Takaa-ajo ja myrsky

Toissapäivänä tapahtui se, mitä olemme odottaneet ja hieman pelänneetkin. Menin töistä tultuani viemään koiria ulos ja talon ohi takapihalle päästyämme huomasin, että viereisellä pellolla seisoi aivan tontin rajalla valkohäntäpeura. Peura seisoi hetken aivan hievahtamatta paikallaan katsellen koiria, jotka eivät vielä olleet huomanneet sitä, ja ampaisi sitten hetken kuluttua pakoon peltoa pitkin. Samalla silmänräpäyksellä koirat syöksyivät sen perään ja hävisivät viivana näkyvistä pellon takaisen metsän suuntaan; en edes yrittänyt huutaa niille, koska eivät ne olisi sillä hetkellä mitään kuulleet. Soitin Larille sisälle ja läksin sitten koirien perään, viheltelin välillä ja valmistauduin pitkäänkin etsintään, sillä ties minne asti ne olisivat innoissaan peuraa seuranneet. Ei kuitenkaan mennyt kuin muutama minuutti niin ensin Alice ja sitten Hukka palasivat takaisin nuuskuttamaan innoissaan maata siihen, missä peura oli pellolla seissyt. Peura oli ilmeisesti jättänyt koirat niin kauas taakseen metsässä, että takaa-ajointo oli lopahtanut ja otukset palasivat viheltäessäni kiltisti kotiin. Hyvä tietää, että nuo kaksi eivät tuossakaan tilanteessa kovin kauas kotoa juokse :).

Tänään on ollut hieman viimeaikaista viileämpi ja pilvinen sää, ja kun yhdeksän maissa läksimme kävelylle, yllätti meidät pienoinen kevätmyrsky. Taivas pimeni, alkoi sataa melko rankasti ja hetken päästä vesi muuttui rakeiksi! Suurimmat rakeista olivat herneen kokoisia, niin suuria, että sattuivat kasvoihin osuessaan, joten rymysimme kapean hakkuukaistaleen läpi kuusikkoon suojaan. Kuuro ei kestänyt kovin kauaa ja kun läksimme taas liikkeelle, alkoi aurinko paistaa pilvien lomitse ja värjäsi ohi kulkeneet myrskypilvet omituisen tummankeltaisiksi. Kameraa ei tietenkään sattunut olemaan mukana. Kauempaa kuului vielä muutamia melko voimakkaita jyrähdyksiä: tämän vuoden ensimmäinen ukkonen :). Koirat eivät näyttäneet säästä juuri hätkähtävän, pikkuisen vain luimistelivat raekuuron aikana ja haistelivat maahan jääneitä jääpallosia.

Ja taas on kevät...

Kevät tulee vauhdilla tänne länsirannikolle: lumet ovat melkein sulaneet ja joutsenten, kurkien ja hanhien muutto on hyvässä vauhdissa. Koirat ovat riemuissaan ja viettäisivät pitkät tovit pihalla kaivamassa ja täysissä ojissa lutraamassa. Ah, sitä tassujen pesun määrää! Tänään kun leikkelimme vanhoja marjapensaita alas saadaksemme joskus muinoin niiden ympärille laitetut autonrenkaat pois, kaivoivat koirat melkoista juoksuhautaa viereiseen pikku nyppylään. Tai siis Hukka kaivoi ja Alice koetti pyydystää ilmaan sinkoilevia multapaakkuja... Toivoi varmaan, että seassa olisi ollut myyrä tai pari. Eilen Allu löysi kävelyllä ollessamme hakkuuaukiolta kivenkolosta myyränraadon - olisiko kettu tai jokin muu otus sen sinne varastoinut - rouskautti pari kertaa ja nielaisi sen kerralla. Hukkishan ei pyydystämiään pikkuotuksia syö, vaan hautaa ne; Allu sitten varmaan jatkossa käy tyhjentämässä Hukan kätköt.

Allu toipui steriloinnistaan ihan huomaamatta: haava ei missään vaiheessa näyttänyt neitiä vaivaavan eikä menoa hidastavan ja nyt mahanaluskarvatkin ovat jo kasvaneet mukavasti takaisin. Hukkis puolestaan on nyt ollut kaksi ja puoli viikkoa ilman sydänlääkettään: pojan verenpaine mitattiin ennen lääkkeen pois jättämistä ja nyt kahden viikon kuluttua uudelleen, eikä muutosta huonompaan ollut tapahtunut lainkaan :). Ilman siis jatketaan ja tarkistellaan verenpaine uudelleen muutaman kuukauden kuluttua, ellei mitään kummempaa ilmene. Ja niin! Hukalla oli parisen viikkoa sitten vuosipäivä, kun poikasen kotiin tulosta tuli kuluneeksi kolme vuotta :).

Uusia kevätkuvia odotellessa tässä vielä muutamia kuvia kauniilta lopputalven viikonlopulta (voi tuota puhdasta lunta...).

Toipilasprinsessa

Sterilointioperaatio on ohi ja toipilas köllii parhaillaan sohvalla :) . Allu leikattiin kymmeneltä tänä aamuna ja haimme tyttösen pois eläinklinikalta yhden aikaan, kun he halusivat tarkkailla potilaan heräilemistä. Leikkaus oli sujunut hyvin ja pois hakiessa Alice oli jo sen verran tajuissaan että hoiperteli omin jaloin ulos ja kävi kakalla :) . Autoon saimme tyttösen taas nostaa kahdestaan ja sinne pikkuinen sitten kuukahti kotimatkan ajaksi. Tai pikkuinen ja pikkuinen, Allu punnittiin ennen leikkausta ja tyttö painaa kolmisenkymmentä kiloa, eli jonkun verran on painoa jo tullut lisää, vaikka kovin hoikka toinen vieläkin on (selkäranka tuntuu yhä selvästi).

Hukkis hieman ihmetteli Allun olotilaa kotiin tultuamme, päästeli hassua ulvohaukkua kun avustin horjuvaisen tytön sisälle ja haisteli tarkkaan toisen turkkia. Alice kiipesi paikalleen olohuoneen sohvalle ja onkin sitten nukkunut siinä pöhnäänsä pois, kävi tosin jokin aikaa sitten pihalla pissillä. Vettä tyttö ei ole vielä halunnut, eikä ruokaa ole vielä tarjottu; kunhan toinen vielä hieman virkistyy, niin koetetaan sitten. Allu oli saanut eläinlääkärissä kipulääkettä pistoksena eikä ainakaan nyt vielä vaikuta kivuliaalta, mutta saimme lääkäristä parikymmentä tablettia Dolagis-särkylääkettä (kuulemma vastine Rimadylille) ja sitä sitten annetaan ennen nukkumaanmenoa (voi kuulemma antaa 2.5 tablettia vuorokaudessa, vaikka kahdessa erässä).

Pikkuisen ressukka prinsessa kyllä on: massu on ajeltu, samoin osa toisesta tassusta (tytön veriarvot tarkistettiin vielä ennen leikkausta, kaikki ovat kohdallaan). Pyysin lisäksi heitä leikkaamaan Allun korvien takaa pahasti takkuuntuneen karvan, jota emme viitsineet ruveta väkisin leikkaamaan tytön hereillä ollessa (kampaaminen alkaa sujua, mutta paikallaanolo saksiessa on vielä hieman hakusessa), joten korvantaustatkin ovat pikkuisella ihan kynityt. Mutta karvahan kasvaa :) . Kunhan vaan nyt saadaan valkotornado ottamaan iisisti siihen saakka, että haava paranee. Se tietää sitten ainakin viikon ajan vain hihnakävelyä, ilman riehustusta. Ja minulle ainakin seuraavaa yötä olkkarin lattialla Allun seurana, minä kun herään tarvittaessa Laria helpommin :) .

Talvisia kuvia

Tässä muutamia kuvia viime päiviltä :).

Kaverukset köllöttelemässä keittiön lattialla:


Työkaverilta saatiin taas hirvenluita:



Ja upeat talvisäät jatkuvat, joten muutama talvikuva viime viikonlopulta:






Nyt täytyykin painua pehkuihin, sillä Alicelle on varattu sterilointiaika huomenaamuksi. Eikä hetkeäkään liian aikaisin, koska tyttö on viime päivinä haissut Hukan mielestä kovin, kovin hyvältä ja mielenkiintoiselta. Kirjoittelen huomenna sitten toipilaan kuulumisia :).

Hyvää Uutta Vuotta!

On taas päivittäminen jäänyt, kun en ole pitkäksi venyneiden työpäivien jälkeen enää jaksanut ryhtyä naputtelemaan tänne kuulumisia. Paljon olisi asiaa ollut, tärkeimpänä tietysti muutto Eurajoelle, maalle, ja Alicen liittyminen joukkoomme parisen kuukautta sitten :). Nykyisin Hukka siis vartioi tyytyväisenä omaa, melkein kuudentuhannen neliön pihaansa ja vartiokaverina partioi Alice, kavereiden kesken Allu, nuori laumanvartijasekoitustyttönen Rakveren tarhalta Virosta.

Joulunpyhiä vietimme rauhallisesti kotona (pitkään jatkunut keittöremonttimmekin edistyi, kun saimme uunin ja kunnon ruokapöydän pari päivää ennen aattoa, jee!), nautimme harvinaisesta talvisäästä ja pitkistä metsärymykävelyistä koiruuksien kanssa. Ne nauttivat kyllä suunnattomasti lumesta ja pakkasesta, arktiset eläimet :). Juuri äsken tultiin pihalta lumitöistä ja nyt karvakorvat vetävät tyytyväisinä päikkäreitä, Hukkis pitkin pituuttaan lattialla ja Allu sohvalla.

Eli toivottelemme täältä Pihlauksen Kivimaalta kaikille oikein hyvää alkanutta vuotta :) .

Koira joka ei ehtinyt kotiin

"Minttu", n. 12-vuotias hysky/malamuutti-narttu hylättiin espanjalaiselle Asperonasin tarhalle perheestään syyskuun alkupuolella. Perhe ilmoitti muuttavansa pienempään asuntoon ja niinpä koiravanhus jätettiin tarhalle, kymmenien muiden hylättyjen ja kodittomien koirien joukkoon. Häkissään Minttu sitten raapi koppinsa verkko-ovea ja ulvoi ihmistensä perään, kärsi kuumasta paksussa, takkuisessa, hoitamattomassa turkissaan.

Joskus syyskuun puolivälin tienoilla näin Mintun Kodittomat Espanjan Koirat ry:n sivuilla, missä mummolle etsittiin kiireellisesti uutta kotia. Ajatus alkoi itää: miksipäs emme tarjoaisi vanhukselle paikkaa eläkepäivien viettoa varten, oli niitä sitten jäljellä kuukausia, vuosi, ehkä jopa kaksi. Nythän meillä maalle muuton myötä oli hyvät puitteet: saisi Minttu mennä pihalla omaan tahtiinsa, kaivella kuoppia Hukan kanssa ja ihmetellä talvella luntakin, ensimmäistä kertaa elämässään.

Otin viime viikon lopulla yhteyttä yhdistyksen edustajaan ja asiat alkoivat edetä ripeään tahtiin, olihan mummolla kiire päästä pois tarhalta, kuumasta ja hälinästä. Eläinlääkäri tarkasti Mintun perjantaina ja totesi sen hieman tavallisesta poikkeavia munuaisarvoja lukuunottamatta ikäisekseen terveeksi ja hyväkuntoiseksi ja näytti vihreätä valoa matkaa varten. Täytin tarvittavat lomakkeet, postitin ne maanantaina, maksoin luovutusmaksun tiistaina. Minttu olisi tulossa kotiin seuraavana tiistaina, aikaisemmin ei sopivaa suoraa lentoa ollut järjestettävissä. Aloin suunnitella matkaa Helsinki-Vantaalle mummoa noutamaan.

Sitten saapui viesti: Mintun takaruumis oli halvaantunut yllättäen, eikä mummo päässyt enää kävelemään. Mitään ei ollut tehtävissä: Minttu päästettiin kärsimyksistään tarhalla, neljä päivää ennen kuin se olisi matkannut luoksemme, kotiin.

En koskaan saanut tietää oikeaa nimeäsi.
Sitä nimeä, jonka tunsit kaksitoista vuotta.
Emme koskaan ehtineet tavata toisiamme,
emme ehtineet haistella syksyn lehtien kirpeätä tuoksua,
emme ehtineet kulkea talven valkoisessa metsässä.

Sen minä olisin sinulle halunnut antaa,
edes yhden valkoisen talven.

Sillä sinä ehdit tehdä pesän sydämeeni,
ehdit käpertyä sinne lämpöiseksi keräksi
niinä muutamina päivinä joina sinua ajattelimme,
sinua odotimme.

Siellä minä sinua kannan,
kaikkina tulevina talvina.

Ah, kevät...

... ja kaikki ihanat, juoksuiset narttukoirat, joiden sulotuoksut leijailevat Hukkapoikasen pikku kuonoon ja saavat hormonit hyrräämään! Hyrräävien hormoneiden sekaan hukkuvat sitten niin korvat, ruokahalu kuin kaikki muut ajatuksetkin: lenkeillä mennään (tai ainakin yritetään mennä) tuhatta ja sataa kuono maassa, hajujen perässä singahdellen, kotona huokaillaan ja piipitetään ja tahdotaan ulos tunnin välein.

Mutta tänään moiselle touhotukselle tuli loppu, kun poika sai niskaansa Suprelorin implantin, hormonikapselin, joka alentaa uroskoiran testosteronituotannon nollaan jopa puoleksi vuodeksi. Kyseessä on ensimmäinen lemmikkieläimille tarkoitettu ehkäisylääke ja sen pitäisi olla vaikutukseltaan kastraatiota vastaava, eli huomattavasti tehokkaampi kuin meidänkin aikaisemmin käyttämiemme anti-testosteroniruiskeiden. Melkoisen tyyris lääke on kyseessä, kahden kapselin myyntipakkauksella on hintaa 180€, mutta jos tuo tosiaan toimii hyvin ja ongelmitta, niin on se hintansa väärti; minä kun en vieläkään mielelläni teetä Hukkikselle nukutusta vaativia toimenpiteitä, joten kastrointi ei ole ainakaan lähitulevaisuudessa ohjelmassa. Toinen kapseli jäi meillä eläinlääkärin jääkaappiin odottamaan seuraavaa asennuskertaa sitten joskus puolen vuoden päästä :).

Hukkiksen sydämen suhteen kaikki näyttää kuitenkin edelleen hyvältä! Nesteenpoistolääkkeethän lopetimme jo muutama kuukausi sitten ja nyt pojalla on takana vajaat pari viikkoa myös ilman sydänlääkettä. Sen kummempia vaikutuksia emme ole lääkkeen lopetuksella havainneet olevan, vaan Hukkis on käyttäytynyt aivan normaalisti. Nyt lääkäri sitten kuunteli sydämen ja keuhkot: sydän lyö tasaisesti ja vahvasti eikä keuhkoista kuulu mitään nesteen kertymiseen viittaavaa. Eli kaikki kuulostaisi olevan kunnossa :D. Pidämme tietysti tilannetta vielä tarkasti silmällä :).