Kesäkuulumisia

Jestas sentään kun aika rientää! Edelleisestä päivityskerrasta on vierähtänyt jo kaksi ja puoli kuukautta ja siinä ajassa onkin sitten ehtinyt tapahtua yhtä ja toista; niin, ettei oikein tiedä, mistä aloittaisi. No koetetaan.

Osallistuimme Hukan kanssa siis Koirakoulu Silkkitassun arkitottelevaisuuden alkeiskurssille Heinäkuun alkupuolella. Kurssi oli lyhyt ja koostui kolmesta vajaan tunnin mittaisesta harjoituskerrasta (sikäli kun vielä muistan oikein), joilla todellakin harjoiteltiin aivan perusasioita - istumista, maahanmenoa, hihnakävelyä, luoksetuloa - ja Hukka taisikin olla kurssin vanhin nelijalkainen osallistuja. Asiat olivat meille sinänsä jo tuttuja, sillä olimme harjoitelleet niitä Hukan kanssa jonkinverran kotona, missä istuminen ja maahanmeno jo sujuivatkin melko mallikkaasti. Kursilla tilanne olikin sitten toinen: olimme ulkona mielenkiintoisten hajujen ja toisten koirien seurassa, eikä Hukkiksen keskittymiskyky säilynyt niissä olosuhteissa kovin kauaa. Harjoittelemalla asiat kuitenkin alkoivat pikkuhiljaa sujua ja saimme ötökän mm. istumaan käskystä - ensimmäistä kertaa ulkona :). Harjoittelua on sittemmin jatkettu, sekä kotona että ulkona, ja nykyisin "istu"-komento tai vastaava viitottu käsky toimivat jo kohtalaisen luotettavasti. No, ainakin silloin, kun poika on rauhallisessa mielentilassa. Edistystä on tapahtunut myös maahanmenossa ja vierellä kulkemisessa, vaikka niitä saamme kyllä vielä harjoitella melko lailla. Mutta kirjoittelen näistä myöhemmin lisää :).


Kuopiossa asuvat vanhempani olivat jo pitkään halunneet nähdä Hukan koko karvaisessa persoonassaan, mutta koska heillä on kissa (ihanainen Roosa-neiti) ja koska Hukka on reagoinut näkeminsä kissoihin likimain samoin kuin jäniksiin ja oraviin ("Tahtoo pyydystää! Saalis! Menen perään! Pliiiiis!"), emme olleet vielä päässeet vierailulle. Asia kuitenkin korjautui heinäkuun lopulla: sedälläni on pieni mökki Kuopion lähellä Karttulassa ja hän lupasi sen käyttöömme. Varasin siis muutamaksi päiväksi auton City Car Clubista, ajoimme pikavisiitille Kuopioon ja sieltä sitten muutamaksi päiväksi mökille Karttulaan, jonne myös vanhempani sitten saapuivat päivävierailulle. Otus oli tietenkin taas elementissään nuuskutellessaan pitkin mökin pihaa ja juostessaan pallon perässä... Naapurissa asusti myös keskikokoinen, vanha koiraherra, jota täytyi välillä käydä tervehtimässä. Hukan taipumus vartiointiin nosti hieman päätään vanhempieni saapuessa: isäni sai mökkiin tullessaan vastaansa melkoisen haukkuryöpyn, mutta koira kyllä sitten rauhoittui melko nopeasti (äidilleni ei haukuttu, ehkä samanlainen äänemme vaikutti asiaan...tai äitini kantama ruokakori ;). (Tämä vartiointitaipumus äityi sitten melko pahaksi, kun hieman myöhemmin kesällä vierailimme taas Larin vanhempien luona; kirjoitan siitä enemmän myöhemmin.)

Matkapahoinvoinnista reppana poika kyllä taas kärsi, varsinkin paluumatkalla, jolloin oikaisimme alkumatkasta hieman mutkaisempaa reittiä. Yökkimään oli pysähdyttävä lähes puolen tunnin välein, kunnes kaikki oli saatu ulos :(. Hukka selvästi stressaa autossa matkustamista, mikä varmaan osaltaan vaikuttaa asiaan: stressi ja jännittäminen -> pahoinvointi -> stressi ja jännittäminen. Täytyy kenties jatkossa kokeilla pidemmillä matkoilla rauhoittavia lääkkeitä. Harmi, kun ei ole omaa autoa, silloin pojan voisi totuttaa matkustamiseen toistuvilla lyhyillä ajoilla.

Koulun penkille

Hukka on nyt sitten ilmoitettu koirakouluun: menemme perjantaina Koirakoulu Silkkitassun arkitottelevaisuuden alkeiskurssille :). Saamme toivottavasti itsellemme hyviä koulutusohjeita ja Hukalle mukavaa vaihtelua. Tulevaisuudessa ovat sitten varmasti vuorossa arkitottelevaisuuden jatkokurssi, ohituskurssi ja verijälkikurssi. Ainakin tuon viimeisen pitäisi olla Hukan mieleen :).

Pitkästä aikaa...

Onkin jo vierähtänyt melkoinen tovi siitä, kun viimeksi kirjoittelin Hukkiksen kuulumisia tänne, eli korkea aika saattaa tämä ajan tasalle.

Hukka ja Lari siis olivat alkukuusta vajaan viikon kanssani kenttätöissä Keski-Suomessa Karstulan suunnalla. Auto varustettiin tuliterällä takapenkin suojuksella ja Hukka turvavaljailla ja nokka käännettiin kohti pohjoista. Matkan nsimmäinen etappi oli Terrieri.netin kauppa Hyvinkäällä, josta kävimme ostamassa Hukalle matkaevääksi Orijenin ja Natural Menun ruokapussit (molemmat osoittautuivat erittäin hyviksi ja Hukkis syö niitä edelleen mielellään, voin suositella), samalla koiruus pääsi hieman jaloittelemaan. Lari myös siirtyi jatkamaan matkaan etupenkille; alkumatka oli mennyt takapenkillä Hukan totutellessa turvavaljaisiin. Matka jatkui Kangasalan kautta kohti Keuruuta ja kun tasainen moottoritie muuttui mutkaiseksi ja mäkiseksi maantieksi, alkoi Hukka voida pahoin ja oksensi. Eikä kerta jäänyt ainoaksi: vatsan tyhjennys suoritettiin vielä kaksi kertaa ennen Karstulaa… Toisella kerralla sentään ehdimme pysähtyä hakkuuaukion laitaan ja saada koiran ulos, mutta penkinsuojus tuli hyvään tarpeeseen.


Mökki, jonka olimme vuokranneet majapaikaksi, sijaitsi Karstulan kaakkoispuolella Pääjärven rannalla. Se osoittautui kauniiksi ja viihtyisäksi hirsimökiksi ja omistajan esitellessä meille paikkoja kulki Hukka ensimmäisenä hänen perässään ja tunki uteliaana kuononsa jokaisesta avatusta ovesta. Koira nautti ilmiselvästi saadessaan vapaasti kulkea perässämme ulos ja sisään ja oli alusta alkaen kuin kotonaan, eikä matkan epämukavuudesta ollut enää tietoakaan. Myöhemmin illalla Hukka alkoi levottomasti ravata olohuoneen ja eteisen väliä ja nuolla kovin itseään. Tarkemmin katsoessamme huomasimme, että poikaparan nivustaipeet olivat täynnä mäkäränpuremia, jotka kutisivat mitä ilmeisimmin melko pahasti. Mukaan ottamani desinfiointiaine kuitenkin auttoi ja pyyhinnän jälkeen koira pikkuhiljaa rauhoittui aloilleen, metsästi vain satunnaisesti häiritseviä itikoita (emme tietenkään olleet tajunneet sulkea peltejä heti saavuttuamme, joten ensimmäinen ilta ja yö kuluivat yleisten itikantappajaisten merkeissä). Päätimme, että Larin ja Hukan oli varmaan paras viettää päivät mökillä ja lähimaastossa eikä lähteä mukaani mäkäränsyötiksi.


Hukka nauttikin kovin saadessaan liikuskella vapaasti pihalla ja kulkea pitkässä juoksuliinassa lähistön pienillä mökkiteillä kaikkia metsän hajuja haistellen. Ei liikenteen meteliä, ei pakokaasuja, ei kohti sinkoavia polkupyöriä...siinä lepäsi sekä koiran, että omistajan hermo.


Työtkin tulivat tehdyksi ja muutaman päivän kuluttua suuntasimme takaisin Helsinkiin. Kun Hukka huomasi että rupesimme pakkaamaan tavaroita ja kantamaan niitä autoon, se pysytteli tiiviisti kannoilla, ei väistynyt paria metriä kauemmas, kuin varmistaakseen että sitä ei vain vahingossakaan unohdettaisi ottaa mukaan. Tuli mieleen, että olikohan poika hylätty juuri niin, "unohdettu" muuttokuormasta? Paluumatkalla Hukkis oksensi kerran heti alkumatkasta, mutta tien tasoituttua ongelmia ei enää ollut. Vaikuttaa siis siltä, että koira ei vain ole liiemmin tottunut automatkustukseen ja että pahoinvointi saattaa loppua kokonaan kokemuksen lisääntyessä. Toivotaan parasta :).

Seuraavan viikon vietin Pihtiputaalla, mutta koska vuokraamassamme mökissä asusti myös kovin allerginen pomoni, joutui Hukka jäämään Larin kanssa Helsinkiin. Hyvin pojat pärjäsivät kahdestaan, vaikka Hukka olikin hieman ihmetellyt poissaoloani, varsinkin aamulenkiltä palatessaan: toinen meistä kun jää yleensä nukkumaan toisen viedessä ötökän aamupisulle ja Hukka on ottanut tavakseen tulla nuolemaan nukkujan varpaat takaisin tultuaan…nyt sängyssä ei ollutkaan ketään.

Juhannus sujui rauhallisissa merkeissä. Kävimme aattoiltana Rajasaaressa, josta oli hyvä näkyvyys Seurasaaren kokon suuntaan. Paikalla oli myös muutama muu koira omistajineen, mutta huomattavasti rauhallisempaa kuin monina muina iltoina. Kävelylenkit Hukan kanssa olivat muutenkin oikein miellyttäviä, sillä kaupunki oli varsin hiljainen: kadunvarret tyhjinä autoista ja kulkijoita yhtä vähän kuin yleensä seitsemän aikaan sunnuntaiaamuisin. Kunpa Helsinki olisikin aina sellainen!

Maalle!

Lähtö lähenee :)! Eli huomenna suuntaamme ensi viikoksi Karstulaan: menen vielä tekemään sinne kenttätöitä ja Lari ja Hukka tulevat mukaan. Majapaikaksi olen varannut mukavan mökin, tai oikeastaan talonpoikaistyylisen pienen hirsitalon, jossa on iso piha, oma ranta ja lähimmät naapurit kilometrin päässä. Siellä on koiranpoikasen hyvä temmeltää ja viettää hieman lomaa kaupungista :).
Tavarat alkavat olla pakatut, auton penkinsuojus ja Hukan turvavyö hankittu, koiran ensiapupakkaus niin ikään mukana. Huomenna ajamme vielä Hyvinkään kautta, josta otamme Terrieri.netin kaupasta Hukalle mukaan vielä pari uudenlaista ruokasäkkiä, jospa ne vaikka maistuisivat krantulle otukselle paremmin.
Toivottavasti matka menee hyvin, eikä Hukka voi liikaa pahoin autossa...Pidetään peukkuja ja useita taukoja :).

Kolmitassuinen Koira

Eilisiltaisella pitkällä kävelylenkillä jäimmekin kesän ensimmäisen kunnon ukkosmyrskyn jalkoihin ja olimme kaikki kotiin palatessamme uitettuja koiria, Hukka kirjaimellisesti. Kastuminen ei tosin juuri haitannut, sillä ilma oli todella lämmin, oikeasti kesän tuntuinen. Jyrinä ja salamointi oli välillä melkoisen vaikuttavaa, mutta Hukkis ei ollut moisesta moksiskaan, eli ei poika ainakaan ukkosta pelkää. Hyvä niin :).

Menomatkalla tapasimme vakiopuistikossa Hukan nemesiksen, arkkivihollisen numero yksi: Kolmitassuisen Koiran. Meteli oli taas melkoinen ja tällä kerralla Hukka aloitti sen (taitavat pojat vuorotella). Huikkasimme tervehdyksen Kolmitassun isännälle ja jatkoimme matkaa Sibeliuspuistoa kohti; rähinä hellitti ja Kolmitassu isäntineen seurasi meitä sopivan hajuraon säilyttäen. Pysähdyin sitten hetkeksi juttelemaan Kolmitassun isännän kanssa: olimme nähneet toisemme usein ja vilkutelleet ohikulkiessamme koirien reuhatessa toisilleen, mutta puheille emme olleet ryhtyneet. Heti juttelun alkuvaiheessa selvisi, että Kolmitassuhan on "tuttu" koira: kyseessä oli Rex, jonka olin nähnyt Viipurin Koirien kodinsaaneiden joukossa! Hukkiksen kohtalotoveri, jota kohtalo tosin oli kohdellut kovemmalla kädellä ennen onnenpotkua: ihmisiä, jotka ottivat asiakseen pelastaa kodittoman, loukkaantuneen koiran ja tarjota sille hyvän kodin. Rex on kuulemma nyt hyvin kotiutunut ja pitää lähipuistikkoa omana reviirinään, jota se sitten tarmokkaasti puolustaa muilta uroksilta kaikilla kolmella jalallaan ja varsin vaikuttavilla äänijänteillään... ja Hukkis pitää kunnia-asianaan vastata haasteeseen ;). Ehkäpä pojat pääsevät joskus tapaamaan toisensa "neutraalilla" maaperällä, ilman hihnoja. Ja silloin ehkä myös ilman rähinää.

Rexin tarina löytyy täältä.

Muutamia kuvia

Tässäpä muutamia kuvia viime päiviltä : ).

Kävelyllä 18.5. Huomaa korvien norppa-asento... Hukkiksen lempi-ilme kun se tahtoo olla pieni ja söpö.








Pupua vahtimassa (harvinaisen rauhallisena).













Lähdin koiruuden kanssa eilen puolen yön jälkeen iltalenkille Sibeliuspuistoon. Ilma oli valtavan hieno, lämmin, kostea ja sumuinen. Soitin puistosta Larille ja pyysin tuomaan kameran ja jalustan; tässä pari kuvaa. Lisää kuvia on valokuvablogis- sani.















Lenkin jälkeen oli mukavaa kelliä omalla patjalla : ).

"Oikeanpuoleinen liikenne"

Sattuipahan taas tapaus eilen aamulenkillä. Lähdin viemään Hukkista aamukävelylle seisemän aikoihin. Ilma oli hieno eikä liikkeellä ollut juuri ketään (pyhäpäivänä), joten kuljimme kaikessa rauhassa tuttua reittiä: puistonviertä pitkin Mikael Lybeckin katua, sitten Linnankoskenkadun yli Lastensairaalan pikkupuistikkoon ja Merikannontietä takaisin kohti Linnankoskenkatua. Koira kulki hienosti, ei juuri vetänyt, kuunteli naksautuksia ja otti herkkupaloja, ei räyhännyt satunnaisille pyörille eikä muillekaan kulkijoille. Ylitimme risteyksen ja suuntasimme kohti kotia Stenbäckinkatua pitkin. Kuljimme, kuten tavallista, kadun sairaalanpuoleisella jalkakäytävällä. Tällä puolella katuahan jalkakäytävä rajautuu koko matkalla sairaalan pihaa reunustavaan kiviaitaan ja aidan ja jalkakäytävän väliin jää kapea, muutaman kymmenen sentin levyinen nurmikaitale (toinen puoli rajautuu ajoväylään).


Kuljin Hukan kanssa tätä, omaan kulkusuuntaani nähden vasenta jalkakäytävän reunaa; koira kulki vasemmalla puolellani ja nuuski muurinvierustan hajuja. Jossain vaiheessa huomasin, että meitä lähestyy vastaan tarmokkaasti kävelevä mieshenkilö, joka kävelee niin ikään jalkakäytävän muurinpuoleista reunaa. En kiinnittänyt häneen sen suurempaa huomiota, koska ajattelin hänen ohittavan meidät sujuvasti oikealta puoleltamme muuten tyhjällä jalkakäytävällä. Väärä luulo. Mies kävelee vauhdilla meitä kohti, eikä osoita pienintäkään merkkiä väistämisestä; kun hän sitten on parin, kolmen metrin päässä ja tulee yhä suoraan kohti, yritän viime hetkellä siirtyä koiran kanssa syrjään ainoaan vapaaseen suuntaan oikealle. Mies ei vieläkään hidasta, vaan tunkee vauhdilla meidän ja muurin väliin jäävästä kapeasta tilasta...Hukka tietysti luulee miehen tulevan päälle ja rähähtää. Meikäläiseltä meinaa palaa pinna ja kun tyyppi mulkaisee meitä pahasti ohikulkiessaan, huudan hänen peräänsä "Olisit ehkä voinut väistää vähän!", johon saan vastauksen "Meillä on täällä oikeanpuoleinen liikenne!" Aaaargh! Kommentoin vielä hänen selälleen "No niin on, mutta koiran kanssa nyt vaan on luontevinta kulkea pientareen puolella!" Jatkan matkaa sappi kiehuen. Jonkin ajan päästä meitä kävelee vastaan nainen, jota Hukka katsoo varuillaan ja ehdin jo ajatella että nyt koira sitten alkaa rähistä kaikille vastaantulijoille, mutta nainen ohittaa meidät sujuvasti ajoradan puolelta ja ohitus sujuu ongelmitta. Mitähän hittoa kyseisen "herrasmiehen" päässä mahtoi liikkua? Olisiko lähemmäs parimetrisen, bodarinoloisen tyypin miehinen itsetunto kokenut liian suuren kolauksen, jos olisi joutunut hieman väistämään 160 senttistä naista ja koiraa? Onneksi suurin osa ihmisistä on kuitenkin fiksuja.

Mitäs muuta onkaan sitten tapahtunut viimeisimmän kirjoituksen jälkeen... Harjoittelimme parisen viikkoa sitten polkupyörien kohtaamista Kirsin ja hänen pyöränsä avustuksella, eikä Hukka ole sen jälkeen moisista kulkupeleistä juuri enää hätkähtänyt: suurin osa saa mennä rauhassa. Ainoastaan kapeammissa paikoissa, tilanteissa joissa pyörä ajaa vastaan (siis koiran mielestä hyökkää), täytyy otuksen niille kommentoida. Eli tilanteessa ollaan edistytty mukavasti :).


Viime perjantaina Hukka pestiin. Koettelemuksesta selvittiin ilman suurempaa tappelua, vaikka poika kyllä yrittikin paeta wc-pöntön alle (minne se ei todellakaan sovi). Pesun jälkeen vanhaa karvaa irtosi oikein urakalla ja sitä kuoputettiin koirasta kasoittain. Nyt jäljellä alkaa olla enää irtoamaton, karhea peitinkarva, ja meillä on kasassa lanka-ainekset vaikka villapaitaan : ).


Myös Hukalle aikaa sitten tilattu koirafuton saapui viimein ja saimme sen eilen lattialle. Peti otettiin heti käyttöön ja vaikuttaa kokonsa puolestakin oikein sopivalta.

Tässäpä tältä erää : ).