Rotupohdintaa valjasostoksilla

Tänään sitten poikkesimme päiväkävelyn yhteydessä ostamaan Hukalle valjaat läheisestä eläintarvikeliikkeestä. Sopivat onneksi löytyivät, joten saimme pannan pois pojan kaulasta. Koira näytti hieman hämmentyneeltä sen poissaolosta...sen kaulaan olikin painunut pannanjälki, joten ei se varmaan juuri ilman pantaa ole ollut. Eläinliikkeen myyjätytön ensimmäinen kommentti Hukan nähdessä: "Onkohan tuossa sutta?" :). Eihän koiruuden rotuperimästä tietoa ole... Kovin se muistuttaa ulkonäöltään sutta, mutta myös jämtlanninpystykorvaa tai jonkin sortin laikaa; kaulan ihopoimut ja luppakorvat viittaisivat kenties molossiperimään. Tiedä häntä.

Kotona kaapinovea ei juuri ole enää merkattu, hyvä niin. Tänään annoimme pojalle kaluttavaksi tuoreen, halkaistun naudanluun, joka näytti maistuvan. Toivottavasti vatsa kestää.

Ulkona olemme nyt käyneet neljä kertaa päivässä, mikä näyttää olevan riittävä määrä :).

Sudesta Hukaksi

Näyttää siltä, että Sudesta tulee Hukka. Hukka taipuu suussa paremmin (Hukalle, Hukalta...), eikä ainakaan aiheuta satunnaisissa kuulijoissa sydämentykytystä koiraa metsässä huudettaessa ;). Poika myös näyttää pikkuhiljaa tunnistavan Hukka-sanan itseään tarkoittavaksi. Susi-Hukka, Hukkanen, Hukkis :).

Riisi ja raejuusto ei sellaisenaan enää kelpaa, eikä oikein maistu kuivaraksuilla höystettynäkään. Siirryimmekin seuraavanlaiseen sekoitukseen: n. 3/4 lihaliemessä keitettyä tummaa riisiä, raejuustoa ja Eukanuba Adult Large -kuivanappuloita, 1/4 Neu tai Neu Heavy pakasteruokaa (saa lähieläinkaupasta "makkarana", sisältää kypsennettyä lihaa ja sisäelimiä, vihanneksia, riisiä jne.). Näyttää maistuvan oikein hyvin, poika on ruvennut syömään ihan kunnolla. Saadaan vähän tuhdimpaan kuntoon, on vielä nimittäin kovin laiha. Ruoka on vielä terästetty Tehobaktilla (maitohappobakteereita), jotta vatsa ei mene sekaisin (on jo parempaan päin).

Hukka äkkäsi illalla sänkymme alle piilotetun täkin, sen jota se riepotti toissailtana, ja päätimme antaa sen erikoisleluksi, jota saa riepottaa aina silloin tällöin. Voi sitä riemua! Välillä koira järsi peittoa silmät kiinni poskihampaillaan, välillä repi siitä antaumuksella suikaleita ja kiskoi täytteitä. Mitään se ei onneksi niellyt, vaan syljeskeli kaikki palaset pois. Tuntuu jotenkin siltä, että Hukka saattaa hyvinkin olla kolmea vuotta nuorempikin :).

Tyynysotaa!

Eilisilta oli mielenkiintoinen. Susi kävi miehen kanssa lähipuistossa iltapisulla vielä puolenyön jälkeen ja oli kotiin palattuaan kovin rapsuttelua vailla. Se kupsahti selälleen lattialle, huitoi kovin tassuillaan ja alkoi hetken kuluttua hieman piehtaroida ja näyttää siltä, että olisi halunnut hieman villitä ja nujuta rapsuttajan kanssa. Painileikkeihin ei kuitenkaan ryhdytty vaan vetäydyimme pikkuhiljaa yöpuulle. Sammutimme valot. Hetken päästä alkoi matolta Suden paikalta kuulua repivää ääntä ja ajattelimme ensin sen järjestelevän mattoa pesäkseen (Susi ei ollut osoittanut kiinnostusta sille laitetussa pesässä nukkumiseen vaan on valinnut vapaan matonpuoliskon paikakseen). Ääni kuitenkin jatkui ja voimistui. Sytytimme valot…Susi makasi matolla ja repi autuaasti riekaleiksi suurta tyynyä, jonka se oli ottanut täkin alta sille tehdystä pesästä! Se näytti tosi tyytyväiseltä kiskoessaan täytteitä pihalle, ja meille tuli kiire takavarikoimaan "lelua", ettei se vaan ehtisi niellä mitään. Kun tyyny (ja toinen samanlainen) oli saatu turvaan, jäimme katsomaan herran edesottamuksia: seuraavaksi käytiin pesässä olleen täkin kimppuun. Poika oli kuin pahainen pentu, joka riemuissaan riepottaa uutta lelua…meillä oli naurussa pitelemistä, mutta poishan sekin oli otettava. Vaihdoimme "saaliin" herkkupalalla täytettyyn kongiin ja annoimme koiran puuhata hetken sen kanssa ennen uutta nukkumaanmenoyritystä. Toinen yllätys: herra olisi kovin tahtonut tulla perässä sänkyymme. Ei tosin yrittänyt kovin montaa kertaa, vaan asettui sitten (lopulta) rauhassa matolle nukkumaan.


Loppuyö sujui taas rauhallisesti, eikä sisälle taaskaan tehty tarpeita. Aamulenkille lähtö sujui jo mallikkaasti, portaatkaan eivät enää pelottaneet…tulomatkalla taas tosin yritettiin syödä pari yllättäen ilmestynyttä pyöräilijää :P. Aamiaisella Susi koetti nousta pöytää vasten ottamaan Larin lautaselta leipää, mutta uskoi kyllä kiltisti kieltoa. Oma ruoka ei tänään oikein tahdo maistua: herra söisi mieluummin jotain muuta kuin riisiä ja raejuustoa, mutta kun vatsa on vielä hieman löysällä, niin kovin paljoa ei muuta arvaa vielä antaa. Riisipiirakat kyllä maistuvat (samoin piimä) ja niitä on syöty päivän mittaan muutama muun ruoan seasta (ja siinä sivussa menee aina vähän riisiä ja raejuustoakin :).

Päiväkävelylle mentäessä poikkesimme läheisessä eläinliikkeessä hankkimassa 10-metrisen jälkiliinan ja luvalliseksi riepotusleluksi paksun solmuköyden. Jälkiliinaa kokeilimme metsässä sopivalla aukiolla... Susi ei oikein aluksi osannut lähteä viereltä kauemmas, mutta kun huomasi voivansa liikkua hieman pidemmälle, kierteli vähän matkan päässä nuuhkimassa hajuja. Seurasi meitä kyllä koko ajan ja tuli kutsusta heti luo. Harjoittelimme myös pari kertaa piiloleikkiä: toinen meni lähistölle piiloon ja sitten Susi sai etsiä…löytäminen oli tosi mukavaa, kun sai vielä naminkin! Sudella on myös selvästi metsästysviettiä: se seuraa oravien hajujälkiä, nousee jäljen perässä jopa puun runkoa vasten niin ylös kuin pääsee.


Nyt pikkuinen nukkuu taas tuossa matolla köydenpurusession jälkeen (sai sen melkein poikki muutamassa minuutissa) ja önähtelee välillä…toivottavasti tyytyväisyyttään.

Ensimmäinen vuorokausi

Suden kanssa olemme pärjäilleet, muutamista pikkuongelmista huolimatta ;).

Hilpaisin eilen illalla etukäteen kotiin suihkimaan DAPia ja levittämään muutamia herkkuja Suden löydettäväksi ja menin sitten takaisin talon nurkalle, avomiestäni ja Sutta vastaan. Pääsimme rappukäytävään ja törmäsimme ensimmäiseksi porrasongelmaan: poika arasteli rappuja täälläkin, aivan kuin laivaterminaalissa. Pikkuhiljaa nameilla houkuttelemalla saimme herran kuitenkin kunnialla kotiovelle, ja sisään se sitten menikin ilman epäröintiä. Sitten kämppä kierrettiin tarkkaan, haisteltiin paikat ja syötiin herkut. Rupesin saman tien keittämään riisiä ja Sudella olikin ilmeisesti jo kova nälkä, koska poika päivysti tarkkana lähettyvillä odottamassa ja söi sitten reippaasti kourallisella nappuloita höystetyn riisi-raejuustoherkun. Susi muuten osaa pöydästä kerjäämisen jalon taidon: kun söimme itse, seisoi se Larin vieressä katsoa napittamassa ja painoi lopuksi kuononsa käsivarrelle. Me pahat ihmiset kuitenkin olimme itsepäisesti moista huomaamatta ja herra lopulta luovutti ja kävi pöydän viereen pitkäkseen. Olimme kaikki matkan jäljiltä väsyneitä ja painuimme pehkuihin ennen puoltayötä, Susi asettui matolle sänkymme lähettyville.

Yö sujui oikein mallikkaasti, Susi oli kauniisti hiljaa ja taisi nukkua väsymystään pois. Minä nousin sitten puoli kuudelta aamulla viemään koiraa aamulenkille (ajattelin että silloin on rauhallisempaa ja olihan poika ollut jo yli kuusi tuntia tekemättä tarpeitaan - hieno saavutus ensimmäiselle yölle). Eihän se ongelmitta sujunut: Susi teki stopin portaikossa, otti yhden askeleen alas, astui takaisin ja kävi makaamaan. Ei auttanut maanittelu eivätkä herkut, hissiinkään poika ei suostunut tulemaan. Lopulta sitten kaappasin (hyvin yllättyneen) koiran syliini ja kannoin sen alas. Ei ihan pieni hauva…Suuntasimme Keskuspuistoon ja Susi kulki hienosti, pikkuisen vetäen tietysti. Muutamia ihmisiä ja autoja oli jo tietysti liikkeellä; ihmisiä ei juuri noteerattu ja hitaasti liikkuvat autotkin olivat ok, mutta nopeasti kulkevat autot hieman pelottivat. Metsässä oli sitten kyllä oikein mukavaa. Aluksi Sudella tuntui olevan koko ajan kiire jonnekin, mutta kun se huomasi että aikaa on, niin pikkuhiljaa alkoivat hajutkin kiinnostaa. Välillä tuntui siltä, että Susi ei ole ihan hirveästi tottunut liikkumaan epätasaisessa maastossa: metsässä on paljon pieniä polkuja ja laajoja kallioita, eikä se ensin oikein osannut lähteä kiipeämään kalliolle. Seurasi kuitenkin perässä, tajusi pian jutun juonen ja alkoi pian etsiä itse sopivia kulkureittejä. Palatessamme kotiin poikkesimme talomme takapihan kautta: siellä on reilun kymmenen askelman portaikko pihan tasolta toiselle ja koetimme niissä kulkemista. Sujui hyvin, eivät olleet yhtään pelottavat. Takaoven kautta rappukäytävään, jolloin vastassa olivat parin kolmen askeleen portaat ensin alas, sitten ylös…hienosti sujui. Ja varsinaiset portaatkin menivät samalla vauhdilla!

Päivän mittaan onkin ulkona käyty melko monta kertaa: poika nimittäin on pariin kertaan innostunut merkkaamaan vaatekaapin oven, joten pihalla on käyty muutaman tunnin välein. Reitti Keskuspuistoon alkaa tulla tutuksi, samoin metsässä kuljeskelu ja kallioilla kiipeily. Rappusetkaan eivät ole ylitsepääsemätön este: toisella kerralla alasmeno sujui jo houkuttelemalla ja sen jälkeen se onkin jo mennyt sujuvasti. Ylöstullessa joudumme vielä joskus ottamaan vauhtia kerrosten välissä, mutta melko reippaasti sekin jo käy. Toisia koiria olemme nähneet, pari kertaa keskusteluetäisyydeltä, mutta lähikontaktia olemme välttäneet (toimii hyvin se ulkomailta tuontiin vetoaminen). Susi on silloin käyttäytynyt rauhallisesti, tosin molemmat lähemmäs tulleet vieraat olivat vielä "nuorisoa". Polkupyörät ovat hieman ongelmallisia. Parilla ensimmäisellä lenkillä se ei niistä juuri näyttänyt välittävän, mutta nyt kuitenkin tuppaa niille rähjäämään, varsinkin silloin kun ilmestyvät yllättäen. Hommaa saa kuitenkin harjoiteltua: jos pyörän näkee jo kaukaa ja pääsee väistämään tarpeeksi sivulle, saa Suden katsomaan ohitusta rauhassa. Eli eiköhän se vielä opi. Vetämiseen näyttää myös auttavan se pysähtyminen, kun sitä on tehnyt muutaman kerran, Susi hidastaa vauhtiaan ja kulkee ainakin jonkin aikaa hienosti kaikessa rauhassa. Sitten uusitaan tarvittaessa.

Kotona poika on nukkunut olkkarin matolla kun olemme puuhailleet omiamme; lähtee tosin seuraamaan, kun menemme toiseen huoneeseen ja on välillä sen oloinen kuin odottaisi, että lähdemme taas (pysyvästi) viemään sitä jonnekin muualle. Pari kertaa on leikitty namin piilotusta kongiin ja siinä on riittänyt puuhaa aina hetkeksi. Kovin koiruus myös pitää rapsutuksista ja tulee välillä tunkemaan päätään syliin…jos istuu lattialla, niin siihen tulee helposti puoli koiraa. Ruokakin on toistaiseksi maistunut, ja piimä on herkkua. Eikä Susi tunnu olevan äreä ruoastaan: vieressä voi huoleti liikkua ja lisätä kuppiin ruokaa. Susi antaa myös hiplata tassujaan rapsutusten lomassa: metsässä jäi polkuanturoiden väliin pistävä havunneula ja kun jalkaa ensin hetken silittelin ja rapsuttelin, sain katsoa tassua ihan rauhassa (Larin syöttämä nami myös varmaan auttoi asiaa).

Siispä näin. Jos kaikki jatkuu tällä tavoin, niin hyvältä näyttää. Sisälle pissimisestäkin toivottavasti pääsemme muutamassa päivässä eroon…varmaan auttaa, kun poika alkaa mieltää paikan kodikseen.