Hukka hävisi toissayönä pihalta, läksi viimeiseltä iltapissiltä hyvin määrätietoisesti takapellolle ja katosi pimeään. Se oli ollut koko alkuillan kovin kiinnostunut tuulen mukanaan kuljettamista hajuista, haistellut ilmaa kuono pystyssä ja kuunnellut Ääniä Joita Muut Eivät Kuule. Alkuyöstä uteliaisuus sitten kävi ylittämättömän suureksi ja korvat sulkeutuivat kotiväen kutsuilta ja komennuksilta.
Huutelin ja viheltelin poikaa aikani ja Lari läksi lopulta etsintäkierrokselle taskulampun kanssa, tarkisti paikat jotka Hukkista yleensä kiinnostavat pihapiirin läheisyydessä, mutta poikaa ei näkynyt eikä kuulunut. Naapurin koiratkin olivat hiljaa. Palasimme sisälle odottelemaan. Parinkymmenen minuutin kuluttua menin uudelleen ulos kuuntelemaan ja yhtäkkiä Allu, joka oli oleskellut pihassa kiltisti koko ajan, valpastui ja alkoi tuijottaa talon nurkalle. Hetken kuluttua Hukkis ilmestyi pihan hämärään valopiiriin riiputtaen suurehkoa möykkyä suussaan.
Menin sisälle ja huusin Laria tuomaan taskulampun, pelkäsin Hukan nyt viimein onnistuneen pyydystämään sen lähistöllä asustelevan supin tai jonkin muun varomattoman otuksen. Mutta ei, koiran suussa roikkui harmaanvihreää säkkiä muistuttava, hieman limaiselta näyttävä ja kammottavan hajuinen möykky, jonka se sitten laski maahan, ravisti hieman ja alkoi syödä. Kesti hetken ennen kuin tajusin: hirven maha! Hukkis oli haistanut jonkin hirviporukan perkeet ja löytänyt Suuren Aarteen. Nyt se tyytyväisenä mutusteli saalistaan, ravisteli sitä aina välillä saadakseen mahan sisällä vielä olevan, osaksi sulaneen kasvimassan pois ja murisi välillä pitääkseen asiasta hyvin kiinnostuneen Alicen kauempana.
Pakenimme hajua sisälle ja jätimme Hukan hetkeksi nauttimaan aarteestaan. Jonkin ajan kuluttua otus sitten tulikin kutsuttaessa kiltisti sisälle - ei onneksi koettanut tuoda ruokaansa mukanaan - ja päätyi saman tien kylpyhuoneeseen pesulle: etutassut, rinta ja naama olivat erittäin haisevan, vihreän mönjän peitossa, joka onneksi kuitenkin tuoreena läksi melko helposti pois.
Pesuoperaation jälkeen koirat saivat järsittäväkseen puruluut ja niin harhautettuina eivät juuri välittäneet, kun livahdimme ulos keräämään mahan sisältöineen vanhaan ämpäriin, missä se sitten päätyi autotalliin odottamaan seuraavaa päivää ja kuljetusta pois. Kauas pois, hajunkin ulottumattomiin.
Pääsimme lopulta viimein nukkumaan ja vaivuimme uneen viehkon "Hirvenmaha-Omenakoirashampoo" -tuoksun tuudittamina.
