voimakkaita jyrähdyksiä: tämän vuoden ensimmäinen ukkonen :). Koirat eivät näyttäneet säästä juuri hätkähtävän, pikkuisen vain luimistelivat raekuuron aikana ja haistelivat maahan jääneitä jääpallosia.

Ja taas on kevät...

Kevät tulee vauhdilla tänne länsirannikolle: lumet ovat melkein sulaneet ja joutsenten, kurkien ja hanhien muutto on hyvässä vauhdissa. Koirat ovat riemuissaan ja viettäisivät pitkät tovit pihalla kaivamassa ja täysissä ojissa lutraamassa. Ah, sitä tassujen pesun määrää! Tänään kun leikkelimme vanhoja marjapensaita alas saadaksemme joskus muinoin niiden ympärille laitetut autonrenkaat pois, kaivoivat koirat melkoista juoksuhautaa viereiseen pikku nyppylään. Tai siis Hukka kaivoi ja Alice koetti pyydystää ilmaan sinkoilevia multapaakkuja... Toivoi varmaan, että seassa olisi ollut myyrä tai pari. Eilen Allu löysi kävelyllä ollessamme hakkuuaukiolta kivenkolosta myyränraadon - olisiko kettu tai jokin muu otus sen sinne varastoinut - rouskautti pari kertaa ja nielaisi sen kerralla. Hukkishan ei pyydystämiään pikkuotuksia syö, vaan hautaa ne; Allu sitten varmaan jatkossa käy tyhjentämässä Hukan kätköt.

Allu toipui steriloinnistaan ihan huomaamatta: haava ei missään vaiheessa näyttänyt neitiä vaivaavan eikä menoa hidastavan ja nyt mahanaluskarvatkin ovat jo kasvaneet mukavasti takaisin. Hukkis puolestaan on nyt ollut kaksi ja puoli viikkoa ilman sydänlääkettään: pojan verenpaine mitattiin ennen lääkkeen pois jättämistä ja nyt kahden viikon kuluttua uudelleen, eikä muutosta huonompaan ollut tapahtunut lainkaan :). Ilman siis jatketaan ja tarkistellaan verenpaine uudelleen muutaman kuukauden kuluttua, ellei mitään kummempaa ilmene. Ja niin! Hukalla oli parisen viikkoa sitten vuosipäivä, kun poikasen kotiin tulosta tuli kuluneeksi kolme vuotta :).

Uusia kevätkuvia odotellessa tässä vielä muutamia kuvia kauniilta lopputalven viikonlopulta (voi tuota puhdasta lunta...).

Toipilasprinsessa

Sterilointioperaatio on ohi ja toipilas köllii parhaillaan sohvalla :) . Allu leikattiin kymmeneltä tänä aamuna ja haimme tyttösen pois eläinklinikalta yhden aikaan, kun he halusivat tarkkailla potilaan heräilemistä. Leikkaus oli sujunut hyvin ja pois hakiessa Alice oli jo sen verran tajuissaan että hoiperteli omin jaloin ulos ja kävi kakalla :) . Autoon saimme tyttösen taas nostaa kahdestaan ja sinne pikkuinen sitten kuukahti kotimatkan ajaksi. Tai pikkuinen ja pikkuinen, Allu punnittiin ennen leikkausta ja tyttö painaa kolmisenkymmentä kiloa, eli jonkun verran on painoa jo tullut lisää, vaikka kovin hoikka toinen vieläkin on (selkäranka tuntuu yhä selvästi).

Hukkis hieman ihmetteli Allun olotilaa kotiin tultuamme, päästeli hassua ulvohaukkua kun avustin horjuvaisen tytön sisälle ja haisteli tarkkaan toisen turkkia. Alice kiipesi paikalleen olohuoneen sohvalle ja onkin sitten nukkunut siinä pöhnäänsä pois, kävi tosin jokin aikaa sitten pihalla pissillä. Vettä tyttö ei ole vielä halunnut, eikä ruokaa ole vielä tarjottu; kunhan toinen vielä hieman virkistyy, niin koetetaan sitten. Allu oli saanut eläinlääkärissä kipulääkettä pistoksena eikä ainakaan nyt vielä vaikuta kivuliaalta, mutta saimme lääkäristä parikymmentä tablettia Dolagis-särkylääkettä (kuulemma vastine Rimadylille) ja sitä sitten annetaan ennen nukkumaanmenoa (voi kuulemma antaa 2.5 tablettia vuorokaudessa, vaikka kahdessa erässä).

Pikkuisen ressukka prinsessa kyllä on: massu on ajeltu, samoin osa toisesta tassusta (tytön veriarvot tarkistettiin vielä ennen leikkausta, kaikki ovat kohdallaan). Pyysin lisäksi heitä leikkaamaan Allun korvien takaa pahasti takkuuntuneen karvan, jota emme viitsineet ruveta väkisin leikkaamaan tytön hereillä ollessa (kampaaminen alkaa sujua, mutta paikallaanolo saksiessa on vielä hieman hakusessa), joten korvantaustatkin ovat pikkuisella ihan kynityt. Mutta karvahan kasvaa :) . Kunhan vaan nyt saadaan valkotornado ottamaan iisisti siihen saakka, että haava paranee. Se tietää sitten ainakin viikon ajan vain hihnakävelyä, ilman riehustusta. Ja minulle ainakin seuraavaa yötä olkkarin lattialla Allun seurana, minä kun herään tarvittaessa Laria helpommin :) .

Talvisia kuvia

Tässä muutamia kuvia viime päiviltä :).

Kaverukset köllöttelemässä keittiön lattialla:


Työkaverilta saatiin taas hirvenluita:



Ja upeat talvisäät jatkuvat, joten muutama talvikuva viime viikonlopulta:






Nyt täytyykin painua pehkuihin, sillä Alicelle on varattu sterilointiaika huomenaamuksi. Eikä hetkeäkään liian aikaisin, koska tyttö on viime päivinä haissut Hukan mielestä kovin, kovin hyvältä ja mielenkiintoiselta. Kirjoittelen huomenna sitten toipilaan kuulumisia :).