Hilpaisin eilen illalla etukäteen kotiin suihkimaan DAPia ja levittämään muutamia herkkuja Suden löydettäväksi ja menin sitten takaisin talon nurkalle, avomiestäni ja Sutta vastaan. Pääsimme rappukäytävään ja törmäsimme ensimmäiseksi porrasongelmaan: poika arasteli rappuja täälläkin, aivan kuin laivaterminaalissa. Pikkuhiljaa nameilla houkuttelemalla saimme herran kuitenkin kunnialla kotiovelle, ja sisään se sitten menikin ilman epäröintiä. Sitten kämppä kierrettiin tarkkaan, haisteltiin paikat ja syötiin herkut. Rupesin saman tien keittämään riisiä ja Sudella olikin ilmeisesti jo kova nälkä, koska poika päivysti tarkkana lähettyvillä odottamassa ja söi sitten reippaasti kourallisella nappuloita höystetyn riisi-raejuustoherkun. Susi muuten osaa pöydästä kerjäämisen jalon taidon: kun söimme itse, seisoi se Larin vieressä katsoa napittamassa ja painoi lopuksi kuononsa käsivarrelle. Me pahat ihmiset kuitenkin olimme itsepäisesti moista huomaamatta ja herra lopulta luovutti ja kävi pöydän viereen pitkäkseen. Olimme kaikki matkan jäljiltä väsyneitä ja painuimme pehkuihin ennen puoltayötä, Susi asettui matolle sänkymme lähettyville.
Yö sujui oikein mallikkaasti, Susi oli kauniisti hiljaa ja taisi nukkua väsymystään pois. Minä nousin sitten puoli kuudelta aamulla viemään koiraa aamulenkille (ajattelin että silloin on rauhallisempaa ja olihan poika ollut jo yli kuusi tuntia tekemättä tarpeitaan - hieno saavutus ensimmäiselle yölle). Eihän se ongelmitta sujunut: Susi teki stopin portaikossa, otti yhden askeleen alas, astui takaisin ja kävi makaamaan. Ei auttanut maanittelu eivätkä herkut, hissiinkään poika ei suostunut tulemaan. Lopulta sitten kaappasin (hyvin yllättyneen) koiran syliini ja kannoin sen alas. Ei ihan pieni hauva…Suuntasimme Keskuspuistoon ja Susi kulki hienosti, pikkuisen vetäen tietysti. Muutamia ihmisiä ja autoja oli jo tietysti liikkeellä; ihmisiä ei juuri noteerattu ja hitaasti liikkuvat autotkin olivat ok, mutta nopeasti kulkevat autot hieman pelottivat. Metsässä oli sitten kyllä oikein mukavaa. Aluksi Sudella tuntui olevan koko ajan kiire jonnekin, mutta kun se huomasi että aikaa on, niin pikkuhiljaa alkoivat hajutkin kiinnostaa. Välillä tuntui siltä, että Susi ei ole ihan hirveästi tottunut liikkumaan epätasaisessa maastossa: metsässä on paljon pieniä polkuja ja laajoja kallioita, eikä se ensin oikein osannut lähteä kiipeämään kalliolle. Seurasi kuitenkin perässä, tajusi pian jutun juonen ja alkoi pian etsiä itse sopivia kulkureittejä. Palatessamme kotiin poikkesimme talomme takapihan kautta: siellä on reilun kymmenen askelman portaikko pihan tasolta toiselle ja koetimme niissä kulkemista. Sujui hyvin, eivät olleet yhtään pelottavat. Takaoven kautta rappukäytävään, jolloin vastassa olivat parin kolmen askeleen portaat ensin alas, sitten ylös…hienosti sujui. Ja varsinaiset portaatkin menivät samalla vauhdilla!
Päivän mittaan onkin ulkona käyty melko monta kertaa: poika nimittäin on pariin kertaan innostunut merkkaamaan vaatekaapin oven, joten pihalla on käyty muutaman tunnin välein. Reitti Keskuspuistoon alkaa tulla tutuksi, samoin metsässä kuljeskelu ja kallioilla kiipeily. Rappusetkaan eivät ole ylitsepääsemätön este: toisella kerralla alasmeno sujui jo houkuttelemalla ja sen jälkeen se onkin jo mennyt sujuvasti. Ylöstullessa joudumme vielä joskus ottamaan vauhtia kerrosten välissä, mutta melko reippaasti sekin jo käy. Toisia koiria olemme nähneet, pari kertaa keskusteluetäisyydeltä, mutta lähikontaktia olemme välttäneet (toimii hyvin se ulkomailta tuontiin vetoaminen). Susi on silloin käyttäytynyt rauhallisesti, tosin molemmat lähemmäs tulleet vieraat olivat vielä "nuorisoa". Polkupyörät ovat hieman ongelmallisia. Parilla ensimmäisellä lenkillä se ei niistä juuri näyttänyt välittävän, mutta nyt kuitenkin tuppaa niille rähjäämään, varsinkin silloin kun ilmestyvät yllättäen. Hommaa saa kuitenkin harjoiteltua: jos pyörän näkee jo kaukaa ja pääsee väistämään tarpeeksi sivulle, saa Suden katsomaan ohitusta rauhassa. Eli eiköhän se vielä opi. Vetämiseen näyttää myös auttavan se pysähtyminen, kun sitä on tehnyt muutaman kerran, Susi hidastaa vauhtiaan ja kulkee ainakin jonkin aikaa hienosti kaikessa rauhassa. Sitten uusitaan tarvittaessa.
Kotona poika on nukkunut olkkarin matolla kun olemme puuhailleet omiamme; lähtee tosin seuraamaan, kun menemme toiseen huoneeseen ja on välillä sen oloinen kuin odottaisi, että lähdemme taas (pysyvästi) viemään sitä jonnekin muualle. Pari kertaa on leikitty namin piilotusta kongiin ja siinä on riittänyt puuhaa aina hetkeksi. Kovin koiruus myös pitää rapsutuksista ja tulee välillä tunkemaan päätään syliin…jos istuu lattialla, niin siihen tulee helposti puoli koiraa. Ruokakin on toistaiseksi maistunut, ja piimä on herkkua. Eikä Susi tunnu olevan äreä ruoastaan: vieressä voi huoleti liikkua ja lisätä kuppiin ruokaa. Susi antaa myös hiplata tassujaan rapsutusten lomassa: metsässä jäi polkuanturoiden väliin pistävä havunneula ja kun jalkaa ensin hetken silittelin ja rapsuttelin, sain katsoa tassua ihan rauhassa (Larin syöttämä nami myös varmaan auttoi asiaa).
Siispä näin. Jos kaikki jatkuu tällä tavoin, niin hyvältä näyttää. Sisälle pissimisestäkin toivottavasti pääsemme muutamassa päivässä eroon…varmaan auttaa, kun poika alkaa mieltää paikan kodikseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti