Maalle!

Lähtö lähenee :)! Eli huomenna suuntaamme ensi viikoksi Karstulaan: menen vielä tekemään sinne kenttätöitä ja Lari ja Hukka tulevat mukaan. Majapaikaksi olen varannut mukavan mökin, tai oikeastaan talonpoikaistyylisen pienen hirsitalon, jossa on iso piha, oma ranta ja lähimmät naapurit kilometrin päässä. Siellä on koiranpoikasen hyvä temmeltää ja viettää hieman lomaa kaupungista :).
Tavarat alkavat olla pakatut, auton penkinsuojus ja Hukan turvavyö hankittu, koiran ensiapupakkaus niin ikään mukana. Huomenna ajamme vielä Hyvinkään kautta, josta otamme Terrieri.netin kaupasta Hukalle mukaan vielä pari uudenlaista ruokasäkkiä, jospa ne vaikka maistuisivat krantulle otukselle paremmin.
Toivottavasti matka menee hyvin, eikä Hukka voi liikaa pahoin autossa...Pidetään peukkuja ja useita taukoja :).

Kolmitassuinen Koira

Eilisiltaisella pitkällä kävelylenkillä jäimmekin kesän ensimmäisen kunnon ukkosmyrskyn jalkoihin ja olimme kaikki kotiin palatessamme uitettuja koiria, Hukka kirjaimellisesti. Kastuminen ei tosin juuri haitannut, sillä ilma oli todella lämmin, oikeasti kesän tuntuinen. Jyrinä ja salamointi oli välillä melkoisen vaikuttavaa, mutta Hukkis ei ollut moisesta moksiskaan, eli ei poika ainakaan ukkosta pelkää. Hyvä niin :).

Menomatkalla tapasimme vakiopuistikossa Hukan nemesiksen, arkkivihollisen numero yksi: Kolmitassuisen Koiran. Meteli oli taas melkoinen ja tällä kerralla Hukka aloitti sen (taitavat pojat vuorotella). Huikkasimme tervehdyksen Kolmitassun isännälle ja jatkoimme matkaa Sibeliuspuistoa kohti; rähinä hellitti ja Kolmitassu isäntineen seurasi meitä sopivan hajuraon säilyttäen. Pysähdyin sitten hetkeksi juttelemaan Kolmitassun isännän kanssa: olimme nähneet toisemme usein ja vilkutelleet ohikulkiessamme koirien reuhatessa toisilleen, mutta puheille emme olleet ryhtyneet. Heti juttelun alkuvaiheessa selvisi, että Kolmitassuhan on "tuttu" koira: kyseessä oli Rex, jonka olin nähnyt Viipurin Koirien kodinsaaneiden joukossa! Hukkiksen kohtalotoveri, jota kohtalo tosin oli kohdellut kovemmalla kädellä ennen onnenpotkua: ihmisiä, jotka ottivat asiakseen pelastaa kodittoman, loukkaantuneen koiran ja tarjota sille hyvän kodin. Rex on kuulemma nyt hyvin kotiutunut ja pitää lähipuistikkoa omana reviirinään, jota se sitten tarmokkaasti puolustaa muilta uroksilta kaikilla kolmella jalallaan ja varsin vaikuttavilla äänijänteillään... ja Hukkis pitää kunnia-asianaan vastata haasteeseen ;). Ehkäpä pojat pääsevät joskus tapaamaan toisensa "neutraalilla" maaperällä, ilman hihnoja. Ja silloin ehkä myös ilman rähinää.

Rexin tarina löytyy täältä.

Muutamia kuvia

Tässäpä muutamia kuvia viime päiviltä : ).

Kävelyllä 18.5. Huomaa korvien norppa-asento... Hukkiksen lempi-ilme kun se tahtoo olla pieni ja söpö.








Pupua vahtimassa (harvinaisen rauhallisena).













Lähdin koiruuden kanssa eilen puolen yön jälkeen iltalenkille Sibeliuspuistoon. Ilma oli valtavan hieno, lämmin, kostea ja sumuinen. Soitin puistosta Larille ja pyysin tuomaan kameran ja jalustan; tässä pari kuvaa. Lisää kuvia on valokuvablogis- sani.















Lenkin jälkeen oli mukavaa kelliä omalla patjalla : ).

"Oikeanpuoleinen liikenne"

Sattuipahan taas tapaus eilen aamulenkillä. Lähdin viemään Hukkista aamukävelylle seisemän aikoihin. Ilma oli hieno eikä liikkeellä ollut juuri ketään (pyhäpäivänä), joten kuljimme kaikessa rauhassa tuttua reittiä: puistonviertä pitkin Mikael Lybeckin katua, sitten Linnankoskenkadun yli Lastensairaalan pikkupuistikkoon ja Merikannontietä takaisin kohti Linnankoskenkatua. Koira kulki hienosti, ei juuri vetänyt, kuunteli naksautuksia ja otti herkkupaloja, ei räyhännyt satunnaisille pyörille eikä muillekaan kulkijoille. Ylitimme risteyksen ja suuntasimme kohti kotia Stenbäckinkatua pitkin. Kuljimme, kuten tavallista, kadun sairaalanpuoleisella jalkakäytävällä. Tällä puolella katuahan jalkakäytävä rajautuu koko matkalla sairaalan pihaa reunustavaan kiviaitaan ja aidan ja jalkakäytävän väliin jää kapea, muutaman kymmenen sentin levyinen nurmikaitale (toinen puoli rajautuu ajoväylään).


Kuljin Hukan kanssa tätä, omaan kulkusuuntaani nähden vasenta jalkakäytävän reunaa; koira kulki vasemmalla puolellani ja nuuski muurinvierustan hajuja. Jossain vaiheessa huomasin, että meitä lähestyy vastaan tarmokkaasti kävelevä mieshenkilö, joka kävelee niin ikään jalkakäytävän muurinpuoleista reunaa. En kiinnittänyt häneen sen suurempaa huomiota, koska ajattelin hänen ohittavan meidät sujuvasti oikealta puoleltamme muuten tyhjällä jalkakäytävällä. Väärä luulo. Mies kävelee vauhdilla meitä kohti, eikä osoita pienintäkään merkkiä väistämisestä; kun hän sitten on parin, kolmen metrin päässä ja tulee yhä suoraan kohti, yritän viime hetkellä siirtyä koiran kanssa syrjään ainoaan vapaaseen suuntaan oikealle. Mies ei vieläkään hidasta, vaan tunkee vauhdilla meidän ja muurin väliin jäävästä kapeasta tilasta...Hukka tietysti luulee miehen tulevan päälle ja rähähtää. Meikäläiseltä meinaa palaa pinna ja kun tyyppi mulkaisee meitä pahasti ohikulkiessaan, huudan hänen peräänsä "Olisit ehkä voinut väistää vähän!", johon saan vastauksen "Meillä on täällä oikeanpuoleinen liikenne!" Aaaargh! Kommentoin vielä hänen selälleen "No niin on, mutta koiran kanssa nyt vaan on luontevinta kulkea pientareen puolella!" Jatkan matkaa sappi kiehuen. Jonkin ajan päästä meitä kävelee vastaan nainen, jota Hukka katsoo varuillaan ja ehdin jo ajatella että nyt koira sitten alkaa rähistä kaikille vastaantulijoille, mutta nainen ohittaa meidät sujuvasti ajoradan puolelta ja ohitus sujuu ongelmitta. Mitähän hittoa kyseisen "herrasmiehen" päässä mahtoi liikkua? Olisiko lähemmäs parimetrisen, bodarinoloisen tyypin miehinen itsetunto kokenut liian suuren kolauksen, jos olisi joutunut hieman väistämään 160 senttistä naista ja koiraa? Onneksi suurin osa ihmisistä on kuitenkin fiksuja.

Mitäs muuta onkaan sitten tapahtunut viimeisimmän kirjoituksen jälkeen... Harjoittelimme parisen viikkoa sitten polkupyörien kohtaamista Kirsin ja hänen pyöränsä avustuksella, eikä Hukka ole sen jälkeen moisista kulkupeleistä juuri enää hätkähtänyt: suurin osa saa mennä rauhassa. Ainoastaan kapeammissa paikoissa, tilanteissa joissa pyörä ajaa vastaan (siis koiran mielestä hyökkää), täytyy otuksen niille kommentoida. Eli tilanteessa ollaan edistytty mukavasti :).


Viime perjantaina Hukka pestiin. Koettelemuksesta selvittiin ilman suurempaa tappelua, vaikka poika kyllä yrittikin paeta wc-pöntön alle (minne se ei todellakaan sovi). Pesun jälkeen vanhaa karvaa irtosi oikein urakalla ja sitä kuoputettiin koirasta kasoittain. Nyt jäljellä alkaa olla enää irtoamaton, karhea peitinkarva, ja meillä on kasassa lanka-ainekset vaikka villapaitaan : ).


Myös Hukalle aikaa sitten tilattu koirafuton saapui viimein ja saimme sen eilen lattialle. Peti otettiin heti käyttöön ja vaikuttaa kokonsa puolestakin oikein sopivalta.

Tässäpä tältä erää : ).

Lääkärissä

Tänään oli Hukalla vuorossa eläinlääkärikäynti.

Kävin jokin aika sitten läpi Helsingin eläinlääkäreitä ja koetin etsiä paikkaa, joka olisi sopivasti lähistöllä. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt ja päädyin lopulta varaamaan ajan Eläinklinikka Herttaan Herttoniemeen, koska olin lukenut koirafoorumeilta muutamia ylistäviä kommentteja paikasta. Emme tahtoneet ryhtyä kuljettamaan poikaa julkisissa, hässäkkä olisi vaan ollut yksi stressinaihe lisää koiralle, joten päädyin vuokraamaan auton Stadionin Eurorentistä. Olin kysellyt soittaessani koirankuljetukseen sopivaa autoa ja ajettelin lähinnä farmaria, jossa otuksen saisi takatilaan; ne olivat kuitenkin kaikki varattuja, joten valitsin lopulta ajopelin pienimmästä luokasta: kun takapenkin vain saisi kaadettua, mahtuisi koiruus hyvin sinne pitkälleen.

Noudin auton kymmenen jälkeen. Sain tuliterän Hyundai Getzin, joka yllätyksekseni paljastui erinomaiseksi pikkuautoksi (yleensä ihastun suuriin maastureihin), jossa oli miellyttävät penkit ja hyvä näkyvyys ja joka tuntui kokoistaan suuremmalta, niin tiloiltaan kuin ajettavuudeltaan. Edellisestä ajomatkasta (pääsiäisen Hangonreissu) viisastuneena vuorasimme "koiratilan" ensin sanomalehdellä ja sitten vanhalla viltillä ja varasimme mukaan vielä pari vanhaa pyyhettä, jotka saisi nopeasti kuonon alle jos Hukkaa alkaisi taas oksettaa. Suihkin viltiin myös hyvän annoksen DAPia ja kun mies oli vielä käyttänyt koiraa lähipuistossa pikapisulla, olimme valmiit lähtöön. Hukka nousi autoon omin voimin pienen suostuttelun jälkeen ja suuntasimme kohti Itäväylää. Pitkälle emme kuitenkaan päässeet, kun miehen kysäistessä tajusin unohtaneeni koiran passin kotiin! Kaikki rokotusmerkinnät olivat tietenkin siinä, joten eihän siinä muu auttanut kuin suunnata takaisin läpyskää hakemaan. Aikaa onneksi oli hyvin. Toinen yritys sitten onnistui paremmin ja kun Hukkakin sitten asettui kaikessa rauhassa pitkäkseen, pääsimme kunnialla perille Herttoniemeen. Eikä poika voinut pahoinkaan niin lyhyellä matkalla, onneksi :).

Löysimme parkkipaikan aivan klinikan edestä ja pienen pissilenkin jälkeen menimme sisään. Hukka ilmeisestikin tajusi joutuneensa lääkäriin (hajukohan sen aina paljastaa) ja olisi mielellään poistunut samaa tietä. Se kuitenkin käyttäytyi siivosti odotushuoneessa, hieman tosin täytyi vinkua, ja saimme ötökän punnituksikin odottaessamme: 31,5 kiloa. Eli hoikassa kunnossa poika tosiaan on...mutta ainakin matolääkkeen annostus osui kohdalleen. Emme joutuneet odottamaan kovinkaan kauaa, kun eläinlääkäri Hanna Dyggve otti meidät vastaan. Todella mukava lääkäri, joka jutteli koiralle, tarjosi nameja ja rapsutteli sitä ennen tutkimuksen alkua; kyseli myös vaikutelmia Tallinnan tarhasta, kun kuuli meidän hakeneen Hukan sieltä. Ei ollut kuulemma itse käynyt paikalla. Hukka käyttäytyi kiltisti tutkimuksen ajan; se sai kolmoisrokotetehosteen ja todettiin terveeksi ja hyväkuntoiseksi. Ikäarviota kysyessäni lääkäri arveli sen yli kaksi- ja alle viisivuotiaaksi, eli Viron puolen arvio kolmesta-neljästä vuodesta osui hyvin samoihin. Maksoimme ja poistuimme tyytyväisinä: mukava paikka, jota käytämme varmasti jatkossakin.


Hukka autoon (jo melko sujuvasti) ja menoksi. Ajoimme suoraan Rajasaareen: olimme ajatelleet, että kun ötökkä pääsee koirapuistoon juoksemaan, jää autoilusta mukava muisto seuraavaa kertaa varten. Ja kyllä Hukka juoksikin, minkä haistelultaan ennätti. Oli mukava huomata, että vaikka koira pääsikin pitkästä aikaa vapaaksi, se kuitenkin piti meitä koko ajan silmällä ja tuli luokse kutsuttaessa. Hienosti se myös käyttäytyi parin tapaamamme koiran kanssa, jopa toisen uroksen: ei osoittanut pienintäkään merkkiä rähinästä, vaan haisteli toisia kauniisti kaikessa rauhassa häntäänsä heiluttaen. Lupaa siis hyvää jatkon koirapuistoiluun! Autoon mentiin jo ilman epäröintiä ja nyt Hukkis jo katseli kiinnostuneena ikkunasta. Kotona poika sitten ottikin muutaman tunnin päiväunet, rokote ilmeisesti hieman väsytti sitä kaiken jännityksen lisäksi.

Onnistunut päivä kaiken kaikkiaan!

Ja hauska pikkujuttu: iltalenkillä Hukka pysähtyi kadun varteen pysäköidyn auton viereen, katsoi autoa ja sitten minua kuin kysyen "mennäänkö tuolla?" Aikaisemmin koira ei ole pysäköityjä autoja noteerannut :).

Ps. Eläinlääkärikin pohti mahtaisiko pojassa olla sutta o_o.

Naksuttelu alkaa

Aloitimme naksutinharjoittelun eilen illalla ja sen vähän perusteella, mitä olemme ehtineet tekemään, lupaavalta vaikuttaa. Homma aloitettiin yksinkertaisella asian esittelyllä: namin anto ja samalla naksaus. Muutamien toistojen jälkeen nami annettiin vasta hieman naksauksen jälkeen, joskus kädestä, joskus lattialle. Sitten harjoittelimme hieman katsekontaktia: kun poika katsoo silmiin, naks ja nami. Lähdin vielä yhden tienoilla viemään poikaa lähipuistoon pisulle ja otin naksuttimen mukaan. Kun hukka odotti ovella minun menevän ensin ulos, naks ja nami. Poika oli selvästi jo tajunnut naksuttimen ja namin yhteyden ja naksahduksen kuultuaan kääntyi korvat höröllä odottamaan tulossa olevaa herkkupalaa :). Ulkona sitten naksutin/palkitsin ötökkää seuraavista asioista: hihna kiristyy ja minä pysähdyn, kunnes koira kääntyy katsomaan minua ja löysää hihnaa (naks); koira löysää hihnaa omasta aloitteestaan tai kulkee jonkin matkaa hihna löysällä (naks); sanon "Hukka" ja poika pysähtyy katsomaan minua (naks); odottaa kauniisti suojatien reunassa (naks); vaihdan suuntaa ja koira seuraa hihnan kiristymättä (naks), jne. Homma toimi ja hienointa asiassa oli, että poika alkoi itse aktiivisesti ottaa katsekontaktia kääntymällä aina välillä katsomaan minua (naks) ja hihna pysyi pitkiäkin aikoja löysänä :).

Tänä aamuna sain pojan keskittymään aikaisempaa paremmin itseeni vaikka lähistöllä ulkoili 4 muuta koiraa... Suojatietä ylittäessä vastaan sitten tuli mies, jota hukka alkoi katsoa hieman turhan kiinteästi ja otti nopean askelen häntä kohti. Sanoin "Hukka" hieman tavallista kuuluvammalla äänellä ja koira kääntyi katsomaan minua...naks, nami ja mies ohitti meidät kaikessa rauhassa :).

Eli vaikuttaa siltä, että naksutinharjoittelulla saataisiin asioita parannettua :). Vilkkaampaan aikaan liikkumista saamme varmaan harjoitella hyvän aikaa, samoin polkupyörien etc. ohitusta, mutta ainakin tässä on alku (ja keino): muutaman minuutin harjoituspätkiä kotona tarpeeksi usein ja naksutin mukaan lenkille.

Ostin sen "Koira ja delfiini" -kirjan lisäksi Emma Parsonsin kirjan "Click to calm - Healing the aggressive dog", jossa on hyviä harjoituksia ja neuvoja. Varsinaisesti kirja keskittyy korjaamaan toisille koirille agressiivisen koiran käytöstä, mutta sitä voi hyvin soveltaa myös pyörärähjään ja jalankulkijoiden pyydystäjään ;),

Remmirähjä

Haukkuongelma on suurimmaksi osaksi ratkennut: monta yötä on mennyt niin, ettei ole haukuttu lainkaan ja nyt kun hesari taas kolahtaa luukusta saatetaan sille haukahtaa kerran tai kaksi, muuten ollaan hiljaa. Olemme ryhtyneet sulkemaan olohuoneen oven yöksi (nukumme olohuoneen alkovissa), jotta Hukka ei pääse yöllä päivystämään ulko-ovelle. Se myös vaimentaa nuo muutamat haukahdukset ainakin jossain määrin, joten toivottavasti häiriö ei ole suuren suuri.

Mutta nyt on sitten ilmennyt ensimmäinen vakava ongelma. Mainitsin jo aikaisemmin siitä pyörille rähjäämisestä. Olemme koettaneet harjoitella asiaa ja totuttaa Hukkista niiden näkemiseen sivuun väistämällä, nameja syöttämällä ja kehumalla kovin kun ohiajo sujuu hyökkäilemättä. Kun väistää ei ole syystä tai toisesta voinut ja pyörälle on rähähdetty, olemme parhaamme mukaan jättääneet reaktion huomiotta. Tästä huolimatta tuntuu siltä, että koiruus on vain muuttunut herkemmäksi reagoiden jo hieman kauempanakin kulkeviin pyöriin ja nyt joukkoon ovat liittyneet myös lastenvaunut ja muut kärryt :p. Näitä kaikkia vielä voisimme melko sujuvasti väistellä, mutta nyt otus on alkanut yrittää napata kiinni myös satunnaisia jalankulkijoita!

Ensimmäinen tapaus sattui eilen alkuillasta, kaksi muuta tänä aamuna. Olimme eilen kävelemässä kotiin hieman pidemmältä alkuiltalenkiltä. Hukka kulki tavalliseen tapaan hihna löysällä edessämme, melkein löntystäen ja aina välillä taaksepäin meitä vilkaisten. Itse juttelin Larin kanssa. Lähipuistoon tullessamme edellemme kääntyi risteävältä kadulta nainen joka kulki sitten muutaman metrin edellämme. Hukka ei reagoinut mitenkään epätavallisesti, sehän ei ole juuri noteerannut jalankulkijoita. Saavutimme naista pikkuhiljaa ja yhtäkkiä koira ponkaisee eteenpäin ja koettaa haukata naista takin selkämyksestä! Olin onneksi sen verran hereillä, että ehdin vetäistä poikaa taaksepäin eikä koira ei saanut kunnon otetta, vaan hampaat luiskahtivat takista jälkiä jättämättä. Nainen tietysti pelästyi (samoin me) ja poistui nopeasti paikalta. Huomasimme tässä vaiheessa, että hän ei ollut aivan selvinpäin... Olisiko se saattanut olla syy?

Tänä aamuna vein sitten Hukan aamupisulle seisemän aikaan. Kotiin palatessamme alkoi ihmisiä olla jo jonkin verran liikkeellä ja vastaamme käveli paria kassia kantava nainen. Koira singahti kohti ja yritti napata kiinni muovikassista; seuraavaksi vastaantullutta naista poika yritti tarttua takinhelmasta. Argh!

Olemme hieman ymmällämme tästä, koska aikaisemmin vastaan/ohi kävelleet ihmiset on ohitettu kaikessa rauhassa hihna löysällä, eivätkä nuo tilanteet ainakaan meidän nähdäksemme poikenneet aikaisemmista. Olisiko kyseessä jonkinlainen pikkuhiljaa kumuloituva, vilkkaan liikenteen jne. aikaansaama stressi? Vai kotiutumista seuraava reviirikäyttäytyminen (olimme kummassakin tapauksessa tutuilla kotinurkilla)? Tälle käytökselle on joka tapauksessa kyllä ehdottomasti saatava pikainen stoppi, koska joudumme ohittamaan kävelijöitä useita kertoja aina, kun koiruus viedään ulos. Ja jos tuo toistuu, ei poikaa uskalla pitää löysässä hihnassa, ettei oikeaa vahinkoa pääse tapahtumaan. Ja kireä hihna pahentaa tilannetta...

Ostin juuri Karen Pryorin "Koira ja delfiini"-kirjan, jossa esitellään positiiviseen ehdollistamiseen perustuvan koirankoulutuksen perusteet ja ajattelimmekin nyt ottaa naksuttimen käyttöön Hukan opettamisessa. Ja opetus aloitetaan ulkona liikkumisesta.