Kevätkuvia

Tänään nappasin taas vaihteeksi kameran mukaan pihalle ja napsin muutamia kuvia koirista (tietenkin) niiden puuhaillessa omiaan. Kevät on niiden mielestä varmasti tosi mukavaa aikaa, kun lumen alta paljastuu taas uusia mielenkiintoisia hajuja, ojat ovat täynnä vettä jota loiskuttaa ja myyrien kaivaminen onnistuu taas paremmin. Kotiväelle se sitten tietää loputonta tassujen pesua ja kuivaamista :).

Lumileikkejä

Talvi on mennyt menojaan ilman sen suurempia tapahtumia, mitä nyt lumikasat pihalla ovat pikkuhiljaa kasvaneet ja lumikerros paksuuntunut. Lunta on niin paljon, että se ulottuu Hukkaakin rintaan saakka ja vaikka se hankaloittaakin liikkumista (koirat pysyttelevät mieluummin takapihalle lapioiduilla poluilla), on siitä myös paljon hupia: ykkösleikki on ilmaan heitettyjen lumipaakkujen nappaaminen ja kaivaminen tulee hyvänä kakkosena. Eli tässä kevättä odotellessa jatketaan talvesta ja lumesta nauttimista :).

Ja niin, kuvat saa klikkaamalla hieman suuremmiksi :).

Hyvää Joulua!

Allun vuosipäivä

Hupsista heijaa: ihana Allumme vietti tänään ensimmäistä vuosipäiväänsä, eli tyttönen saapui kotiin tasan vuosi sitten . Silloin Alice oli varsin epäluuloinen nuori neiti, joka irvisteli tarhalla häkkinsä eteen tulijalle ja nappasipa kotona minua kevyesti kädestäkin, kun koetin korvallisia rapsuttaa... Nyt tyttö on kainaloinen, joka tuhisee sylissä telkkaria katsottaessa ja rellottaa yöllä vieressä, pikku prinsessa. Eli hyvään suuntaan on elämä mennyt .

Allu on kasvanut hieman vuoden aikana: se oli meille tullessaan selvästi Hukkaa matalampi, mutta nyt korkeutta alkaa olla saman verran, eli n. 65 cm ja tyttö on myös rotevoitunut. Kun Alice lisäksi on luonteeltaan Alice vieläkin monessa suhteessa ihan kakara, luulen että se saatoi hyvinkin olla meille tullessaan reilusti alle kaksivuotias. Niinpä olemme tänään viettäneet myös penskan "kaksivuotis"päivää ja koirat ovat sen kunniaksi saaneet herkutella järeillä naudan reisiluilla ja tuoreella lampaanmaksalla (Tenhon tilalla sattui juuri sopivasti olemaan myyntipäivä).

Viralliset synttärikuvat jäivät ottamatta, mutta tässä jokunen otos eiliseltä :).

Nukkuu Raadonsyöjien Kanssa

Hukka hävisi toissayönä pihalta, läksi viimeiseltä iltapissiltä hyvin määrätietoisesti takapellolle ja katosi pimeään. Se oli ollut koko alkuillan kovin kiinnostunut tuulen mukanaan kuljettamista hajuista, haistellut ilmaa kuono pystyssä ja kuunnellut Ääniä Joita Muut Eivät Kuule. Alkuyöstä uteliaisuus sitten kävi ylittämättömän suureksi ja korvat sulkeutuivat kotiväen kutsuilta ja komennuksilta.

Huutelin ja viheltelin poikaa aikani ja Lari läksi lopulta etsintäkierrokselle taskulampun kanssa, tarkisti paikat jotka Hukkista yleensä kiinnostavat pihapiirin läheisyydessä, mutta poikaa ei näkynyt eikä kuulunut. Naapurin koiratkin olivat hiljaa. Palasimme sisälle odottelemaan. Parinkymmenen minuutin kuluttua menin uudelleen ulos kuuntelemaan ja yhtäkkiä Allu, joka oli oleskellut pihassa kiltisti koko ajan, valpastui ja alkoi tuijottaa talon nurkalle. Hetken kuluttua Hukkis ilmestyi pihan hämärään valopiiriin riiputtaen suurehkoa möykkyä suussaan.

Menin sisälle ja huusin Laria tuomaan taskulampun, pelkäsin Hukan nyt viimein onnistuneen pyydystämään sen lähistöllä asustelevan supin tai jonkin muun varomattoman otuksen. Mutta ei, koiran suussa roikkui harmaanvihreää säkkiä muistuttava, hieman limaiselta näyttävä ja kammottavan hajuinen möykky, jonka se sitten laski maahan, ravisti hieman ja alkoi syödä. Kesti hetken ennen kuin tajusin: hirven maha! Hukkis oli haistanut jonkin hirviporukan perkeet ja löytänyt Suuren Aarteen. Nyt se tyytyväisenä mutusteli saalistaan, ravisteli sitä aina välillä saadakseen mahan sisällä vielä olevan, osaksi sulaneen kasvimassan pois ja murisi välillä pitääkseen asiasta hyvin kiinnostuneen Alicen kauempana.

Pakenimme hajua sisälle ja jätimme Hukan hetkeksi nauttimaan aarteestaan. Jonkin ajan kuluttua otus sitten tulikin kutsuttaessa kiltisti sisälle - ei onneksi koettanut tuoda ruokaansa mukanaan - ja päätyi saman tien kylpyhuoneeseen pesulle: etutassut, rinta ja naama olivat erittäin haisevan, vihreän mönjän peitossa, joka onneksi kuitenkin tuoreena läksi melko helposti pois.

Pesuoperaation jälkeen koirat saivat järsittäväkseen puruluut ja niin harhautettuina eivät juuri välittäneet, kun livahdimme ulos keräämään mahan sisältöineen vanhaan ämpäriin, missä se sitten päätyi autotalliin odottamaan seuraavaa päivää ja kuljetusta pois. Kauas pois, hajunkin ulottumattomiin.

Pääsimme lopulta viimein nukkumaan ja vaivuimme uneen viehkon "Hirvenmaha-Omenakoirashampoo" -tuoksun tuudittamina.

Muutama kuva

Kun tässä nyt ei ole vähään aikaan tullut laitettua tänne yhtään kuvaa otuksista, niin korjataan tilanne: tässä muutama oikein onnistunut otos, jotka Larin äiti nappasi kesäisen Hangonreissumme aikana (terveisiä sinne!). Allun ilmeet noissa vesiletkun jahtauskuvissa ovat kyllä mainioita :).

Seikkailu Syysyössä

Tapahtuipa eilen illalla...

On synkkä ja myrskyinen yö, kello melkein kahta lyö, kun Lari vetää kumisaappaat jalkaansa ja takin päällensä, nappaa taskulampun ja lähtee viemään koiria vielä pihalle ennen nukkumaan menoa. Hän avaa oven, ja koirat menevät ulos, nuuskuttavat hetken yöilmaa ja katoavat sitten pimeään takapihalle. Tuuli on yltynyt pitkin iltaa ja riepoo nyt puiden latvoja, taivas on pilvessä ja on sysipimeää.

Oven sulkeuduttua minä nilkutan vessaan ja ryhdyn pesemään hampaitani, kuuntelen tuulen ujellusta hormeissa. Yhtäkkiä ulkoa kuuluu raivokasta koiran haukuntaa, välillä lähempää välillä kauempaa, ja tunnistan haukkujan Hukaksi. Ei kellon lailla soivaa, kaikuvaa metsästyshaukkua vaan karkeampaa ja matalampaa... sitten haukkuun sekoittuu omituinen särisevä rääkynä, joka voimistuu ja vaimenee tuulen mukana. Naapuritalon hirvikoirat ovat myös alkaneet haukkua. Suljen hanan ja kuuntelen; jotain on nyt pielessä.

Lari kävelee kuistin ohi alas takapihalle. Aikaisemmin kesällä niitetty alue kasvaa taas pitkää ruohoa, eikä koiria näy taskulampun valokiilassa niiden kulkiessa jossain pihalla hajuja seuraten. Sitten pihan reunustan pensaissa häivähtää Alicen valkoinen turkki ja hetken päästä jonkin matkan päässä liikahtaa jotain tummaa. Lari kääntää lampun sinnepäin ja Hukan silmät välähtävät vihreinä valossa. Sitten, yhtäkkiä, valo löytää toisen, pienemmän silmäparin. Larin mielessä välähtää ajatus: "Kissa! Hukka on saanut kiinni kissan! Jos se on pahasti loukkaantunut, joudumme vielä lopettamaan sen..." Lari kutsuu Hukkaa, koettaa komentaa sitä pois, mutta hänen lähestyessään Hukka aloittaa hurjan rähäkän ja samassa pimeästä alkaa kuulua hurja, vihainen ja epätoivoinen sähisevä rääkynä. Lari pysähtyy. "Mitä hittoa..."

Kompuroin eteisessä, vedän parhaani mukaan saappaita jalkaan ja takkia päälle, nappaan hyllyltä pienen taskulampun. Hukan haukku kuuluu koko ajan ja siihen sekoittuu naapuritalon koirien ääni. "Jospa Hukka on saanut päähänsä juosta mekastamaan niiden aitaukselle, ei olisi ensimmäinen kerta..." Tajuan, että Hukalla ei ole pantaa, joten nappaan sen mukaani naulakosta. Pysähdyn pihalla oven eteen ja kuuntelen. Naapurin koirat haukkuvat yhä, mutta vaikka tuuli repiikin ääniä sinne tänne, kuulen nyt, että Hukan haukku ja kärisevä huuto tulevat toiselta suunnalta, takapihalta tai sen takaiselta pellolta. Larista tai Alicesta ei näy eikä kuulu merkkiäkään. "Miksi Lari ei ole soittanut? Missä Allu on? Ei kai sille ole sattunut mitään?" Klenkkaan kuistin vierelle ja koetan nähdä takapihalle; meteli kuuluu pihan laidalta pellonreunuksen pusikosta ja sieltä näkyy myös taskulampun valoa... Klenkkaan polkua alas pihalle - hämmästyttävää, kuinka nopeasti kyynärsauvoilla ja yhdellä jalalla pääsee epätasaisella ja heinikkoisella alustalla pilkkopimeässä - ja sitten Alice ilmestyy viereeni, kääntyy ympäri ja juoksee takaisin valoa kohti. "Allu siis on kunnossa. Mitä ihmettä sitten..." Sitten kuulen metelin ja tuulen yli Larin äänen "Ei! Ei sinne! Pois!" Ja Alice perääntyy suuren pensaan juurelta, jonne juuri ryntäsi. Pääsen lähemmäs ja näen vihdoin: Lari istuu jalat oikosenaan hieman pensaan vasemmalla puolella ja roikkuu kaksin käsin Hukan kaulassa pitäen tätä aloillaan. Hukka haukkuu ja tempoilee koettaen päästä syöksymään pensaaseen, mistä kuuluu läpitunkeva, sähisevän kärisevä meteli. Lari huomaa minut ja virnistää "Supikoira!"
Hetken aikaa Hukan kanssa taisteltuaan hän saa pannan koiran kaulaan ja alkaa raahata tätä kohti kotia. Alice seuraa vapaaehtoisesti ja minä könkkään joukon viimeisenä. Supikoira vaikenee ja pihalla kuuluu enää vain tuulen humina.

Epilogi:
Kaikki osapuolet selvisivät kohtaamisesta naarmuitta lukuunottamatta Laria, joka sai Hukan kanssa painiessaan nirhaman rystyseensä. Supikoiran hurja ja urhoollinen vastarinta sai Hukan hämilleen siksi hetkeksi, että Lari ennätti hätiin. Loppu hyvin. Ja pesässään supikoira kertoo pennuille, kuinka isoisä kerran kävi suurta hirmua vastaan, pysäytti sen hyökkäyksen ja ajoi sen lopulta pakosalle häntä koipien välissä... Toivottavasti pikku supi oppii myös hieman varovaisuutta.