Karvaräjähdyksiä

Hukkiksen karvanlähtö on nyt pahimmillaan; onkin pojalla jo korkea aika pudottaa talviturkki. Lattiat ovat täynnä karvaa, joka yön aikana mystisesti keräytyy tupoiksi nurkkiin ja ovenpieliin. Välillä löytyy tiiviitä valkoisia karvatuppoja kuin höyheniä tai untuvia. Mielenkiintoista, kuinka karvanlähtö etenee koirassa paikasta toiseen. Alusvillan irtoaminen alkoi lonkista, joista karvaa kuoputettiin kourakaupalla useita päiviä, sitten irtoaminen eteni kylkiin ja lapoihin ja nyt niskan ja kaulan tuuheasta harjasta on alkanut irrota untuvatuppoja. Takajalkojen pitkistä pöksyistä ja hännästä karva irtoaa viimeisenä. Irtoavan karvan kuoputtaminen ja nyppiminen on omituisen addiktoivaa puuhaa: irtoamassa oleva karva erottuu muun turkin joukosta vaaleana utuna ja kun sellaisesta kohdasta nyppäisee, tapahtuu pieni karvaräjähdys tiukkaan pakkautuneen villan irrotessa ja välillä tuntuu, että sitä riittää loputtomasti. Otan vielä vähän tuosta. Ja tuosta. Ja sitten onkin vierähtänyt puoli tuntia. Hukkis onneksi näyttää pitävän nyppimisestä ja köllöttää kyljellään tyytyväisenä tuhisten; vanha turkki varmaan hieman kutittaa ja turkin läpikäynti on otuksen mielestä varmaan pitkä lellimishetki. Pohjavillan irrottua turkki on varmasti myös paljon viileämpi, kun jäljelle jää lähinnä vain karkeampi ja jäykempi peitinkarva.
Irronneen karvan olemme keränneet talteen ja sitä onkin yhdessä viime keväisen karvanlähdön aikana kerätyn kanssa kertynyt jo pienehkö pahvilaatikollinen. Tiukkaan pakattuna. Olemme ajatelleet lähettää villan kehrättäväksi, kun tämänkertainen nyt loppuu... Koirankarvalanka on kuulemma lämmintä ja pehmeää.